Appelsiinin tuoksua · Lääketiede · Prisma-dokumentti · TV

Pakko-oireinen häiriö (OCD, Obsessive-compulsive disorder)

Sain vihdoinkin katsoa tallennetun, jo 19.11.2007 esitetyn Prisma-dokumentin: Pakkomielteen vanki (YLE TV1, Touch Wood/Production Line).

Dokumentin pääosassa on neljä pakko-oireista ihmistä: teini-ikäinen tyttö, keski-ikäinen nainen ja mies sekä itse dokumentin tekijä. He yrittävät ymmärtää itseään kuvaamalla ja analysoimalla tarkasti käyttäytymistään. Huumoria unohtamatta. Eräs tapa tulla sinuiksi OCD:n kanssa onkin siitä ääneen puhuminen.

Pakko-oireinen häiriö (OCD, Obsessive-compulsive disorder) on yleensä kaksiosainen: ihmisellä on pakkoajatuksia, jotka ovat häiritseviä ajatuksia, kuvia tai impulsseja, jotka tulevat mieleen, vaikka niitä ei halua ja vaikka ne itsestä tuntuvat järjettömiltä. Ne toistuvat yhä uudestaan, ja johtavat usein pakkotoimintoihin, jotka ovat OCD:n toinen osa. Ihmisen tarvitsee toistaa tiettyä toimintaa yhä uudelleen.

Kiinnitin huomioni keski-ikäiseen naiseen, Margaretiin, joka on keräilijä ja hänellä on myös tartunta-OCD. Hänen huoneistonsa on niin täynnä tavaraa (mm. kirjoja, sanomalehtiä, pahvilaatikoita), että tilaa on vain yhdelle ihmiselle. Hän yrittää olla koskematta paljain käsin television kaukosäädintä, joten hän käyttää paperia tai muovikäärettä apuna. Naps! Kuin sormia napsauttamalla minulla välähti. Oma sukulaiseni käyttäytyy samalla tavalla. En ole koskaan ajatellut, että hänellä voisi olla lievempi muoto pakko-oireisesta häiriöstä. Nyt sain sen nähdä ihan omin silmin. Hän on turvassa kotonaan kirjamuurien takana.

”On rauhoittavaa, kun ympärillä on tavaraa. Tuntuu turvallisemmalta.” sanoo Margaret ohjelman haastattelussa ja jatkaa: ”Ihmiset sanovat, että mikset lopeta. Jos ei ole OCD:tä, se tuntuu helpolta. Sellaiset, joilla on se, ymmärtävät, että vaikka loogisesti tietää, että se on hullua, eikä sitä ole pakko tehdä, pelko saa tekemään, koska tuntuu, että on pakko. Sitä ei voi jättää huomiotta, tai tuntuu vielä pahemmalta.”

OCD:hen on kaksi pääasiallista hoitomuotoa. Psykologisessa terapiassa, jota sanomme altistukseksi ja reagoinnin estämiseksi, ihmiset altistetaan vähitellen heidän pelkäämilleen asioille ja estetään heitä suorittamasta rituaaliaan. Osin se on kognitiivista terapiaa, jossa keskitytään pakkoajatuksiin. Toinen hoitomuoto on lääkitys.

Omalta osaltani tämä dokumentti lisäsi lääketieteellistä tietämystäni ja ymmärrystäni. En voi parantaa sukulaistani, mutta voin ymmärtää paremmin hänen käytöstään. Margaretin pystyi ystävän avulla kaksi viikkoa harkittuaan heittämään pois ylimääräiset kertyneet pahvilaatikot, joten ehkä minäkin pystyn aloittamaan joulusiivouksen.

8 vastausta artikkeliin “Pakko-oireinen häiriö (OCD, Obsessive-compulsive disorder)

  1. Rauhallista ja leppoisaa joulua sinulle ja perheellesi!

    Ei kai tavaran haaliminen itsessään viittaa vielä pakko-oireeseen kuitenkaan? Sota-aikana kasvaneilla on ainakin monilla tarve kerätä kaikki roina ympärillensä eikä mitään oikein voi heittää hukkaan. Toisaalta toiset pitävät yllä illuusiota turvallisuudesta ympäröimällä itsensä tavaroilla. Itselläni on joidenkin tavaroiden (kirjat ja astiat) samaa vikaa, mutta tähän asti olen ainakin osannut luopuakin esim. kirjoista, kun tila ei ole enää riittänyt hyllyissä.

  2. Kiitos mielenkiintoisesta artikkelistasi. En sattunut katsomaan tuota tv:sta.

    Lämpöiset halaukset sinullekin ja iloa ja rauhaa jouluusi!

    Palaga/Maire

  3. Hei Tess ja kiitos kommentoinnista!

    Pelkkä tavaran haaliminen ei tee kenestäkään pakko-oireisesta häiriöstä kärsivää, mutta tässä oman sukulaiseni tapauksessa tulee ottaa huomioon kerran sairastettu psykoosi. Sitä ennen ja sen jälkeen hän on elänyt ja tulee elämään ihan omanlaista elämäänsä, eikä siihen taida muita tulla osallisiksi. Hänellä on sukulaisia ja läheisiä ystäviä, joten täysin yksin hän ei ole. Tämä pakko-oireinen häiriö on mielestäni vain yksi osatekijä hänellä, enkä voi tehdä diagnoosia ilman lääkärin kokemusta.

    Tämä dokumentti vain herätti minut tajuamaan jälleen, että meillä jokaisella voi olla kaikenlaisia piileviä oireita, joita ei ole helppo myöntää itsellään olevan.

    Olen keskustellut usean lääkärin, psykologin ja psykiatrin kanssa oman sukuni mielisairauksista ja useampikin lääkäri on minulle todennut, että hullu ei tiedä olevansa hullu. Itsekin sitä on joskus tullut pelättyä, että voiko mielisairaudet periytyä, mutta olen saanut vakuutteluja, ettei ole mitään pelkoa omalla kohdallani. Masennusta voi kyllä olla ajoittain, mutta hullua minusta ei taida saada tekemälläkään : )

    Lämpöistä joulunaikaa sinulle, Tess, halien kera : )

  4. Kiitokset jouluntoivotuksista; Maire, Janna ja Mirum!

    Olen tilannut teidän blogit omaan blogilukijaani, joten seuraan teitä aktiivisesti yli 200 blogin joukossa. Kuten myös Annea ja Tessiä.

    Halit kaikille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s