Sisältäni on ollut pyrkimässä ulos jotain, mitä en ole voinut hahmottaa kunnolla. En ole osannut puristettua sitä sanoiksi virtuaalipaperille. Kunnes kävin Kotkansydämen sivuilla. Sain kiinni jostain, joka lähtee nyt purkautumaan. Jatkan matkaani kohti eheytymistä.
Meitä ei määrittele se, kuinka hyviä olemme 99 prosenttia ajasta.
Meidät määrittelee se, kuinka pahoja olemme 1 prosentin ajasta.© Kotkansydän
Tajusin, että ympärilläni on ollut ja on edelleen yhden prosentin ihmisiä. Olen elänyt pumpulissa ja toisten hallittavana 3/4 elämästäni, ensin lapsuudenkodissa ja sitten ensimmäisessä avioliitossa. Suurimman osan ajasta vanhempani ja exäni olivat mukavia, lempeitä ja ystävällisiä sekä minua että muita kohtaan. Pelottavat hetket olivat ajoittaisia, eikä niitä voinut ennustaa. Äiti sai omia sekoamiskohtauksia. Isä oli raivoissaan ja kävi käsiksi tukistamalla tai luunappia antamalla sekä kieltämällä kaiken. Exä kontrolloi minua ja menetti malttinsa arvaamatta. Kiillotetun ja hyvän julkisivun takana ei ollut turvapaikkaa, ei ollut luottamusta. Pieni tyttö ja nuori nainen oli eksyksissä.
Uskoin pitkään, että olin elänyt onnellisen lapsuuden, kunnes tajusin tuskallisen asian, että asia ei ollutkaan näin. Ei muissa perheissä eletäkään samalla tavalla kuin meillä on eletty. Vanhempani eivät olekaan OK. Koin vanhempieni ja exäni taholta niin monta erilaista tekoa, jotka johtivat luottamuksen ja turvallisuuden menetykseen. Sitä ei vain tajunnut silloin, kun eli sen kaiken keskellä.
Äitini oli menettänyt oman perusturvallisuutensa jo pienenä lapsena, eikä ole osannut käsitellä sitä, koska siitähän ei saanut edes puhua. Äidille tapahtuneet pahat asiat muuttuivat hiljalleen perhe- ja sukusalaisuudeksi, josta on vaiettu. Kaiken turvattomuuden keskellä opin vaivihkaa olemaan jatkuvasti varpaillani, en ollut ollut missään turvassa.
Sain silmäni auki vasta erottuani exästä. Silloin tajusin, että hyvätkin ihmiset voivat olla pahoja. Julkisivun taakse voi piiloutua. Joudun vieläkin selittämään joillekin ystävilleni/sukulaisille, että ”Kyllä, ensimmäinen aviomieheni joi jo silloin, kun aloitimme seurustelemaan. Kyllä, hän joi jo silloin, kun menimme naimisiin. Kyllä, exä joi jo silloin, kun olin raskaana. Kyllä, se pitää paikkansa, että minuun kohdistettiin jatkuvasti henkistä väkivaltaa, taloudellista väkivaltaa ja mustasukkaisuutta, kunnes minut uhattiin jopa tappaa.” En ollut heille kertonut asioiden todellista laitaa kuin vasta myöhemmin eron jälkeen. Osa ystävistä ja sukulaisista tiesivät jo avioliiton aikana, että kuinka asiat oikeasti olivat. Silti mm. äitini oli ensin sitä mieltä, että minulla oli hyvä aviomies, koska hän osallistui aktiivisesti lasten- ja kodinhoitoon. Eivät hyvät teot korjaa pahoja tekoja. Kuinka olisinkaan voinut iloita exän ruoanlaitosta, siivouksesta ja osallistumisesta lastenhoitoon, kun uhkasi tappaa minut?
Ongelma ei ole siinä, kuinka hyviä ihmiset osaavat olla 99 prosenttia ajasta. Ongelma on siinä, kuinka pahoja he osaavat olla yhden prosentin ajasta. Se jättää meihin jälkensä. Hyvyys ei korjaa pahuuden jälkiä. Hyvyys on pahuuden poissaoloa.
© Kotkansydän
Näiden kokemusten myötä minuun on juurtunut kaipuu rakkauteen, kaipuu turvaan. Olen löytänyt oman turvapaikkani. Minulla on ympärilläni vahvat kädet, jotka kannattelevat minua ja nostavat minut ylös. Saan itkeä ja olla oma itseni. Olen kotona, vihdoinkin.
