Between the right and wrong -blogin Hansu pohdiskelee, kuinka moni bloggaaja haluaa pysyä anonyyminä käyttäen pelkkää nimimerkkiä. Olen itsekin valinnut auringonkukkametsa -nimimerkin takana kirjoittamisen. Blogini nimi ja nimimerkki tulevat minuun syvästi vaikuttaneista kolmesta kirjasta: Appelsiinin tuoksu: Joanne Harris, Auringonkukkametsä: Torey Hayden ja Kun luulit unohtaneesi: Leena Lehtolainen.
Blogistaniasta on tullut toinen kotini, jossa surffaan omana itsenäni perheellisenä 30+ ikäisenä naisena vaimona äitinä tyttärenä ystävänä, mutta kuitenkin nimimerkin turvin. Kirjoitan itselleni tärkeistä asioista, mutta en voi niitä omalla nimelläni julkaista, koska haluan turvata perheeni ja ystävieni elämää. Vaikka itse tuon salaisuuksia esiin, niin en halua, että toiset joutuvat niistä kohtuuttomasti kärsimään. Riittää, että joku sanoo tai siis kirjoittaa ne kerrankin julki, ettei aina kaikkea piilotella. Muistelen ja tilitän tuntojani perhesalaisuuksien varjossa; sekä lapsuudenkotini että ensimmäisen avioliittoni kodin asioista. Ainoa ihminen, joka tietää, että kirjoitan tätä blogia, on nykyinen aviomieheni. Hänelle oli aivan pakko kertoa, koska hän opasti minut alkuun blogin kirjoittamisen saloihin. Samoin siitäkin syystä, että hän kummastelisi varsin paljon, että miksi käytän niin paljon aikaa tietokoneella. Se, että olen pystynyt pitämään blogini täysin salaisena huhtikuusta asti, on varmasti ennätys elämäni aikana. Olen erittäin puhelias ja avoin ihminen. Haluan jakaa ihmisten kanssa itselleni tärkeitä asioita. Nyt tätä asiaa jakamassa olette kaikki te lukijani, joista en voi tietää, että tunnenko jonkun : ) Mikäli haluaisin tutustua paremmin Blogistanian asukkaisiin, voisin osallistua johonkin netin ulkopuoliseen bloggaajien kokoontumiseen. Keräilen rohkeutta ja jätän asian hautumaan.
Olen kirjoittanut blogiini toistasataa juttua ja vastaanottanut neljättäsataa kommenttia. Otan aina ilolla vastaan kommentteja, koska ne saavat minut näkemään asioita eri näkökulmista sekä tekemään oivalluksia itsestäni ja ympäristöstäni. Kommenttien joukosta löytyy myös uusia blogituttavuuksia sekä uusia kirjoitusaiheita. Blogispotti on muuten avannut blogihakemiston, jonne kävin tänään lisäämässä oman blogini tuomaan omaa näkemystäni tällä hetkellä varsin teknisen ja miehisen tarjonnan joukkoon (KännykkäLiittymä, Eka Bini, Helsinki-Texas, all night long, Mobile Cowboy ja Spottiblogi).
Katsoin eilen ajatuksia herättävän Boston Legal-sarjan Too Much Information -jakson, jossa käsiteltiin Internetissä yksityisyyden suojaa. Tytär haastoi vakuutusyhtiön oikeuteen, koska hänen väkivaltainen isänsä sai selville vakuutusyhtiön huonosti turvatuilta nettisivuilta häntä turvakodissa pakoilevan äidin tiedot. Isä etsi näiden tietojen avulla äidin käsiinsä ja murhasi hänet raa’asti. Asianajaja Alan Shore (James Spader) vertasi loppuyhteenvedossa kahta tilannetta, jossa toisessa hän itse nuorena tutki isosiskonsa huonetta, löysi tämän päiväkirjan, avasi lukon ja luki päiväkirjan ilman lupaa. Isosisko laittoi huoneensa oveen lukon ja Alan Shore kärsi hetkellisesti isosiskonsa luottamuksen menetyksestä. Toinen tilanne oli kantajana olleen tyttären ja hänen äitinsä luottamus omaan vakuutusyhtiöön ja sen kykyyn turvata heidän tietonsa. Lopputuloksena oli kuollut äiti. Valamiehistö ratkaisi asian tyttären hyväksi ja määräsi isot vahingonkorvaukset vakuutusyhtiölle.
