Tänään on huono päivä. Väsyttää, itkettää ja särkee päätä. Olen neljättä päivää flunssassa. Kun keho ei saa tarpeeksi lepoa/ravintoa/liikuntaa, se oireilee sairastumalla. En tunnu pääsevän eroon näistä sairasteluista, koska allergisen lapsen kanssa en saa riittävästi yöunta. Nukun aina kun voin, mutta tämä niistäminen ja yskiminen estää osaltaan riittävän levon.
Pysähtyminen
Olin eilen käymässä terveyskeskuspsykologilla purkamassa tuntojani. En ole kertonut kenellekään, että kirjoitan tätä blogia. Jos tulee puheeksi, että kuinka olen pärjännyt masennus-diagnoosin jälkeen, niin sanon, että kirjoitan päiväkirjaan pohdintojani menneistä. Se pitää paikkansa, päiväkirja on vain virtuaalisessa muodossa. Kävin istunnon aikana läpi tapahtuneita asioita, analysoin niitä ja etsin syy-seuraus -yhteyksiä. Osaan jäsennellä elämäntapahtumiani, mutta olen tullut nyt tiettyyn pisteeseen. On pysähdyttävä. On mietittävä, että mihin tästä jatketaan. Kaikkea ei voi analysoida puhki, eikä kaikkea voi jäsentää. Tietyt asiat jäävät ihmisen elämässä arvoituksiksi. On osattava luovuttaa. Jos kerran äiti ei saa “kohtauksia” edes joka vuosi, eikä exä ole hankaloittamassa elämäämme, niin miksi minun pitäisi kantaa heitä mukanani koko ajan?
Riittävän hyvä
Olen pohdiskellut kuukauden ajan kaikenlaista lapsuudesta ja lähimenneisyydestä. Päässä pörrää edelleen tuhat ja yksi tarinaa, jotka haluan saada sieltä pois. Mutta teenkö tämän kaiken oman itseni kustannuksella? Missä on kohtuus? Olen aina ollut “kaikki tai ei mitään” -tien kulkija. En osaa kultaista keskitietä. Jos haravoidaan, niin sitä tehdään yhteen putkeen 3 tuntia. Jos leivotaan, niin pelkkä yksi kakku ei riitä. Minun tulisi opetella kohtuutta, purkaa itsestäni kohtuuttomia odotus- ja vaatimustasoja. Koko ajan ei tarvitse eikä voikaan olla täydellinen! Jos en kykene iloitsemaan tänään pienistä asioista, olen hukannut yhden päivän elämästäni.
Perusasiat kunniaan
Sovimme psykologin kanssa, että pidän itsestäni huolta perusasioiden tasolla. Nukun, syön ja liikun. Kuulostaa helpolta. Mutta onko se sitä? Aion tehdä itselleni mukavia asioita, joilla lataan omia voimavarojani viikonlopun aikana. Huolehdin itsestäni ja olen läsnä perheelleni. Tällä puheella pidän samalla myös taukoa blogin kirjoittamisesta. Jos en jaksa lähteä oman äidin luo äitienpäiväkahvittelemaan, niin minulla on oikeus viettää omaa äitienpäivää oman perheen parissa. Ehkä teen puutarhatöitä – kohtuudella : )
Huolehdi tulevaisuudesta, älä menneisyydestä.
Kiinalainen sananlasku
Paras aika istuttaa puu oli 20 vuotta sitten.
Toiseksi paras aika on nyt.
Kiinalainen sananlasku
Kiitos rohkaisusta! Minusta voit vain ilmoittaa, ettette tänä vuonna ehdi/jaksa/viitsi/tahdo lähteä äitisi luo, että juhlitaan sitäkin päivää sitten kun menette sinne.
Kuulostat hurjan väsyneeltä, eikö seurakunnalta tai joltain vastaavalta taholta saisi edes tilapäistä lastenhoitoapua? Tai ystävältä?
Sinulla tuntuu olevan onneksesi hyvä psykologi. Tykkään tuosta “riittävän hyvä” ajatuksesta. Se on ollut itsellenikin armahtava kokemus kun olen sen yhdeksi elämänohjeekseni hyväksynyt.
Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle!
Hei Aurinonkukka! Olet aivan oikeassa siinä, että menneisyydesä pitää myös osata päästää irti! Elämäsi on ollut hyvinkin raskasta, ja nyt toivon sydämmestäni, että saat Sinulle ja perheellesi ihanan viikonlopun ihan vain teille!! Nauttikkaa toisistanne, kiireettömistä hetkistä ja rakkaudestanne! Bloggaaminenkin kun käy työstä..
