Väärässä paikassa oikeaan aikaan
Vuonna 2005 kesällä odottelin aamulla klo 10 raskausviikoilla 8+6 ensimmäistä neuvolakäyntiä. Olimme aviomieheni kanssa aloittaneet yhteisen kesäloman ja perheen muut lapset olivat isällään. Rakastelimme pitkästä aikaa ja kaikki oli hyvin, kunnes nousin sängystä ja menin vessaan. Alkoi huimata. Piti ottaa istuma-asennossa lattiasta tukea, etten olisi pudonnut. Huusin miehen avuksi. Hän talutti minut vuoteeseen takaisin. Laskeuduin kyljelleni. Joka puolelle vatsaa alkoi sattumaan todella paljon. En pystynyt kääntymään selälle, vaan piti nopealla liikkeelle siirtyä toisellle kyljelle. Tuli paha olo. Valitin ääneen. Uskoin koko ajan, että lepäämällä olo paranisi. Niin ei vain käynyt, vaan olotila tuli pahemmaksi.
Mies soitti terveyskeskukseen ja siellä yhdistettiin neuvolan kätilölle. Hän neuvoi tulemaan heti sinne, eikä odottamaan klo 13 varattua aikaa. Mies alkoi pukemaan minut, ensin alushousut jalkaan ja nosti minua istuma-asentoon. Silloin minulta lähti taju. Pyörryin ja kaaduin takaisin vuoteelle. Olin ehkä sekunnin tajuttomana, mutta se aika tuntui ikuisuudelta. Näin unia. Minua ei siis saanut omalla autolla terveyskeskukseen lääkäriin. Jalat ja kädet puutuivat vuoronperään. En pystynyt liikkumaan kunnolla.
Mies soitti hätäkeskukseen ja pyysi ambulanssin. En ole koskaan nähnyt häntä niin huolestuneena. Ambulanssin odottaminen tuntui pitkältä, vaikka itselläni alkoi ajantaju hävitä. Paloauto tulikin sitten ensin paikalle ja sieltä ensihoitajat saapuivat avuksi. Sitten tulivat ambulanssinhoitajat.
Olin kylmän hikinen, shokissa, ensimmäistä kertaa elämässäni. Oli tosi kyseessä, vaikka sitäkään ei itse tajunnut silloin. 4 miesensihoitajaa eivät saaneet mitattua minulta verenpainetta kylmän hien vuoksi. Minulle laitettiin happimaski ja tippa. Sen jälkeen verenpaine saatiin mitattua, 80/40. Olin yläkerran makuuhuoneessa, joten minua ei voitu kuljettaa paareilla rappusten vuoksi. Yksi ensihoitaja nappasi minut sikiöasennossa syliinsä, kiedoin kädet hänen kaulansa ympärille. Luotin häneen täysin. Hän kantoi minut alakertaan paareille, vaikka ei pystynyt näkemään omia jalkojaan. Toiset ohjasivat sanallisesti kulkuamme. Paareilla minut siirrettiin ambulanssiin ja sitten pillit soiden yliopistolliseen sairaalaan.
Minut vietiin naistentautien poliklinikalle suoraan tutkimushuoneeseen. Huusin kivusta. Olin tajuissani juuri ja juuri, mutta huonokuntoinen, erittäin kalpea, kylmänhikinen ja valitin koko ajan kovaa alavatsakipua. En kärsinyt ihollani edes kosketusta. Vaginaultraäänitutkimuksessa todettiin, että kohdussa ei ollut raskautta havaittavissa ja vatsaontelossa on reilusti nestettä. Huusin vain, että antakaa jotain lääkettä tähän kipuun ja jotain muuta sekavaa.
Minut siirrettiin välittömästi leikkaussaliin. Minulle oli tehty edellisen kesänä kystanpoisto- ja endometrioosin poistoleikkaus, joten leikkaava lääkäri teki vatsaontelon tähystyksen eli laparoskopian kahdesta samasta leikkauskohdasta ja yhdestä uudesta leikkauskohdasta. Vatsaontelosta löytyi 3 litraa verta eli 2/3 ihmisen koko verimäärästä. Vatsaontelossa oli sairaskertomuksen mukaan koko suoliston peittävä hematoomakakku. Veri poistettiin ja toinen revennyt munanjohdin leikattiin pois. Hedelmöittynyt munasolu ei ollut siirtynyt munanjohtimesta kohtuun, vaan jäänyt sinne kasvamaan, kunnes kasvava alkio oli rikkonut munanjohtimen. Minulle jäi kohtu, munasarjat ja toinen munajohdin tallelle. Sain 6 pussia verta ja veritreenin vasemmalle puolelle vatsaa.
