Lukittu ulko-ovi
Äiti vaati viitisen vuotta sitten turvalukon kodin ulko-oveen. Pelkkä tavallinen lukko ei enää riittänyt. Isän oli pakko hankkia turvalukko. Äiti nukkuu yönsä nyt hitusen paremmin, vaikka välillä uskookin, että pahat miehet ovat ulko-oven lähistöllä vaanimassa. Saimme siskoni kanssa turvalukon avaimet. Emme tietenkään voi lapsuudenkotiimme mennä ilmoittamatta, mutta onhan se mukavaa, että meillä on vara-avaimet.
Avoin sisäovi
Kotona totuin siihen, että asunnon sisäovet pidettiin ja pidetään edelleen aina auki. Ovia suljettiin harvoin. Äiti käy edelleen kotona vessassa kotiväen kesken niin, että siellä on pimeätä, vessan ovi on raolla ja vessan komeron pitkä ovi on auki vessan oven edessä. Jos siis sattuu menemään vessaan, kun äiti on siellä, niin huomaa komeron oven avonaisuudesta, että vessa on varattu. Tästä kummallisuudesta johtuen minun oli vaikeata tottua nykyisessä avioliitossani ja omassa kodissani siihen, että vessan ovi pidetään lukossa. Nykyinen aviomieheni on omassa kodissaan tottunut tähän käytäntöön. Kun itse menen käymään vessassa, niin oven lukitseminen tuntuu joskus melkein häpeälliseltä. Kuin minulla olisi jotain salattavaa. Kuin haluaisin omaa aikaa. Kuin en saisi olla lukitun oven takana.
Häpeällinen muisto
luokkaretkeltä
Mieleen muistuu toinen häpeällinen muisto, kun olin luokkaretkellä ala-asteella. Kävimme luokan kanssa syömässä jossain ravintolassa ja ennen lähtöä bussille poikkesimme ravintolan vessaan. Kun olin lähdössä vessasta pois, naisopettaja pääsi huomauttamaan käsien pesusta. Pesin käteni nolostuen ja häpeillen. Tajusin, että minulle ei oltu kotona koskaan opettu, että kädet pitää pestä vessasta poistuessa. Asia, jonka pitäisi olla itsestään selvä.
Appelsiinin tuoksua 