Nykypäivänä meistä löytyy valtavat määrät tietoa Internetistä, eikä niiden yhdistämiseen mene paljon aikaa, jos osaa asiansa. Googletin täten itseni ja löysin tiedon, että olen käynyt ensimmäisen kerran Internetissä ystäväni tietokoneelta keväällä 1996. Muita tietoja minusta ei sitten löytynytkään, mikä on ihan hyvä asia. Olen monen vuoden ajan kirjoittanut erilaisilla foorumeilla toisella nimimerkillä, josta saa heti selville, että se olen minä. Siksi en ole voinut käyttää tätä avoimempaa nimimerkkiä tässä blogissa. Olen myös tehnyt paljon töitä sen eteen, etten paljasta itsestäni liikaa asioita. Se on minulle varsin vaikeata usein. Kirjoittaessa pitää osata sensuroida liian paljastavia yksityiskohtia pois. Entä sinä lukijani, kirjoitatko omaa blogiasi nimimerkin turvin ja miten anonyyminä oleminen onnistuu?
Appelsiinin tuoksua 
Nimimerkillä kirjoitan, mutta olen paljastanut joillekin tutuille tämän blogini. Enää en voi kirjoittaa kovin vapaasti.
Tämän blogini lisäksi minulla kaksi muuta, jotka yritän pitää täysin salassa.
nimimerkillä minäkin kirjoitan. Haluan kirjoittaa vapaasti asioista mutta nyttemmin tullut pelko että jos joku tuttu hoksaa kuka minä olen. Alkanut sitten varomaan mitä kirjoittelen. Ja sen huomaa. En osaa kirjoittaa asioita enää niin kuin haluaisin. Välillä ollut ajatus jos laittaisin salasanan taa koko blogin. en sitten tiedä olenko vain vainoharhainen…….. 😉
Hyvä, että otat asian aiheeksi. Asun pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa. Kohta kyllä olen muuttamassa hiukan isommalle paikkakunnalle. Anonyymina on turvallisempaa. Kuvan otsikko oli täysi vahinko. Nyt tiedän miksin niin monet kaverit ovat löytäneet blogini! En ymmärrä miten jotkut uskaltavat käyttää koko nimeään internetissä ja blogeissa.
Monesti olen kriittisesti kirjoitellut itseä haittaavia asioita, mutta perheestäni ja ystävistäni en ole enkä tule kirjoittamaan. Yritän pysyä hiukan ympäripyöreissä asioissa enkä mene liian henkilökohtaisiin. Kaikki kunnia toki niille, jotka kirjoittavat henkilökohtaisia asioita! Niitäkin on mukava lueskella. Päällimmäisenä tulee mieleen pusnuksen blogi, misssä melkein mitään ei jätetä arvailun varaan.
Niin ja onhan minulla tämän kirjoitus- ja kuvablogin lisäksi käsityöblogi. Siellä tekstit ovat ihan erityyppisiä.
Kiitos Obeesia, Piki ja Hansu kommentoinnista!
Sekä anonyyminä että omalla nimellä kirjoittamisessa on omat puolensa. Molemmissa pitää muistaa tietyt asiat, mikäli haluaa säilyttää oman mielenrauhansa. Jos haluaa pysyä anonyyminä, ei pidä kirjoittaa liian paljastavia yksityiskohtia itsestään. Omana itsenäänkään ei pidä kertoa kaikkea, koska se voi johtaa esim. työpaikkansa menetykseen.
