HS 14.7.2008: Maailman vanhimmaksi bloggaajaksi nimetty 108-vuotias australialaisnainen kuoli 12.7.2008. Olive Riley aloitti The Life of Riley -bloginsa viime vuoden helmikuussa, ja hän ehti kirjoittaa siihen yli 70 kertaa. Kirjoituksissaan koko 1900-luvun läpi elänyt Riley pohti nykyistä elämänmenoa. Vuonna 1899 syntynyt Riley ehti kokea kaksi maailmansotaa, kasvattaa kolme lasta ja työskennellä muun muassa baarimikkona ja kokkina. Viimeisessä blogimerkinnässään Riley, joka oli viikkoa aikaisemmin tuotu hoitokotiin, kertoi yhteisestä laulutuokiosta hoitajien kanssa. “Se oli melkoinen konsertti!” Riley iloitsi. “Blogi oli mahtava kokemus hänelle. Hän kävi jatkuvasti keskusteluja Venäjällä, Yhdysvalloissa ja muissa kaukaisissa paikoissa asuvien ihmisten kanssa. Hän nautti kuuluisuudesta, se piti hänen mielensä virkeänä”, Rileyn pojanpojanpoika Darren Stone kertoi.
Iäkkään Rileyn tukena oli hänen ystävänsä Mike Rubbo, joka ohjasi hänestä kertovan dokumenttielokuvan All About Olive (2004).
Miken kirjoittaman viimeisen blogimerkinnän alku:
It’s happened, friends. Ollie left us last Saturday morning (July 12th.) at around six am.
We’d seen her just the day before, Katya and I, and, as I worked on post 71 earlier today, I did not know she had already gone.
I don’t know the details yet, but I imagine it was a very peaceful passing. She’d been at peace when we saw her and I guess that sleep just kept going on till the final moment.
Even so Katya and I are stunned, not because her death was unexpected, but because she was such a large part of our lives.
It’s funny to say this, but doing the blog with her, doing all the typing, the photographs, the movies, has been a big part of my life this last year, something that many friends couldn’t quite understand.
“Why all this effort for an old lady? they’d ask, “Are you in a hurry to age yourself?” (Me being 70 this year)
Quite the contrary. Olive Riley’s been keeping me young.
Her example says; if a woman who left school in 1914, can embrace the internet in her 106th year, what is there you can’t do, friend?
Oliven väliaikainen blogi Miken matkustaessa
Olive Riley sings Smile, smile, smile
Olive Riley laulaa Smile, smile, smile
Oliven poismenon myötä espanjalainen Maria Amelia Lopez on täten jälleen maailman vanhin bloggaaja omalla blogillaan A mis 95 años / 95 years old blogger.
Aiheen tiimoilta uutisoineet ja bloganneet:
theage.com.au 14.7.2008: World’s oldest blogger makes final post
MSNBC 14.7.2008: World’s oldest blogger signs off at age 108
The Sun 5.12.2007: Olive Riley, 108, is world’s oldest blogger – Olive, 108, is Internet Star
FP Passport 28.2.2007: Who’s the world’s oldest blogger?
OhmyNews International 20.2.2007: 107-Year-Old is World’s Oldest Blogger
20.11.2005 MAALAINEN: Ihmisistä eläimiin
Tänään Tuomiosunnuntaina haluan alkajaisiksi antaa kehuja Blogisiskon merkinnälle, jossa hän kertoo kypsyneistä bloggaajista Amerikoista. Miksei meilläkin voisi olla eläkeläisikäisiä bloggaajia enemmän ja leimallisemmin? Kukahan muuten on Suomen vanhin bloggaaja? Meitä varttuneita, jotka kutsumme itseämme eufemistisesti keski-ikäisiksi, on tulossa useita, pirteiksi eläkeläisbloggaajiksi.
Jatkaakseni Maalaisen pohdiskelua kysynkin, että oletko sinä Suomen vanhin bloggaaja?











Mie en ehkä ihan ole. ;D
Paitsi sielultani ehkä…
Siis wau! Olipa hyvää tekstiä tuo lainaamasi ote. Toivottavasti tuon blogin ylläpitoa jatketaan tulevaisuudessakin.
minun äiti on ihan eläkeikäinen, ja kirjoittanut blogiaan marraskuusta 2006.
merkinnät on yleensä mukavia päivän tapahtumia, kuvia ja runoja.
heillä on myös omia e-mail rinkejään, jossa pitävät yhteyttä toisiinsa. Sitä en tiedä, kuinka vanhoja niistä ringeistä ja blogeista löytyy.
blogit ovat meille, äidille ja kahdelle sisarukselle mukavia seurattavia -keskenämme.
minusta on mukavaa, että äitini on opetellut tietokoneen käytön vanhemmalla iällä ja jopa digikuvauksen salat. Pitänee virkänä ja sosiaalisen verkon laajempana.
Hei Hallatar, tekstiurakoitsija ja riittaHelinä sekä kiitos kommentoinnista!
riittaHelinän äiti taitaa siis olla tällä hetkellä Suomen vanhin bloggaaja, jos muita ei ilmoittaudu
En varmasti ole vanhin blogikirjoittaja edes Muuramen-Jyväskylän välillä – mutta kieltämättä lankapuhelinsukupolvet noin yleisesti ottaen pitäisivät onlinepuuhiani varsin outoina (jos tietäisivät). Nimim. wannabe-tätinörtti
Hei Halo Efekti ja kiitos kommentoinnista!
Jäämme siis odottamaan, mikäli joku vielä vanhempi ilmoittautuu tälle Suomen vanhin bloggaaja-tittelille.