Oikein hyvää ja antoisaa Äitienpäivää Sinulle!!!
Tutulta kuulostaa se, että kun aloitetaan, tehdään sitten kunnolla. Ja on vaikea lopettaa, vaikka kroppa ja pää huutavat väsymystä. Täysillä kaikessa mukana on kuluttava tapa elää! Minä uskon, että se on myös perimässä ja temperamentissa, ei pelkästään täydellisyyden tavoittelua.
On ollut mielenkiintoista opetella tekemään asioita vajavaisesti, jättämään väliin, antamaan olla, luovuttamaan. Se on oikeastaan mukavaa!
Tuo jatkuva touhuaminen on tuttua myös minulle. Vuosia sitten jouduin opetelemalla opettelemaan jouten oloa. Makasin sohvalla ja annoin itselleni ajan, kuinka kauan pitää maata tekemättä mitään. Lisäsin aikaa pikkuhiljaa. Hullua touhua, mutta hiljalleen opin joutenoloon. Nykyisin osaan sen oikein hyvin. Nautin kun saan nyt istuskella rappusilla ja ihmetellä pihani kukkia ja kevään edistymistä.
Jeps, riittävän hyvä on riittävän hyvä. Vähempikin riittää, voi jo päästää irti. Oppisinpas sen.
Eikä analysointi ja purkaminen jonkin vaiheen jälkeen enää etene, tai ei ainakaan minulla. Menee sykkyrälle. Hetkeksi. Sitten kyllä aika auttaa, saan etäisyyttä, ja asiat asettuvat kohdalleen ja vyyhti aukenee. Jokin pikkujuttu paljastuu isoksi ja isoilta tuntuneet asiat jopa katoavat ja haihtuvat niin että niitä ei oikein jaksa muistaakaan.
Tosi fiksua, tuo perustason itsestään huolehtiminen. Riittävästi unta, riittävästi ruokaa, riittävästi liikuntaa. Niinkuin yksi entinen pomoni sanoi – vasta kun pitää ensin huolta itsestään voi edes ajatella että voisi pitää huolta toisista.
Hyviä kevätpäiviä!
Riittävän hyvä on hyvä ajatus. Sen opettelu vie aikaa. Ympäristön opettaminen myös.
Kun lapset olivat pieniä ja mummut asuivat eri puolilla ja toinen heistä laski tunteja, joita vietämme toisen luona, päätin, että meidän äitienpäivät vietetään rauhassa kotona. Mummuilla kävimme vuorotellen viikkoa ennen tai viikkoa jälkeen, kunnes toinen mummu keksi olevansa niin vanha, että koska tahansa voi olla viimeinen kerta syödä yhdessä. Hän alkoi varata äitienpäivä- ja syntymäpäivälounaan koko suvulle joka vuodeksi. Näillä viimeisillä aterioilla ehdimme käydä melkein kymmenen vuotta. Omat lapset ovat maailmalla ja viettävät hyvällä omalla tunnolla omia äitienpäiviään.
Välittämisviestit lämmittävät kaikkina muinakin päivinä ja silloin tulevat varmasti sydämestä eikä äitienpäivävelvollisuudesta.
Mitä minä jaksan. Sitä aloin opetella pakon edessä kymmenkunta vuotta sitten. Alku oli kivikkoista ja vieläkin silloin tällöin yllätän itseni asettamasta liian isoja vaatimuksia itselleni. Omien rajojen opettelu ja väljien aikataulujen laatiminen on ollut työlästä, mutta helpottavaa. Tekemättömät työt kuluttavat hirveän paljon energiaa, vaikka niitä ei joka hetki ajattelekaan.
Nyt osaan nauttia muurahaisen kävelystä tai perhosen lennosta, keskittyen vain siihen mitä näen.
Onnea ja voimia tasapainoiseen tulevaisuuteen.
Perusasiat pitäisi saada mullakin kuntoon. Väsymys on melkoinen.
Kiitokset kaikille hyvistä ajatuksista ja toivotuksista : )
Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Voimia Sinulle!
Kiitos Tuulias rohkaisusta!
Voin kertoa, että flunssa on voitettu ja olen saanut nukuttua pidempiä yöunia. Puutarhassa touhuaminen on osaltaan tehnyt minulle ihmeitä. Ihanaa, kun kesä tulee : )