Kasvien kerääminen

Kävin lasten kanssa mökillä keräämässä metsäkasveja lasten koulutehtävää varten. Valmistauduimme kotona ennen lähtöä tutustumalla nettikasvioon,
Wikipedian luetteloon tavallisimmista suomalaisista luonnonkasveista ja kuuklettamalla lisätietoja metsäkasveista.

Otimme retkelle mukaan muovipussin, kasvioppaan, sakset ja pienen lapion. Mukaamme liittyi tätini (äidin sisko). Kahlasimme niityllä, poikkesimme pellolle, kuljimme tienvarrella ja pientareilla sekä kävimme kangasmetsässä. Saaliiksi saimme mustikan, vadelman, puolukan, nurmitädykkeen, sananjalan, harakankellon, kielon, ketunleivän, sinivuokon ja metsäapilan. Tässä on hyvä alku lasten kasviolle eli herbaariolle. Jokaisesta kasvista merkittiin muistiin kasvin suomalainen nimi, kasvupaikka, keräyspaikka, keräyspäivämäärä ja kerääjän nimi.

Kotona puhdistimme kasvit roskista ja mullasta. Laitoimme kasvit kuivumaan tee-se-itse -kasvipuristimeen eli kovan alustan päälle painoksi painavia kirjoja. Jokainen kasvi aseteltiin ja oiottiin valkoisen paperin päälle kuivumaan. Kovalla alustalla oli ensin sanomalehtipaperi, sitten valkoinen paperi, jonka päällä kasvi, sitten valkoinen paperi ja taas sanomalehtipaperi. Kasvin tiedot laitettiin myös valkoiselle paperille. Kun kasvit ovat kuivia, ne siirretään kasvioon vaalealle pahville teipin paloilla kiinnittäen. Samalla kasveihin merkitään suomalaisen nimen lisäksi tieteellinen nimi ja heimo.

Muistelin tänään lapsuuttani, miten isoäitini (isänäiti) kertoi aikoinaan kasvien keräämisestä kouluaikojen kesälomilla. Silloin kasveja piti kerätä 200 kpl. Tätini kertoi mökillä, että hän ja äitini eivät keränneet itse kasveja koulussa, mutta auttoivat heidän serkkupoikaansa keruuhommassa. Itse kuulun siihen sukupolveen, jonka ei tarvinnut lainkaan kerätä kasveja koulussa. Tätä aihetta pohtien kuukletin lisätietoa ja löysin artikkelin Kasvienkeruuperinteestä Suomessa – täydentäviä näkökulmia (ladattava dokumentti).

Lajien, myös kasvilajien, tunteminen on tärkeä osa yleissivistystä ja kestävän kehityksen edistämistä. Kasvilajien oppimista on koetettu edistää mm. kasvien keräämisellä. Se on sekä ihastuttanut että vihastuttanut ihmisten mieliä (Seniorinetti-keskustelu, Kaksplus-keskustelu). Keräily on ollut luonnollinen tapa oppia uusia asioita ja oppia pitämään huolta kerätyistä esineistä.

Kasvien keräämiseen ja kuvaukseen liittyvät monet muutkin oppiaineet. Esimerkiksi kuvataide, liikunta, maantieto, äidinkieli ja matematiikka voidaan liittää kasvien oppimiseen, tunnistamiseen ja keräämiseen. Jo Lönnrotin luontohavainnot ovat pohjautuneet monipuolisesti eri aistien käyttöön.

Artikkelin kuviossa 1 (Kasvien keräämisen perustekijöitä ja niiden välisiä suhteita) on hyvin mielenkiintoisia asioita. Kasvilajien tunnistaminen liittyy ihmisen evoluutioon, keräilyviettiin, naturalistiseen älykkyyteen (Howard Gardner 1995), yleissivistykseen ja kestävän kehityksen, hyvän ympäristön ja hyvän elämän edistämiseen. Kasvilajien tunnistamista edistämään kehittyi kasvien kerääminen kasvikokoelmiksi, jota edistivät voimakkaasti Carl von Linne ja Elias Lönnrot. Kasvien kerääminen kasvikokoelmiksi vaikuttivat mm. suomalaisissa luostareissa lääkekasvien viljelyä 1200-luvulta lähtien, lääkekasvit apteekeissa tärkeitä 1900-luvulle asti, ”Suomen kasvitieteen isän” Elias Tillandzin 1673 ensimmäinen suomalainen kasviluettelo, Elias Lönnrotin 1870 Flora Fennica, oppikoulunopettajien ensimmäinen varsinainen kokous 1864 määräten alkeiskoulussa kerättävän 70 kasvilajia, Koulutoimen Ylihallitus 1916 oppiennätysten mukaan viidennen koululuokan loppuun mennessä kesäisin kerättyjä kasveja yhteensä 200 kpl ja lopulta Kouluhallituksen päätös 1969 kasvien keräämisestä luopumisesta. Kasvien tunnistamista edisti mm. kasviot, joista esim. 1966 Koulu- ja retkeilykasvio sisälsi pistemääriä 1-10, jotka osoittivat lajin yleisyyttä ja samalla vaihtoarvoa. Tämä edesauttoi sitä, että harvinaisia ja jopa rauhoitettuja kasveja kerättiin, jonka myötä kasvilajit harvinaistuivat ja paikoittain jopa hävisivät. Kasvien kerääminen vaikutti oppilaiden keskeiseen kilpailuun, joka aiheutti kateutta. Tämä osaltaan vaikutti Kouluhallituksen päätökseen luopua kasvien keräämisestä samoihin aikoihin, kun peruskoulu teki tuloaan.

Tämän päätöksen myötä en ole kerännyt koulussa kasveja. Oma lajintuntemukseni saattaa tästäkin johtuen olla heikko. En tunnista kasveja. Tämä päätös on voinut myös vaikuttaa siihen, että Myrkytystietokeskukseen vuonna 2004 tulleista puheluista 18% koski kasveja, sieniä ja eläimiä. Kasvien aiheuttamat myrkytystapaukset ovat yleisiä.

Lajintuntemus antaa aakkoset luonnon suuren kirjan lukemiseen. Nykypäivänä kukkien keruu on kuitenkin ekologisempaa kuin muovilelujen, Pokémon-korttien yms. keräily.

Uusissa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2004) kasvien keruu on otettu mukaan yhdeksi kasvilajien tuntemista edistäväksi keinoksi. Oppilaat voivat koota sopimuksen mukaan myös digitaalisia herbaarioita.

Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan biologian oppiminen 2000-luvulla – eliöiden määritys -verkkojulkaisu on tarkoitettu luonnon- ja ympäristötiedon sekä biologian opettajaksi opiskeleville ja muille luonto-oppaille ja miksei kelle tahansa, joka on kiinnostunut eliöiden määrityksestä.

Olen tyytyväinen, että omat lapseni keräävät kasveja ja oppivat niitä tunnistamaan.

P.S. Jouduin kirjoittamaan tämän jutun kahteen kertaan, kun tekstin muokkaus meni näppäinvirheen vuoksi mönkään ja kadotti tekstini. Huoh!