Aiempia pohdintoja eheytymismatkallani:
01.07.2007: Eläminen väärinkäyttäjän kanssa
02.06.2007: Pelon vallassa
23.05.2007: Narsisti
03.05.2007: Naimisissa viinan kanssa
27.04.2007: Sairaudentunnottomuus
19.4.2007: Masentuneen vanhemman ajattelumalli
18.4.2007: Leikkipsykologina
17.4.2007: Paranemisprosessi
16.4.2007: Meidän perhe
16.4.2007: 1950-luvulla
Appelsiinin tuoksua 
Ihmisen paranemisprosessi on kyllä hurja juttu. Yksi tuollainen oivallus saa aikaan ajatusvyyhdin ja taas ollaan yhtä askelta lähempänä omaa totuutta ja eheytymistä. Onneksi sinua nyt ”kannattavat vahvat kädet”.
Taas viisaita ja ajattelemisen arvoisia sanoja. En voi muuta kuin kiittää tästäkin tekstistä, sinä osaat ilmaista itseäsi todella hyvin (ja minulla alkaa omat mietinnät juoksemaan).
luin kirjoituksesi kerran, ja toisen -kolmannenkin.
halusin kommentoida, mutta minulta ei löydy sanoja.
peilaan omaa kokemaani ja elämääni kirjoitukseesi, ne eivät vain saa julkista muotoa. siksi ehkä sanojen puute.
hienoa, että käsittelet ja etsit tietoa asioista, joista joidenkin mielestä pitäisi vain vaieta.
Villikanin Lokikirja-blogissa käytiin keskustelua ”sosiaalipornosta”.
Joku oli kirjoittanut, ja joku oli kommentoinut sen olevan sosiaalipornoa. Teksti oli poistettu kirjoittajan toimesta, mutta KirsiM (Verkkolehti InMediaRes) kirjoitti minusta hienosti :
”Suomessa on paljon epäoikeudenmukaista ja ihmisarvosta piittaamatonta viestintää ja politiikkaa. On olemassa tahoja, jotka tahtoisivat painaa tuon kaiken pois julkisuudesta. Siihen on keksitty oikein tällainen leima ”sosiaaliporno”. Voin selittää, mitä se tarkoittaa: yleensä se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että termin käyttäjä toivoo, että kyseisistä asioista ei kerrota julkisuudessa, jotta julkisuudessa säilyisi eheä kuva siitä, että Suomi muka on edelleen hyvinvointivaltio (tai kuten nykyinen termi kuuluu, hyvinvointiyhteiskunta).”
Pahoja tekoja on vaikea poistaa hyvillä teoilla. Nehän syöpyvät mieleen. Miksi-kysymykseen ei tule vastausta.
Olet oivaltanut tuon viisauden mielestäni oikein, ei rakastava voi tehdä toiselle pahaa.
Hei Ritu, Anioni, riittaHelinä ja arleena ja kiitos kommentoinnista!
Jäsennän itselleni tapahtuneita asioita mielessäni, joskus enemmän, joskus vähemmän. Aiemmin apunani oli päiväkirjaan kirjoittaminen. Blogikirjoittamisen myötä olen päässyt jäsentämisestä eteenpäin, olen tehnyt pieniä oivalluksia. Tämän yhden prosentin ihmisiä -oivalluksen myötä käännyin tienhaarasta taas kohti uutta suuntaa.
Toivon tekeväni uusia itseäni ja lähiympäristöä tervehdyttäviä oivalluksia, jotta voin toimia toisin, enkä piileksiä perhe- ja sukusalaisuusnaamion takana, kuten muut.
Joku blogiini eksynyt saattaa nähdä kirjoituksissani sosiaalipornoa, mutta minä en. Wikipedian yhteiskuntaan liittyvä sosiaaliporno-artikkeli sanoo:
”Sosiaaliporno on arkikielinen nimitys, joka viittaa köyhiä ja muita yhteiskunnassa heikossa asemassa olevia ihmisiä koskeviin skandaalihakuisiin kuvauksiin tiedotusvälineissä.
Sosiaalipornossa yksittäisten ihmisten kärsimyksiä esitellään hyväksikäyttävään sävyyn. Porno viittaa tässä yhteydessä pornografiateollisuudessa ilmenneisiin hyväksikäyttötapauksiin. Tyyliin kuuluu, että käsiteltävä aihe herättää yleistä moraalista närkästystä.”
Itse käyttäisin termiä neljäs sektori, josta Wikipedia sanoo:
”Vielä uudempi laajennus tähän jaotteluun on neljäs sektori, jolla tarkoitetaan perhettä, sukua ja ystäväpiiriä.”
sekä
”Neljäs sektori on maantieteellinen ja kulttuurillinen käsite. Eri maanosissa, kansoissa ja yhteisöissä perheiden sosiaalinen merkitys korostuu ja se yhdistää suvun yhteisöksi. Myös heimokulttuureissa, ja esimerkiksi Afrikan väkirikkaissa ja köyhissä kansoissa yhteisön jäsenet auttavat toisiaan.”
Jatkan täten oman neljännen sektorin aiheiden käsittelyä blogissani ja toivon, että muut vastaavanlaisia elämänkokemuksia kokeneet saavat jutuistani voimaa.