Appelsiinin tuoksua · Lääketiede · Nokia · Nyt · Vastuullinen vanhemmuus

Tartuntataudit

Nokian vesikatastrofi oli viime vuoden suurin epidemiauutinen Suomessa. Tartuntatautiliiton nettiTakiainen kirjoittaa tiedottamisen tärkeydestä:

Marraskuun lopulla jätevedenpuhdistamon työntekijä avasi huoltotöiden yhteydessä epähuomiossa väärän venttiilin, jolloin jätevettä pääsi sekottumaan vesijohtoverkostoon. Jätevettä ehti virrata ihmisten käyttämään juomaveteen satoja tuhansia litroja ennen kuin virhe huomattiin. Jäteveden mikrobifloora oli luonnollisesti runsas, sisältäen muun muassa suolistoinfektioita aiheuttavia kampylo- ja salmonellabakteereja sekä noroviruksia. Seuraukset olivat sen mukaiset. Muutamassa päivässä arviolta yli tuhat nokialaista sairastui saastuneen juomaveden aiheuttamaan vatsatautiin. Heistä pari sataa jouduttiin ottamaan hoitoon paikalliseen terveyskeskukseen ja Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Päiväkodit ja koulut sulkivat tilapäisesti ovensa, samoin nuorisokeskukset ja uimahallit.

Nokian ympäristöonnettomuus on hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää nopea ja koordinoitu tiedottaminen on. Sairastuneiden suuri lukumäärä johtui osittain juuri siitä, että väestö oli pitkään epätietoinen epidemiasta ja sen aiheuttajasta.

Itse kukin joutuu joskus tekemisiin tartuntatautien kanssa. Haluan osallistua ennaltaehkäisevään tiedottamiseen, joten päätin kirjoittaa jutun tartuntataudeista. Itselläni oli juuri adeno-viruksesta aiheuttama flunssa ja sen jälkitautina poskiontelontulehdus, jota vielä parantelen antibioottikuurilla. Jos et tunne kotimaasta ja/tai ulkomailta saatavia tartuntatauteja ja niiden oireita, riskejä, ehkäisy- ja hoitokeinoja, kannattaa tutustua niihin tarkemmin.

Tietoa tartuntataudeista – Tartuntatautiliitto:
Kihomato
Märkärupi
Päätäi
Ontelosyylä eli molluska
Salmonella
Sukupuolitaudit
Syyhy

Tartuntataudit – Wikipedia:
AIDS
Aivokalvontulehdus
Giardia lamblia
Influenssa
Jokisokeus
Lapamato
Lintuinfluenssa
Malaria
Mononukleoosi eli pusutauti
Nuhakuume eli flunssa
Polio
Skistosomiaasi
Toksoplasmoosi
Tuhkarokko
Vesikauhu
Vesirokko
Vihurirokko
Virushepatiitti eli maksatulehdukset: Hepatiitti A, B ja C

Lisäsin tämän jutun myötä Lääketiede-aiheen.

4 thoughts on “Tartuntataudit

  1. Hei Palaga ja kiitos kommentoinnista!

    Katsoin joskus vuosia sitten dokumentin tuosta jokisokeudesta, joten itselleni se oli tuttu. Nykyään lasten kanssa saa olla vähän väliä etsimässä netistä tietoa eri taudeista, joten tein tämän jutun sitäkin silmällä pitäen.

Jätä kommentti Palaga Peruuta vastaus