Kohdunulkoinen raskaus
Kohdunulkoinen raskaus on hätätilanne ja se johtaa aina valitettavasti sikiön kuolemaan. Kohdunulkoinen raskaus on yleisimpiä raskauteen liittyviä kuolinsyitä kolmen ensimmäinen raskauskuukauden aikana. Jos munanjohdin on repeytynyt ja vuotaa verta, lääkäri yrittää vain pelastaa naisen hengen.
Pääsin leikkauksen jälkeen leikkaussalin heräämöön ja sieltä kirurgiseen heräämöön. Mies oli aivan hermona monta tuntia, kun ei tiennyt tilanteestani mitään. Heräämön kipuhoitaja lähetti miehen kännyyn viestin pyynnöstäni, että minut siirrettäisiin osastolle. Pääsin osastolle vasta klo 19. Aamusta oli kulunut 9 tuntia. Mies pääsi osastolle luokseni ja pari ystävää kävi luonani maanantaina ja tiistaina.
Olin sairaalan osastolla hyvässä hoidossa kaksi yötä/kolme päivää ja pääsin keskiviikkona kotiin toipumaan. Kotona vasta tajusin koko tilanteen ja sen, että olin itse kuolla ja että menetin vauvan. Itkin ja surin yhdessä mieheni kanssa. Perheen muut lapset palasivat keskiviikkona kotiin isältään ja auttoivat minua toipumaan. Mies piti minusta erittäin hyvää huolta, en olisi pärjännyt ilman häntä. Mies kokkasi, talutti, tuki, pesi, puki ja lohdutti minua ja piti koko huushollin kondiksessa.
Soimasin itseäni, kun en ollut huomannut mitään merkkejä tästä tilasta aiemmin. Tiedän, että se oli turhaa, sillä tätä ei voi tietää, eikä ehkäistä mitenkään. Pitää vain hakeutua aiemmin ultraäänitutkimukseen. Yleensä kohdunulkoiset raskaudet havaitaan raskausviikoilla 4-7. Minulla meni hieman pidempään.
Kohdunulkoinen raskaus jää usein huomaamatta, kunnes raskaus rikkoo munanjohtimen seinämät. Toisilla naisilla on tosin oireita:
– kouristukset ja vuotoa raskauden alkuvaiheessa
– verenvuotoa emättimestä (ei normaaliin kuukautiskiertoon liittyvää)
– kovat alavatsakivut vatsan toisella puolella
– oksentelua
– pahoinvointia
– huimausta
– pyörtymistä
– kaukokipua eli kipu voi säteillä myös hermoja pitkin toiseen paikkaan, usein hartiaan.
Toivuin päivä kerrallaan pienin askelin. Fyysinen toipuminen edistyi hyvin, mutta henkinen puoli oli vielä pitkään alkutekijöissä. Kipulääkkeet ja rautatabletit auttoivat toipumaan. Sain sairaslomaa viikon sairaalan lääkäriltä ja sen jälkeen vielä 2 viikkoa työterveyslääkäriltä.
Saimme sairaalassa tiedon, että voisimme yhden kuukautiskierron jälkeen aloittaa uudestaan vauvan tekemisen. Tämä ensimmäinen kohdunulkoiseen raskauteen päättynyt yritys onnistui 5. yrittämällä. Yritimme syksyllä uudestaan, sain vielä raskausviikolla 5+1 uuden keskenmenon, mutta saman vuoden lopulla kolmas yritys onnistui. Nyt perheessämme on kolme lasta.
Toivon, että tästä kertomuksesta on jollekin apua, sillä itse en ollut tietoinen kohdunulkoisesta raskaudesta ennen kuin se osui omalle kohdalle.
Keskenmeno – elämän kokoinen menetys – Enkelisivut
Käypä hoito: Kohdunulkoinen raskaus
Käypä hoito: Kohdunulkoinen raskaus, potilasversio
Perhesuunnittelun kotisivut – keskenmeno
Wikipedia – keskenmeno
Appelsiinin tuoksua 
Minulla puhkesi kohdunulkoinen raskaus eräänä kesänä. Ihan noin huonoon kuntoon en joutunut, sillä sain terveyskeskuksen lääkäriltä sulfaa oletettuun rajuun virtsatietulehdukseen käytyäni tuskissani päivystyksessä. Olin hirvittävän kipeä, myös hartioista, mutta lääke ilmeisesti jotenkin pysäytti prosessin: kipu hälveni taustalle.
