Appelsiinin tuoksua · Kadonneet · Muistoja · Poliisi-tv · TV

Joka vuosi katoaa 2 000 henkilöä

Kun ei pääse hautaamaan muistojaan – tänä vuonna kadonneita 957

Keskusrikospoliisin keräämien tilastojen mukaan vuosittain kirjataan noin 2 000 katoamisilmoitusta. Määrä on vaihdellut parilla sadalla viimeisten kymmenen vuoden aikana. Lukuun eivät sisälly kaikki hätäkeskuksiin tulleet ilmoitukset, kuten tapaukset, joissa lapset eivät ole tulleet ajoissa kotiin. Ei ole olemassa mitään tiukkaa aikarajaa, jonka jälkeen ilmoitukset kirjataan poliisin katoamistietojärjestelmään ja kadonneen etsintä aloitetaan. Päätökset tehdään tapauskohtauksesti.

Tänä vuonna oli kadonnut heinäkuun alkupuolelle mennessä 957 henkilöä. Kadonneiksi ilmoitetuista vain noin prosentti jää lopullisesti kadoksiin. Kadoksiin jääneitä henkilöitä on vuosilta 1995-2005 yhteensä noin 500.

Mitä pidempi aika katoamisesta kuluu, sitä suurempi todennäköisyys on, että kadonnutta ei löydetä hengissä. Henkilö saattaa olla hengissä ulkomailla, mutta häntä ei onnistuta paikallistamaan. Jos henkilöt ovat hengissä ja Suomessa, heidät yleensä löydetään melko pian. Ongelmallisia ovat sellaiset tilanteet, joissa henkilö on sekä kadonneeksi ilmoitettu että rikoksen takia etsintäkuulutettu, ja pakoilee jälkimmäisen takia viranomaisia. Tällaisissa tapauksissa löytyminen voi kestää.

Miesten osuus kadonneiksi jääneistä on yli 80 prosenttia. Suurin osa tapauksista koskee työikäisiä miehiä. Alle 18-vuotiaiden osuus on alle kuusi prosenttia, josta poikia on hieman yli ja tyttöjä hieman alle puolet.

Iltalehti 31.7.2007

Poliisi-tv – Kadonneet

Wikipedia – Kadonnut henkilö

Poliisi – Kadonneiden etsintä

Laki kuolleeksi julistamisesta 4.3.2005

Appelsiinin tuoksua · Muistoja · Runot

Muistokirjan värssyjä

Poimin kirjahyllystä pari lapsuuden ja nuoruuden ajan muistokirjaa ja muistelin itsekseni hymistellen menneitä aikoja sivuja käännellessä. Tässä muutama värssypoiminto.

Ruusun sulle antaisin,
mut mistä mä sen saisin,
kun halla vei ne kukkaset
ja lumi peitti maan!

Maailman ihanin olotila
– olla rakastunut –
Maailman ihanin kuvio
– sydän –
Maailman ihanimmat sanat
– Minä rakastan sinua! –

Kun rakastaa ja saa rakkautta, paistaa aurinko molemmilta puolilta!

Rakkaus on se urheilulaji, joka eniten käy sydämelle!

Rakkaus etenee vaiheittain:
* käsi kädessä,
* käsi siellä,
* se kädessä,
* se siellä!

Rakkautta on … seurata häntä minne tahansa.

En ole yksin, vaikka siltä näyttää, sydämeni on täynnä sinua!

Rakkaus on tunne, jonka tunnet silloin, kun tunnet tunteen, jota et ole ennen tuntenut!

Löydän tumman kiharan hiuksen tyynyltäni, yksi samanlainen on harjassani. Tuo on vain miljoonasosa sinusta, mutta minulle se on omaisuus!

Sinä olit kevät, johon heräsin.
Sinä olit kesä, josta uneksin.
Sinä olit syksy, jota vihasin.
Sinä olit talvi, jota pakenin.
Sinä olit vuosi, jota rakastin!

Oh please kiss me …
Oh please kiss …
Oh please …
Oh …

Rakkauden resepti
103 suudelmaa
102 silmäystä
101 hellää katsetta
50 käden puristusta
9 tippaa kyyneleitä
365 jokaiselle päivälle jotain

Olipa kerran mustapartainen parraton työtön mies, joka ajoi töistä punakattoisella avoautolla pyöreän talon kulman taakse. Hän nousi kaksikerroksisen talon kolmanteen kerrokseen ja kaatui äänettömästi parahtaen puiselle kivilattialle kolmen ohimennen luodin lävistämänä!

Elä ja retosta – sillä elämä on petosta!

Isä huutaa tyttärelle:
– Mitä sinä teet?
– Katselen kuutamoa.
– Sano sille kuutamolle, että ottaa moponsa ja ajaa tiehensä!

Onnen kakun resepti
2 dl anteeksiantoa
2 dl lempeyttä
2 dl rehellisyyttä
2 dl kärsivällisyyttä
2 dl itsehillintää
3 dl oikeudentuntoa
2 dl hellyyttä
2 dl aurinkoista mieltä kohotusaineeksi

Kaikki aineet sekoitetaan yhteen ja paistetaan kodin lämmössä.

Aidoin nauru on se, joka tulee kyynelten läpi.

Mikään ei kuivu niin pian kuin kyynel.

