Lapsen huollosta tehdyn sopimuksen vahvistaminen
Viranhaltijan päätös
Lapsen huollosta annetun lain (361/83) 8§:n nojalla sopimus on vahvistettu.
Me allekirjoittaneet vanhemmat olemme sopineet seuraavaa:
Lapsen huolto uskotaan äidille.
Päiväys 3.6.2008 ja vanhempien allekirjoitukset
Â
Äiti   Isä
***
Sain eilen kahden vanhimman lapsen huollosta tehtyjen sopimusten [...]
Read Full Post »
Kevät on vaihtumassa kesäksi, lasten kesäloma alkaa pian ja on luvassa valmistujaisjuhlia sekä häitä. Näiden iloisten juhlien järjestämisen lomassa mielessä pyörivät ikävätkin asiat. En ole vieläkään saanut yksinhuoltajuutta, koska lastenvalvoja ei ole saanut toimitettua papereita exälle vankilaan.
Ensin paperit jäivät lasten asuinkunnan lastenvalvojan pöydälle pariksi kuukaudeksi, koska lastenvalvoja ei pitänyt meidän tapausta kiireellisenä. Ehdin tiedustella niitä [...]
Read Full Post »
Kotirauhaa.fi sivuilta löydät naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan vastaisen kampanjan Suomessa. Sen taustalla on Euroopan Neuvoston suositus, jossa pyydettiin jokaista jäsenmaata kampanjoimaan asian puolesta. Suomi tarttui pyyntöön, samoin kuin suurin osa 46 muusta jäsenmaasta.
Kampanjan toteuttaa Suomessa Väestöliitto yhdessä muiden kansalaisjärjestöjen sekä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.
Kampanjan rahoittaa RAY eli Raha-automaattiyhdistys. Toteuttamisessa mukana ovat Amnestyn Suomen osasto, Ensi- ja [...]
Read Full Post »
Hei exä!
Sain sinulta tällä viikolla kesken työpäivän puhelun. Olimme viimeksi puhuneet puhelimessa helmikuussa, kun sovimme, että tulet allekirjoittamaan sopimuksen, jolla muutetaan lapsiemme yhteishuoltajuus yksin minulle. Sen jälkeen on ollut hiljaista.
Viime vuonna tekemäsi rattijuopumuksen ja ihmisten yliajon käsittely on ollut oikeudessa ja sinut on tuomittu ensikertalaisena useaksi kuukaudeksi vankeusrangaistukseen. Olet aloittanut rangaistuksen kärsimisen, joten soitit minulle vankilasta puhelinkortilla. En ole koskaan puhunut kenenkään vankilassa olevan [...]
Read Full Post »
Äitini on alkoholisti-blogin 1.8.2007: On se sellainen. -juttu
Se oikeastaan kirkastui vasta ihan lyhyen aikaa sitten, että kyllä, äiti on alkoholisti. Miksi ihmeessä vasta nyt? Luultavasti siksi, että alkoholi on ollut äidin elämässä läsnä aina ja suurkulutuksen ja alkoholismin raja on häilyvä. Etenkin kun äiti ei harrasta ryyppyputkia ja tosiaan pystyy hoitamaan päiväelämänsä ihan hyvin. Missä [...]
Read Full Post »