Anonyymina pistelen menemään. Se onnistuu multa ihan helposti, mutta vaatii kyllä sitä, että en oikeastaan koskaan kirjota suoraan tekemisistäni (missä olin, kenen kanssa, mitä tein jne).
Kun asioista kirjottaa yleisellä tasolla ja vain vanhoista asioista vähän yksityiskohtasemmin, säilyy luullakseni tunnistamattomana.
Välillä toki tulee kiusaus kirjotella avoimemmin, oikein vuodattaa. Silloin täytyy vaan jäähdytellä itseään ja pitää vaikka taukoa bloggaamisesta – jos haluaa ehdottomasti varjella anonyymiuttaan.
Blogipersoonansa voi myös pilkkoa useampaan osaan: Ylläpitää muutamaa eri blogia ja jakaa aiheet niihin siten, että yhdestä blogista ei vielä koko kuva paljastu. Ehkä hieman hankalaa, mutta varovaiselle ihan hyvä keino.
Nimimerkillä kirjoitan (ei kai… Mymskähän on ihan oikea nimi :P), ja minulla on alusta asti ollut sääntönä, että oikeita nimiä ja paikkoja ei mainita, ellei asianomainen itse halua.
Minäkin asun pienellä paikkakunnalla, ja koska kirjoitan hyvinkin henkilökohtaisista asioista joskus aika kärkevästikin, en halua omaa nimeäni näkyviin. Ja minä haluan kirjoittaa mahdollisimman vapaasti, koska blogini on minulle eräänlainen henkireikä.
Minut kyllä tunnistaa helposti, jos haluaa, mutta olen laskenut sen varaan, että sattumalta blogiini eksyvät eivät jaksaisi ynnäillä asioita tarpeeksi.
Senkään takia en muuten halua laittaa nimeäni näkyviin, että jos joku vaikka sattuisi huvikseen hakemaan nimelläni jotain netistä, ei saa kaikkea varoittamatta aivokuonaani kasvoilleen. Enkä myöskään halua blogikirjoitusteni vaikuttavan mahdollisen työ-, opiskelu- tms. asioihin.
Kiitos Ipomoea ja Mymskä kommentoinnista!
Oma vuodatukseni blogin kirjoittamisen alkuvaiheissa on nyt aiheuttanut minulle päänvaivaa, joten poistin osan kirjoituksistani. Taidan pitää jonkun aikaa lomaa kirjoittamisesta, koska minun pitää miettiä uudestaan blogini olemassaolon tarkoitus. Jatkanko vai lopetanko? Se nähdään myöhemmin.
Kauniit kiitokset kaikille lukijoilleni tähän mennessä : )
Minähän aloitin anonyyminä ja mietin noita kaikkia samoja asioita kuin kaikki muutkin. En kertonut blogistani juuri kenelläkään enkä halunnut, että nimeni missään näkyisi.
No kuinkas sitten kävikään…
Toki joskus harmittaa, etten voi ”avautua” niin kuin voisin, jos edelleen olisin anonyymi. Ja tietysti minut ja blogini löydetään nyt googlettamalla helposti. Mutta toisaalta uskon, että vaikka ihan kaikkea en kirjoita julki, niin rivienvälistä muistan kyllä itse tuntemukseni tekstiä laatiessani. Kun ei ole anonyymi, niin on helppo vetää raja siihen, mitä ja kenestä kirjoittaa: kavereiden kanssa olen myös joskus puhunut aiheesta, miten he haluavat tulla blogissani esiin, eikä kukaan lähipiirissäni ole tähän mennessä vetänyt herneitä nenään.
Ja minulle anonyymiteetistä luopuminen avasi muita polkuja. Se on myös tapa nimenomaan vaikuttaa opiskelu- ja työpolkuihin: jos joku työnantaja nyt säikähtää jotain, mitä olen nettiin sattunut Marinadina kirjoittamaan, niin ehkei se työnantaja ole minua varten. Pääsääntöisesti uskon kuitenkin bloginäkyvyyteni olevan positiivista ja hyödyksi itselleni, koska kuitenkin pyörin muussakin elämässä netin ympärillä.
