Olen monesti miettinyt, että mitä sain irti suhteestani exääni. Olin läheisriippuvainen, kuten hänkin. Halusin pois lapsuudenkodista, joten ajauduin exän verkkoon. Olin sinisilmäinen ja luottavainen. Saatoin olla jopa hieman masokistinen. Ainakin olin marttyyri. Hän teki suhteestamme mielenkiintoisen ja houkuttelevan siihen asti, kunnes aloin tajuta, että olen joutunut ojasta allikkoon. Ainoa aito ja ihana asia, mitä suhteestamme ja avioliitostamme jäi käteen, on lapseni. Vasta vuosia avioeron jälkeen ymmärsin, että olin elänyt väärinkäyttäjän kanssa. Minulle oli valehdeltu. Minua oli loukattu. Minua oli nöyryytetty. Minua oli kontrolloitu. Minua oli käytetty hyväksi alkoholistinarsistin toimesta.
Olen käynyt näitä asioita läpi niin monta vuotta, että nyt vihdoinkin alkaa tuntumaan siltä, että olen päässyt sen yli. Tunsin pitkään avioeron jälkeen sääliä exää kohtaan, nyt en taida tuntea enää mitään. Korkeintaan tunnen lievää tervettä vihaa, kun en irroutautunut exästä aiemmin, enkä avioeron jälkeisinä vuosina uskaltanut nousta kunnolla vastustamaan häntä. Olen liian kauan ollut liian kiltti ja ymmärtäväinen.
Sain äskettäin tiedon, että exä on hakeutunut ensimmäisen kerran katkaisuhoitoon alkoholisminsa takia. Ehkä hän on vihdoinkin tajunnut, että näin ei voi jatkaa. Tai sitten se on vain keino saada läheiset uskomaan uuteen valheeseen. Hetken selvinpäin oleminen saa sukulaiset palaamaan ja taas hoitamaan häntä. Tiedä sitten. Hän on itse pitänyt meihin päin toista kuukautta hiljaiseloa. Ihan sama, mitä tekee elämällään, kunhan ei ole sotkemassa lastensa, eikä minun elämää.
Appelsiinin tuoksua 
”Ehkä hän on vihdoinkin tajunnut, että näin ei voi jatkaa. Tai sitten se on vain keino saada läheiset uskomaan uuteen valheeseen.”
Tämä on niin totta. On helppoa ”tuomita” ihminen (itsensäkin), joka elää jonkun sortin addiktin kanssa pääsemättä tästä eroon, vaan kun pahinkin roisto osaa olla myös hyvä ja hurmaava tai vähintäänkin erilaisilla tempuilla huijata uhrinsa jatkamaan yhteiseloa/hyväksikäyttösuhdetta itsensä kanssa kerta toisensa jälkeen.
Minäkin saan veljeltäni vuoroin tappouhkauksia, vuoroin viestejä tyyliin: ”Siskokulta kiitos kaikesta ja anteeksi aiheuttamani huoli. Olen ottanut lääkkeeni. Piristä päivääni ja soita.”
Hei!
Olen lueskellut blogiasi, sillä täältä löytyy monia kiinnostavia asioita. Eräs asia kuitenkin häiritsee minua jonkin verran:
Kirjoitit itsestäsi ja miehestäsi esimerkiksi näin: ”Olin
läheisriippuvainen, kuten hänkin.”
Ja myöhemmin:”Minua oli käytetty hyväksi alkoholistinarsistin toimesta.”
Tästä saa sellaisen käsityksen kuin narsisti voisi olla läheisriippuvainen.
Näin ei kuitenkaan ole oman käsitykseni mukaan, sillä läheisriippuvuus ja narsismi eivät majaile samassa persoonassa.
Narsisti osaa koukuttaa uhrinsa, ja tämä uhri voi olla läheisriippuvainen. Narsisti saa nujerrettua uhriltaan itsetunnon ja rajoittaa hänen elämäänsä. Narsisti voi kiusata uhriaan loputtomiin tuntematta omantunnontuskia.
Läheisriippuvainen puolestaan yrittää pelastaa läheisensä elämän eikä huomaa pelastaa itseään esimerkiksi juoksemalla narsistia karkuun niin kauaksi kuin pystyy. Läheisriippuvainen sen sijaan tuntee omantunnontuskia jopa siitä, että hän haluaisi jättää narsistin.
Niinpä mielestäni sinä olet ilmeisesti ollut läheisriippuvainen, mutta ei sinun miehesi. Hän on tosiaankin addikti ja addiktit ovat usein hyvin narsistisia. On toki olemassa sellaisiakin alkoholisteja, jotka eivät ole narsisteja vaan läheisriippuvaisia.
Hei Celia ja kiitos kommentista sekä blogin lukemisesta!
Tuo läheisriippuvaisuusasia on todellakin noin, kuten totesit. Läheisriippuvuus ja narsismi eivät ole saman henkilön tunnehäiriöitä.
Monta vuotta kestänyt asioiden pohdiskelu tuo vieläkin uusia oivalluksia. Blogin kirjoittaminen saa asiat kumpuamaan esiin ja lopulta järjestäytymään oikeisiin mittasuhteisiin ja paikoilleen. Minähän tässä olen ollut läheisriippuvainen ja exä narsisti. Sitä ei vain ole voinut tajuta aiemmin.
Olin exän ensimmäinen vaimo, joka kesti kymmenisen vuotta exän temppuilua. Tänään(!) siis vasta tänään tajusin, että toinen vaimo laittoi avioerohakemuksen pian häiden jälkeen käsittelyyn, sillä avioliitto ei kestänyt reilua puolta vuotta pidempään. Kolmas vaimo katseli reilun kolmisen vuotta exää.
Hyvä huomio Celia! Minunkin korvaani kävi tuo “Olin läheisriippuvainen, kuten hänkin.”, mutta en jäänyt sitä sen enempiä pohtimaan. Ehkä ajattelin sen juuri siltä kantilta, että alkoholistit voivat myös olla läheisriippuvaisia. Tai että molemmat olivat oman lapsuutensa satuttamia, kipeitä, tunnevammaisia. Mutta tosiaan, narsisti = läheisriippuvainen = mahdoton yhtälö.
Kauan jaksoit, auringonkukkametsa, aivan liian kauan, mutta hyvä että pääsit/päästit irti. Ei ole helppoa olla narsistin uhri, vaan ei ole helppoa päästä(ä) irtikään. Sinä teit sen!