Pahin alkushokki töihin palaamisesta alkaa helpottamaan. Ensimmäiset viikot olin täysin allapäin, enkä voinut nähdä mitään hyvää missään. Itkin monena iltana silmät punaisiksi. Sopeutuminen uuteen työympäristöön (avokonttorissa työskentely toistaiseksi etäällä muista työtovereista), uuteen työtiimiin (organisaatiomuutos, enemmistö tiimistä naisia, esimies on ulkomaalainen) sekä uusiin työtehtäviin on edennyt pienin askelin. Olen onneksi saanut kokea pieniä onnistumisen hetkiä, kun ennestään tuttu asia tupsahti eteeni ja sain opettaa kyseistä asiaa toiselle tiimin jäsenelle. Oma positiivinen ja energinen asenteeni on vähitellen palaamassa takaisin pintaan.
VOK-ajan käyttö ja muutamat etätyöpäivät kotona ovat auttaneet. Eniten avuksi on ollut avautuminen tiimin naisille. Kaiken kiireen keskellä oli pakko alistua tosiasioiden edessä eli ottaa lusikka kauniiseen käteen. Minun oli välttämätöntä kertoa suoraan muille, että kuinka paha olo minulla on kaikesta töihin palaamiseen liittyvästä. Asioista suoraan puhuminen auttoi heti jonkun verran. Jos asioita pohdiskelee vain yksinään tai puhuu niistä muille kuin asianosaisille, ei siitä välttämättä ole mitään hyötyä. Pahimmassa tapauksessa asiasta uskoutuminen muille voi kostautua, jos se kiirii jotain toista kautta asianosaisen korviin. Sain myös tietää, että en ole ollut ainoa tiimissä, jolla on ollut vaikeata sopeutua töihin paluuseen äitiysloman ja organisaatiomuutosten jälkeen. Minun pitää myös oppia sopeuttamaan oma työroolini muiden tiimiläisten työrooleihin. Jokaisella on omat työskentelytavat, eivätkä ne aina ole samanlaisia kuin itsellä on.
Työelämä muuttuu jatkuvasti, varsinkin epävakaampaan suuntaan. Tehokkuutta ja tieto- ja taitovaatimuksia sekä ihmissuhdevalmiuksia korostetaan. Löysin Työterveyslaitoksen sivuilta Työntekijän voimavarat työssä jaksamiseen -jutun. Minun on usein ollut vaikeata ymmärtää, mitä minun tulisi tehdä, jotta selviytyisin töistäni ja voisin kokea työniloa. Varsinkin työnilo on ollut kadoksissa näiden ensimmäisten 4 viikon aikana, kun olen ollut töissä. Tässä mainitussa jutussa kuvataan työn asettamia haasteita työntekijälle neljän eri osatekijän eli osaamisen, jaksamisen, sitoutumisen ja vuorovaikutustilanteen avulla. Osatekijät rakentuvat sekä työntekijään että työhön ja työyhteisöön liittyvistä seikoista.
Oma myönteinen asenne uusiin asioihin auttaa paljon. Ammattitaitoa tulee ylläpitää oppimalla uusia asioita. Omista voimavaroista on huolehdittava ja omalla kohdallani tärkeimmät ovat riittävä lepo ja liikunta. Omien odotukset työstä tulisi pitää kohtuullisina, ettei pety jatkuvasti. Aktiivinen osallistuminen työyhteisön kehittämiseen auttaa jäsentämään toimintaympäristöä.
Tämä ensimmäinen työkuukausi huipentui tänään lapsen korvatulehdukseen sairastumiseen. Tässä on haasteellinen tilanne, että kuinka selviän kodin ja työelämän yhteensovittamisesta sekä lapsen ensimmäisestä poissaolosta päivähoidosta. Aviomieskin sattuu vielä olemaan pitkällä työmatkalla. Otan siis ihan iisisti seuraavat päivät ja hoidan sairasta lastani kotona. Viikonlopun jälkeen olen sitten valmis jälleen kohtaamaan uudet haasteet työelämässä.