Olen suunnitellut blogin aloittamista. Itsestään selvää on se, että käyttäisin siinä nimimerkkiä. Haluaisin myös kirjoittaa täysin vapaasti, antaa tulla ulos kaiken, mitä mielessä liikkuu. Mutta pelkään omaa avoimuuttani. Joko niin, että irl lipsautan jollekulle blogistani, tai sitten blogissani kerron jotain, jonka avulla minut tunnistaa. Elämässäni on elementtejä, joiden avulla minut on helppo tunnistaa. Toistaiseksi siis vasta suunnittelen blogin aloittamista…
Kiitos Mari(nadi) Koo ja Irene kommentoinnista!
Jatkan edelleen pähkäilyä, että mitä teen blogini kanssa. Tekisi mieli jatkaa ja toisaalta tekisi mieli pistää pillit pussiin. Ehkä päätös kirkastuu tässä lähipäivinä…
Kirjoitan tätä uutta blogiani niin kuin aiempaakin blogiani nimimerkin suojista.
Blogin kirjoittamisen aloitin, kun kaikista pahin vaihe masennuksesta oli takana (sinä aikana en olisi edes kyennyt kirjoittamaan) ja halusin tyhjentää pääni sisältöä suhteellisen vapaasti. Tietyissä asioissa on pakko kirjoittaa melko ympäripyöreästi, koska en hirveästi hingu sitä, että minut tunnistetaan. En myöskään halua pahoittaa tahallani toisten ihmisten mieliä eikä kaikkea voi minusta tuodakaan aina esiin. Toisaalta jos joku tunnistaa minut, niin sitten vain käy niin. Ei se minun maailmaani kaada. Pystyn seisomaan kirjoituksieni ja ajatuksieni takana. Kirjoitukset ovat kuitenkin minun tunteita ja ajatuksia siitä mitä on tapahtunut ja tapahtuu.
Anonyyminä pysyminen on kohtalaisen rasittavaa välillä. Sitä olisi mukava laittaa kuvia ja kertoa mistä ne on otettu. Esimerkiksi kesälomareissuista olisi ollut mukava kirjoittaa kuvien kera, mutta koska pitää huomioida myös muut ihmiset ja heidän halunsa pysyä anonyymeinä, pitää olla melkoisen ympäripyöreä ja se on aika vaikeaakin välillä. Aika paljon pitää suodattaa monistakin jutuista ulos, vaikka aika rehellisesti olenkin kirjoittanut omasta lapsuudestani jne.
Toivottavasti jatkat vielä blogin kirjoittelua, mutta ymmärrän kyllä hyvin sen toisenkin vaihtoehdon.
Hei Tess ja kiitos kommentoinnista!
Kirjoitin juuri uusimman juttuni ja toistaiseksi päätin, että jatkan blogin pitämistä : )
Minä aloitin omalla nimellä, mutta siirryin myöhemmin nickiin.
Olen muuten onnistunut vastakkaisista peloitteluista huolimatta häivyttämään muutamien strategisten linkkien katkaisulla nickin ja todellisen henkilöllisyyden välisen yhteyden. Siis ei niin että sen selvittämiseski pitäisi olla kummoinenkaan nettietsivä, mutta robotit eivät sitä yhteyttä tajua.
Olen reaalissa ja netissä aivan yksi yhteen ja olen tavannut useita blogituttuja livenä. Vaikka käytän nickiä en koe itseäni anonyymibloggaajaksi, kun yhteys on aivan ilmeinen ja sadat ihmiset tietävät sen. Se kieltämättä karsii aivan intiimeimmät yksitysikohdat, mutta en koe sentyyppistä avautumista muutenkaan tarpeelliseksi.
Kiva blogi sinulla. Tilasin sen lukijaani.
Kiitos, että pidät blogia ja olen sen kautta saanut ”tutustua” sinuun!