Olin välillä kolme päivää töissäkin, kunnes menin gynekologille ihmettelemään asiaa. Hän määräsi varmuuden vuoksi seuraavana päivänä sairaalaan tutkimukseen. Siellä todettiin, että olen raskaana, mutta kohdussa ei ole mitään. Minut nukutettiin, operoitiin ja kerrottiin jälkeen päin, että munatorvi oli jo puhjennut ja vatsaontelossa oli verta. Olinkin ihmetellyt, kun käyskennellessä (jo monta päivää aikaisemmin) vatsa hölskyi oudosti. Puhkeaminen oli tapahtunut jo silloin, kun olin kovin kipeä.
Minulla oli kierukka, joten en osannut raskautta epäillä (vaikka kierukka oli pettänyt ennenkin).
Oletettiin, että se sulfa minua suojeli pahemmalta.
Vaikken ollut varsinaisesti lasta toivonut, ehdin kuitenkin yhden illan ajatella, että sen saisin. Pettymys oli kova. Minut steriloitiin operaation yhteydessä, koska minulla oli ennestään jo kolme lasta, eivätkä ehkäisykeinot toimineet.
Tuli siitä psyykkisiäkin ongelmia. Onneksi vasta kauan jälkeenpäin tajusin, että olisin voinut kuolla.
Olin katkera sille terveyskeskuslääkärillekin, ettei se ottanut onkeen, kun ehdotin sille ITSE kohdunulkopuolista raskautta kipujen syyksi. Menkat olivat oudot: omituista tiputtelua ennen kipuja.
Myöhemmin luin, että kohdunulkopuolinen raskaus ei ole helppo diagnosoida.
Hei Obeesia ja kiitos, kun jaoit kokemuksesi!
Vaikeasti diagnosoitavuus tekee tästä kohdunulkoisesta raskaudesta rankan asian. Useampien odottavien äitien kohdalle sattuu juuri näitä vääriä diagnooseja, kun oireita ei aina ole tai niitä ei välttämättä tunnisteta.
Huomasin muuten nyt, että olin käyttänyt blogikirjoituksessani kohdunulkopuolinen raskaus -termiä, vaikka piti kirjoittaa kohdunulkoinen raskaus, korjaan asian.
Kohdun ulkoinen raskaus ON helppo diagnosoida. Hoitosuosituksen mukaan kun kohdussa ei ole raskautta ultraäänellä havaittavissa ja raskaushormoonitaso veressä yli 1000 , kyseessä on kohdunulkoinen raskaus 98 pros. varmuudella. Kohdunsuu on myös kiinni.
itselläni puhkesi munanjohdin vaikka olin vaivoineni käynyt 4 kertaa lääkärissä . Tein potilasvahinkoilmoituksen ja diagnoosiviive todettiin hoitovirheeksi ja kivusta korvauksia. tiedoksi muillekkin jotka ovat saaneet vääriä diagnooseja. Lääkärit ovat vain välinpitämättömiä ja osaamattomia. Ei hengenvaaraa saa aiheuttaa vaan pitää tutkia kunnolla. montakohan naista tähänkin on kuollut turhaan.
Pääsin itse eilen sairaalasta kotiin. Lauantai iltana alkoi yhtäkkiä kova vatsakipu jonka takia ystäväni vei minut terveyskeskuksen päivystykseen. Päätin reippaana tyttönä kävellä ilmoittautumiseen ihan itse kunnes lopulta tiskillä petti jalat alta ja pyörryin. Pääsin heti lääkärille ja hän siirsi minut tarkkailu huoneeseen jossa kipulääkettä sitten tiputettiin suoraan suoneen. Pelkäsin kovasti toukan kohtaloa sillä olimme mieheni kanssa yrittänyt lasta kaksi vuotta ja pienen menetys tuntuisi liian epäreilulta. Siinä tarkkailussa maatessani alkoi jalat ja kädet puutumaan ja kipu oikeassa hartiassa alkoi käydä sietämättömäksi kipulääkkeestä huolimatta. Hiki nousi pintaan ja silmissä sumeni. Huusin apua, mutta tuntui niinkun ei ääntäkään saanu aikaan. Sieltä sitten tuli kaksi sairaanhoitajaa ja alkoivat mitata verenpainetta ja sykettä, ympärillä juoksi ihmisiä ja olin itse ihan pihalla mitä tapahtuu. Sitten ilmoitettiin että minut viedään ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan. Sileeä minut ultrattiin ja huomattiin että verta oli valunut palleaan asti eikä kohdussa ollut mitään raskauteen viittaavaa. Murskaava tuomio!!! Tippaa laitettiin kiinni käteen kun siinä makasin ja tärisin kylmästä. Hiki nousi taas pintaan ja laitoin silmät kiinni, mutta hoitaja heti huusi älä laita silmiä kiinni keskity vain että hengität rauhallisesti. Siitä sitten suoraan leikkaussaliin jossa kaikki menikin hyvin. Vatsastani imettiin 3,2 litraa verta ja vielä treenipussi laitettiin vatsan päälle. Munanjohdin poistettiin minultakin. Onneksi kaikki kävi niin hyvin että on vielä tätäkin juttua mahdollisuus kirjoittaa =) vaikka henkisesti olenkin ihan romuna. Vaikea tuoda tällaista pahaa oloa ulos jota monikaan ei voi ymmärtää. Risoilla siivillä ei voi lentää…
Oli ihanaa kun olit kirjoittanut oman tarinasi tänne, lukiessani sitä itkin ja tajusin että minunkaan ei tarvitse olla yhtään reippaampi kuin olen. Mies kantaa minuakin kun en itse jaksa kävellä!
