Nyt se sitten tapahtui; paluu töihin ja arkeen. Pienokainen on aloittanut päivähoidossa ja vanhemmat käyvät töissä. Olen aika väsynyt ensimmäisestä työpäivästä, joten tästä ei tule pitkää työpohdiskelua.
Olen mietiskellyt jo pitkään tulevia työkuvioita ja jaksamista arjen aherruksessa. Olen nettiaddiktoitunut tai oikeastaan blogiaddiktoitunut huhtikuusta lähtien. Vietän todella paljon aikaa tietokoneella. Työssä tulen viettämään samalla tavalla paljon aikaa tietokoneella, mutta silloin pitäisi tehdä töitä, eikä heilua blogistaniassa : )
Kävin vuonna 2004 läpi burnoutin, jolloin huonetoverini ei tehnyt lainkaan töitä ja minä pakersin yli 100% työpanoksella. Olin muka yritystä pystyssä pitävä henkilö. Hei haloo, täysin väärä asenne ja ajatuksenjuoksumalli!
Itselläni on monta roolia: tyttöminä (joka on leikkisä, lapsellinen), äitiminä (joka huolehtii, hellii, on välillä ankara, pitää rajat lapsilla), työminä (joka on kuin virkanainen, ainakin lasten mielestä, ahkera, tunnollinen) sekä naisminä (joka rakastaa miestään, itseään ja hellii molempia).
Näiden minäroolien keskellä on sitten pidettävä tasapaino ja elettävä omaa elämää. Jokainen päivä on tärkeä, sillä sitä ei saa enää takaisin. Uskoisin, että työminä tekee töissä töitä, mutta naisminä ja tyttöminä voivat nostaa päätään silloin tällöin bloggaamalla : )
Appelsiinin tuoksua 
Tuo roolijako tuntuu aika todelta… etenkin tuota naisminää kaipailen täällä, kun olen viimeisilläni raskaana ja äitiys tuntuu aika ylitsepursuavalta 🙂
Hei auringonkukkametsa,
Tsemppiä työelämään paluuseen ja kaikkien rooliesi eloon jäämiselle! 🙂
Onnea työhön. =)
Kaikilla meillä varmasti on erilaisia roolejamme olemassa.
Kaikki eivät vain tunnista niitä itsestään.
Hei Marikki, Ninnu ja Hallatar ja kiitos kommentoinnista!
Viikko on vierähtynyt työelämässä ja väsyttää todella paljon. Iltaisin on niin vähän aikaa perheen yhdessäoloon, että blogin kirjoittaminen, nettisurffailu ja tv:n katselu ovat jääneet vähiin. Nukkumaan pyrin pääsemään viimeistään klo 22.30, sillä herään klo 6.00. Viikonloppuna oli isän 60-vuotisjuhlat sekä ystäväperheen tyttären 1-vuotisjuhlat. Ei siis tullut viikonloppunakaan paljon levättyä. Noh, aikansa kutakin.
Aurinkoista loppusyksyä kaikille blogini lukijoille!