Rakkaus on kuin H2O, kaksi hymyä ja onni.

Jos haluat olla onnellinen yhden päivän, ota humala.
Jos haluat olla onnellinen kolme päivää, mene naimisiin.
Jos haluat olla onnellinen kahdeksan päivää, teurasta sika ja syö se.
Jos haluat olla ikuisesti onnellinen, ryhdy puutarhuriksi.

Appelsiinin tuoksua · Bloggaus · Elokuvat · Huumoria

Näkymiä mieleen ja tulevaisuuteen

Näkymiä mieleen ja tulevaisuuteen:

Elokuvien jatko-osia tulossa:

P.S. Muokkasin Tilastot -sivua uuteen järjestykseen; nyt sieltä löytyy linkkihakemisto blogijutuista aakkosjärjestyksessä hakusanojen ja käyntitilastojen lisäksi.

Edit 25.5.2020: Linkkejä elokuvien kotisivuille muokattu ja poistettu.

Appelsiinin tuoksua · Bloggaus · Dokumenttiprojekti · Elokuvat · Lähisuhdeväkivalta · TV · Työelämä

K15 Sen edestään löytää ja poliisiblogit

Näin pari vuotta sitten televisiosta dokumenttielokuvan Sen edestään löytää, enkä ole sitä vieläkään unohtanut. Elokuva tuli mieleen, kun tänään luin Poliisin elämää -blogista erään perheen traagista tarinaa. Tavallinen kaduntallaaja ei voi mitenkään tajuta, miten rankkaa poliisityön henkinen puoli on.

Dokumenttielokuvassa seurattiin yhtä Salon poliisiryhmää 18.11.2002–19.1.2003 välisenä aikana, jolloin yksi ryhmän jäsenistä (Paavo) siirtyi eläkkeelle yli kolmenkymmenen poliisivuoden jälkeen, ja hänen tilalleen tuli poliisikoulun työharjoittelija (Riikka). Ryhmässä työskentely oli Riikan ensimmäinen kosketus poliisityön todellisuuteen. Koska dokumentti on faktaa eikä fiktiota, sisältö on ajoittain fiktioelokuvaa järkyttävämpää. Dokumentissa on keveästä yleistunnelmastaan huolimatta häiriinnyttävä kohtaus, jossa poliisi kertoo, mitä vauvan vanhempi teki lapselleen. Vaikka mitään ei näytetä, vain sanoja käytetään, lapsetonkin katsoja järkyttyy ja muistaa kohtauksen ikänsä. Dokumentissa näytetään myös, miten pieni alaston poika karkaa kotoa talvella perheväkivallan takia. K15 ikärajasuositus on oikein valittu tälle elokuvalle, koska monet elokuvan kohtauksista ovat liian järkyttäviä monille aikuisillekin, eikä elokuva ole kovin helppoa katseltavaa. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, että totuus, vaikka vain puhuttunakin, on elokuvatarua ihmeellisempää.

Dokumentti valottaa nimenomaan poliisityön henkistä taakkaa. Poliisit ovat myös sosiaalityöntekijöitä, jotka rauhoittelevat hakattuja vaimoja ja raahaavat narkkareita ensiapuun. Sanat ovat aseita ja pamppuja useammin käytössä. Jos läheiset eivät välitä, jäljelle jää vain poliisi. Poliisille jää siivoojan hommat, päivästä toiseen. Ohjaaja John Webster sanoo haluavansa joskus tehdä elokuvan, jossa rakkaus voittaa. Poliisien kokemuksissa rakkaus on pahasti karkuteillä. Siksi elokuva jää kalvamaan katsojaa, joka samalla hämmästelee, miten poliisintyöstä voi selvitä täysipäisenä.

Suomen Elokuvasäätiö: Sen edestään löytää
DVD Hohto leffa-arvostelu: Sen edestään löytää
Dokumenttikilta ry: arkisto – kohdasta Kokemuksia dokumenttielokuvan teatterilevityksestä: Sen edestään löytää
MTV3: Sen edestään löytää
SmackTheJack.net: Sen edestään löytää

Jos haluat lukea lisää poliisin työstä, tässä tällä hetkellä Blogilistalta löytyvät poliisiblogit:

Paha poliisi
Poliisin elämää
Salainen poliisi

Appelsiinin tuoksua · Käänteinen hakukonerunous · Luovuus

Vastakohtien Appelsiinin tuoksua

lennä lennä leppäkerttu sanataikuinen nainen laulun sanat
trampoliinin turvaverkkotrampoliinitapaturmat
hoida itseäsi hoida mieltäihmisen pään irroitus
1 v onnittelu runoonnitteluruno 60-vuotiaalle
blogiin kirjoittaminenmasennuslääkitys
vauvan onnittelurunotrunot abortista
naisen perusoikeudetpelko väkivalta
onnittelurunojamuistotekstejä
pitkät yöunetpotter jonotus
sanomatsähköiset kortit
naimisissaavioero

Appelsiinin tuoksua -blogiin johtaneita hakuja sellaisinaan. Viivat minun.
Vastakohdat -idean sain Privaattidosentilta. Joten eikun idea kierrätykseen!
Mikäli ihmettelet, että miten käänteistä hakukonerunoutta oikein tehdään?
Vastaus on, että leikataan ja liimataan kokoon blogin tilastointiohjelman poimimista hauista.