Coffin Shop houkuttaa nuoria irti tupakasta

“Jos nuoret aikuiset eivät jatka tupakointia, teollisuutemme näivettyy, samoin kuin sellainen kansa, joka ei enää synnytä, lopulta häviää.”
- amerikkalainen tupakkateollisuuden edustaja RJ Reynolds vuonna 1984 -
Syöpäjärjestöt on käynnistänyt 17.8. Coffin Shop -kiertueen. Vaaleanpunainen ruumisarkku kauppakeskuksissa herättää nuoria miettimään omaa tupakointiaan. Nuori voi kuvauttaa itsensä arkussa. Tupakka on tuote, joka oikein käytettynä tappaa joka toisen käyttäjänsä. Ruumisarkun teemana onkin lause: ”Vain joka toinen kuolee”.
Kampanjan yhteydessä avattiin uusi, monimediaa hyödyntävä sivusto Fressis.fi, jossa käyttäjät saavat yhteyden toisiinsa sekä Internetin että kännykän kautta. Sivusto tukee tupakoinnin lopettamista ja savuttomuutta eri vaiheissa. Sivustojen kautta on mahdollisuus saada asiantuntija-apua. Fressis.fi nostaa esiin puheenaiheita ja tarjoaa kanavan muihin tupakoinnista irti haluaviin nuoriin.
Nuoret tietävät tupakoinnin terveyshaitat varsin hyvin. Silti kolmannes nuorista tupakoi. Nuoret kaipaavat aikuisilta rajoituksia tupakointiin ja selkeitä sääntöjä. Nuorten tupakointi alkaa usein kokeiluna, ja nikotiiniriippuvuus on monelle yllätys, ilmenee Syöpäjärjestöjen nuorten asennetutkimuksista, joita on tehty useita vuodesta 1999. Tupakoivia aikuisia nuoret pitävät luusereina, ja varsin pian nuori haluaa lopettaa. Tässä lopettamispäätöksessä nuori voi olla varsin yksin: vanhemmilta on vaikea saada tukea, sillä moni ei edes tiedä lapsensa polttavan.
Coffin Shop on myös avoimesti tupakkateollisuuden toimintatapoja arvosteleva kampanja. Tupakoinnilla on vahva asema kulttuurissa, ja viihdeteollisuuden kautta syntyy yhä tupakointia ihannoiva mielikuva. Tupakkateollisuus on ottanut nuoret yhdeksi markkinoinnin kohderyhmäkseen, koska kuolemankauppiaat tarvitsevat aina uusia asiakkaita, Syöpäjärjestöt muistuttavat.
Coffin Shop –kiertueen paikkakunnat:
17.8. Helsinki, Kamppi, klo 13-21
18.8. Vantaa, Jumbo, klo 10-18
24.8. Turku, Hansa, klo 12-20
25.8. Raisio, Mylly, klo 10-18
8.9. Tampere, Koskikeskus, klo 10-18.









