Alkoholismi · Appelsiinin tuoksua · Avioero · Narsismi · Parantavat kirjeet · Vastuullinen vanhemmuus

Kirje exälle vankilaan

Hei exä!

Sain sinulta tällä viikolla kesken työpäivän puhelun. Olimme viimeksi puhuneet puhelimessa helmikuussa, kun sovimme, että tulet allekirjoittamaan sopimuksen, jolla muutetaan lapsiemme yhteishuoltajuus yksin minulle. Sen jälkeen on ollut hiljaista.

Viime vuonna tekemäsi rattijuopumuksen ja ihmisten yliajon käsittely on ollut oikeudessa ja sinut on tuomittu ensikertalaisena useaksi kuukaudeksi vankeusrangaistukseen. Olet aloittanut rangaistuksen kärsimisen, joten soitit minulle vankilasta puhelinkortilla. En ole koskaan puhunut kenenkään vankilassa olevan henkilön kanssa. Puhelu tuntui ihan käsittämättömältä. Sinä olet vankilassa, en voi sitä tajuta. Onneksi suhtauduimme kuitenkin ihan huumorilla tilanteeseen, joten keskustelu sujui leppoisasti. Myönsit myös sen, että itse olet omilla toilailuillasi tuomion aiheuttanut. Oli hyvä kuulla ääntäsi vihdoinkin monen vuoden jälkeen selvänä. Varsinkin kun sen tiesi ihan todeksi, että olet selvinpäin. Olet vankilaan tulon yhteydessä sitoutunut päihteettömyyteen ja sen seurantaan.

Selitit vankilan rutiineihin kuuluvia asioita ja sitten puhuimme lapsista. Kaipaat lapsia. Haluat, että he kirjoittavat sinulle kortteja ja/tai kirjeitä. Ymmärrän sen. Aika tulee pitkäksi kiven sisässä. Kerroin toiveestasi lapsille ja he sanoivat, että kaipa he voisivat kirjoittaakin. Ehdotin jopa, että mukaan voisi laittaa kouluun tehtyjä aineita ja esitelmiä, niin sinulla olisi enemmän luettavaa. Lapset suhtautuivat asiaan varsin neutraalisti. Ymmärtäähän sen, kun et ole tavannut lapsia pian kahteen vuoteen. He eivät osaa käsitellä omia tunteitaan. Heillä on ikävä sinua, mutta samalla pintaan nousee negatiivisiakin ajatuksia. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä paikata välejä lasten kanssa. Ainakin sinä yrität.

Tulet järjestämään omia asioitasi vankilan sosiaalitoimen kanssa. Pyrit saamaan yksinhuoltajuuspaperit itsellesi sinne, jotta asia saadaan hoidetuksi. Olin kiukkuinen oman alueeni lastenvalvojalle, kun hän ei ollutkaan helmikuussa toimittanut sopimuspapereita sinulle ruuhkan ja lomien takia. Nyt paperit on lähetetty, mutta ne ovatkin sinun asuinkuntasi lastenvalvojalla, jonne et nyt pääse. Toivotaan, että asiat järjestyvät.

Kevätterveisin,

Ensimmäinen ex-vaimosi

Olen kerran aikaisemmin viime syksynä kirjoittanut samankaltaisen kirjeen exälle ja tekisi mieli lähettää vaikka molemmat kirjeet hänelle. En sitä kuitenkaan tee. Olkoot nämä kirjeet täällä tallessa minun sen hetkisten tuntojeni jemmapaikassa.

Kun exä vapautuu, on hänellä kaikki mahdollisuudet aloittaa alusta. Alkoholista hänen on luovuttava kokonaan, jos haluaa saada uuden alun. Jos hän ei huolehdi itsestään, hän repsahtaa uudestaan juomaan hyvin helposti. Toivon, että hän tarttuu kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin ja järjestää loppuelämänsä kuntoon.

Edit 25.5.2020: Lisätty Parantavat kirjeet -kategoria ja korjattu linkit.

Advertisement

6 vastausta artikkeliin “Kirje exälle vankilaan

  1. Hei Maire ja I sekä kiitokset kommentoinnista!

    Maire, olet ollut kauan tukenani, ihan tämän blogin perustamisen alusta asti, erityiset kiitokset siitä : )

    I, olet paras ystäväni sekä kummipoikani äiti. Olet vasta vähän aikaa sitten ”vihkiytynyt” tämän blogin sielunelämään mukaan, joten tämä eka kommenti on mieltä lämmittävää.

    Hyvää sunnuntaipäivää halien kera!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s