Hyvää jatkoa sinne ja onnellista uutta vuotta 2008 =)
Rakas Viipsu!
Vaikka en sinua tunnekaan, niin tunnen suurta yhteenkuuluvaisuutta kanssasi. Kyyneleet valuvat pitkin poskiani vuoksesi. Olen yhtä aikaa surullinen ja iloinen puolestasi – surullinen menetyksesi vuoksi ja iloinen, että olet vielä keskuudessamme.
Hyvä, että jaksoit kirjoittaa kokemuksesi tänne, niin voit sen myöhemmin käydä lukemassa. Niin minäkin tein. Jos en olisi kirjoittanut kokemustani heti tuoreeltaan, olisin unohtanut suurimman osan. Samalla tästä kertomuksestasi on apua muillekin, jotka painiskelevat outojen oireiden kanssa tai ovat jo kokeneet saman.
Uskon vahvasti, että saatte vielä mahdollisuuden. Niin meilläkin kävi. Toinen munanjohdin poistettuna ja toinen endometrioosin arpeuttamana saimme lapsen. Toivoa siis on : )
Ota päivä kerrallaan toipumisessa ja anna läheisesi auttaa sinua. Älä ole yhtään liian reipas, vaan kuuntele kehoasi ja tuntemuksiasi. Vielä tulee se päivä, kun jaksat taas täydellä teholla touhuta kaikenlaista. Usko pois : )
Hyvää Uutta Vuotta 2008 ja
lämpöisten halien kera parane pian,
auringonkukkametsa : )
Hyvät kanssasisaret.
Kun luen kokemuksistanne, haluan vielä kertoa omastani. En ole voinut siitä puhua juuri kenellekään väärinkäsitysten välttämiseksi ja koska se on niin raskasta. Ennen kuin kerron varsinaisesti mitä kävi, haluan korostaa kuinka onnellisia kuitenkin saatte olla, kun puolisonne ovat mukananne ja jakavat vaikean asian ja tukevat toipumistanne.
Minut saatettiin raskaaksi lupaa kysymättä. Olin jo tästä tietysti aivan murskana. Minulla on ennestään jo kaksi lasta, joiden yksinhuoltajana koitan selviytyä. Hyväksikäytön lisäksi tieto uudesta tulokkaasta ahdisti valtavasti, koska olin varma etten selviäisi siitä kaikesta yksin. Vanhempien lasteni isä otettiin meiltä pois.
Alusta asti minusta tuntui ettei kaikki kuitenkaan ollut hyvin. Seitsemännellä viikolla hakeuduin lääkäriin, joka ohjasi ultraan. Oli ollut ihmeellistä niukkaa veristä vuotoa ja kipuja alavatsan vasemmalla puolella, vähän kuin joskus ovulaation aikaan. Kuvittelin meneväni normaaliin alkuraskauden ultratutkimukseen, mutta minua ei enään päästettykään kotiin.
Minulle tehtiin laparoskopia seuraavana aamuna ja sitä ennen lääkäri kertoi, että todennäköisesti munanjohdin joudutaan poistamaan, koska vatsaontelossa oli jo nestettä (verta tai kudosnestettä). Ehdin siinä jo miettimään kaikenlaista ja tajusin myös, että olisin voinut kuolla. Onneksi kaikki meni hyvin ja omat fyysiset vahingot jäivät varsin pieniksi. Voin ainakin teoriassa vielä saada lapsen, jos joskus vielä oikean kumppanin löydän.
Suurin vahinko on tietysti luvaton kehoon kajoaminen ja että olisin ilman vaistoni varoituksia tod. näk. kuollut siihen. En tiedä kauanko vie päästä siitä henkisestä vammasta yli. Ainakin luotto ihmisiin yleensä on aika matalalla. Meidän täytyy kuitenkin olla kiitollisia tästä päivästä ja kaikesta, mitä meille on annettu. Elämä jatkuu ja huomenna on uusi päivä.
Voimaa kaikille teille, toivutaan päivä kerraallaan.