Puhelinkeskustelut äidin kanssa

Asialinjalla

Isä soitti ja kysyi, että mitä kuuluu. Kun aloin kertomaan kuulumisia, lähinnä vauvasta, hän antoi puhelimen äidille. Kuten aina. Muuten äiti olisi huudellut taustalta kaikenlaista, joten on helpompi puhua äidin kanssa suoraan. Olisin silti jutellut paljon mielummin isän kanssa kuin äidin kanssa. Päätin viisi viikkoa sitten, kun aloitin kirjoittamaan tätä blogia, että pidän taukoa vanhemmille soittamisessa. Soitan, jos on asiaa, mutta pelkän tunnekaipuun vuoksi en soita. Olen tähän mennessä soittanut vain kerran, kun kaikki lapset piti ensimmäistä kertaa saada yhdeksi illaksi hoitoon. Olemme siis nähneet viimeksi kyseisenä iltana huhtikuun lopulla.

Vettä – ei poroa

Tänään äiti kyseli, että kuinka kauan meidän flunssa oikein kestää (eli suomeksi; koska me tulemme käymään, kun emme tulleet kahvittelemaan äitienpäivänä). Kun kerroin, että flunssa on vihdoinkin hellittänyt, mutta vauva on ripulitaudissa, niin sitten alkoi päivittely allergioista ja ripulista. Pitää kuulemma juottaa vettä, niin sitten vauva paranee. Äiti on aina neuvomassa, koska se on hänen tapansa välittää. Joskus äidin neuvoista on ihan apua, mutta yleensä neuvoja tulee liikaa, eikä sitä jaksa. Eikä vauvalle kuulemma saa antaa hirveä, eikä poroa, koska jossain lehdessä oli ollut joku juttu, että niissä on jotain ulkomaalaista… Hoh-hoijaa! Etsin puhelun jälkeen asiasta netistä tietoa ja löysin, että kyseessä oli ollut riistaeläinten maksan ja munuaisen korkea kadmiumpitoisuus, että niitä ei ole suositeltavaa käyttää ravinnoksi. Vauva ei syö sisäelimiä, joten annan poroa ja hirveä, kun niiden aika tulee.

Tekniikat

Keskustelun aikana onneksi huomasin, että äiti halusi tietää enemmän vauvan allergialääkäristä, joten torppasin sen aiheen alkuunsa. Annoin niin paljon tietoa, että äiti ei voinut todeta lääkäriä epäpäteväksi, jonka myötä hän olisi voinut innostua liikaa, alkaa paasata lääkäreistä ja sitten olisi voinut tulla ”kohtaus”. Olen niin monta kertaa nähnyt punaista ja räjähtänyt, kun olen puhunut äidin kanssa puhelimessa, että hyväksi todetut ”faktaa paljon faktaa” ja ”toisesta korvasta sisään-toisesta korvasta ulos” -tekniikat ovat tarpeen. Muuten menetän hermoni ja alan huutamaan äidille, eikä siitä ole mitään hyötyä. Päinvastoin. Tulee vain molemmille paha mieli, eikä äiti tajua, mistä koko asia on lähtenyt liikkeelle. Olisin varmaan jutellut pitkään (eli suomeksi; kuunnellut äidin loppumatonta puhevirtaa), mutta onneksi tuli toinen puhelu ja sain keskustelun loppumaan nopeasti.

Ne tärkeät asiat

Kertomatta jäi, että olen saanut pihatyöt alulle, orvokit ja ruusut on istutettu uuteen kukkapenkkiin ja olen antanut voikukille ja nokkosille kyytiä. Olen saanut nukuttua, joten en ole enää niin väsynyt kuin aiemmin. Minulle tärkeät asiat jäivät käsittelemättä. Noh, olen aikuinen, enkä ole tilivelvollinen vanhemmilleni. Jos nautin jostain ihanasta asiasta, niin voin tehdä sen ihan omassa rauhassa.

Näkymätön tyttö pohtii

Pyöritän jatkuvasti päässäni näitä asioita:

• Miksi soitan äidille, vaikka tiedän, että en kuitenkaan saa puhelun aikana sitä, mitä kaipaan?
• Miksi minun pitää aina varoa, mitä sanon, kun puhun äidin kanssa puhelimessa?
• Miksi äiti ei koskaan soita minulle, paitsi jos olen pitänyt pitkän tauon omissa puhelinsoitoissa?

Vastauksia en ole löytänyt, joten ehkä niitä ei vain yksinkertaisesti ole.