Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Burnout’ Category

Blogistaniassa
19.11.2008

Hei rakkaat blogini lukijat!

Olen kirjoittanut blogiani 16.4.2007 lähtien aktiivisesti melkein joka päivä. Juttuja on kertynyt jo 470 ja blogikäyntiklikkauksia on tehty 305286. 10.7.2008 lähtien blogilukijoita on ollut 48573.

Nyt aion panna lapun luukulle joksikin aikaa. Syitä on monia. Työpaikalla on käynnissä (taas!) yt-neuvottelut, eikä oma tulevaisuus näytä ruusuiselta. Terveys reistaa, on kipuja niskahartiaseudulla sekä vatsaoireita. Kroppa kehottaa lepäämään. Voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon muutosprosesseista, mutta en yksinkertaisesti jaksa tällä hetkellä. On pakko ottaa aikaa vain itselle ja levätä. Haluan välttää työuupumuksen.

Tulen jonkun ajan päästä takaisin ja jatkan kirjoittamista. Siihen asti voitte lukea kirjoituksiani uudestaan.

Kunnes jälleen tapaamme virtuaalipaperin sivuilla,
lämpöiset halit,
auringonkukkametsa

Read Full Post »

Koin vuonna 2004 työuupumuksen eli burnoutin. Toivuin siitä 7 viikossa ilman pillereitä, kun kävin säännöllisesti terapiassa, puhuin paljon, kirjoitin, tein aarrekartan ja lepäsin. Hetkeä ennen sairauslomaa sain kauan odottamani ylennyksen, josta en kuitenkaan voinut sillä hetkellä iloita. Sairauslomani aikana samassa työhuoneessa työskennellyt hankala työtoverini jäi äitiyslomille, joten paluu töihin onnistui ilman suurempia vaikeuksia. Tilanne töissä ei kuitenkaan koskaan muuttunut, vaikka yritin parantaa työilmapiiriä. Siksi hakeuduin työpaikan sisällä toisiin tehtäviin.

Sain käsiini ja luin vuonna 2005 kirjan Liian tunnollinen, jonka ovat kirjoittaneet Tinni Ernsjöö Rappe (s. 1970) ja Jennie Sjogren (s. 1975). Ruotsinkielinen alkuteos on nimeltään Diagnos: Duktig. Kirja esittelee kuusi tyypillistä ylitunnollista 26-37 -vuotiasta naista, jotka ovat joutuneet sairauslomalle arvostetusta työstä. Vaikka naisten ongelmat ovat erilaisia, voidaan syyt johtaa yhteiskunnan asettamiin kohtuuttomiin odotuksiin, naisten ja miesten eriarvoisuuteen sekä lapsuudenkodista opittuihin asenteisiin. Suosittelen erittäin lämpimästi lukemaan tämän kirjan.

Pystytkö makaamaan sohvalla, vaikka pyykkivuori odottaa silittämistä? Jos vastaus on ei, saatat potea tunnollisen tytön syndroomaa.

Okei, mitä nyt sitten tehdään? Jos asia ei ole käynyt ilmi jo aiemmin kirjassa, on aika sanoa se suoraan:

  • Ei ole sinun vikasi, että haluat olla tunnollinen.
  • Ei ole sinun vikasi, että näännyt kaikkien vaatimusten alle.
  • SE EI OLE SINUN VIKASI.

Kirjasta löytyy muutama toimenpide, jotka voivat auttaa liian tunnollisia tyttöjä:

  • Tunnollisten tyttöjen perheet voivat tarkistaa kotitöiden jakautumisen. Kuka tekee mitä ja miksi?
  • Tunnolliset tytöt voivat itse yrittää nähdä tilanteensa laajemmassa perspektiivissä, esimerkiksi hankkimalla tietoa patriarkaalisista rakenteista.
  • Kaikkien tulisi tietää, millaisia naisten ja miesten ehdot ovat yhteiskunnassa ja työpaikoilla. Tiedon avulla on helpompi huomata tilanne ja muuttaa se.
  • Yhdessä voimme muuttaa piintyneitä tapoja.

Tässä linkkejä muihin kirjoituksiin liittyen Liian tunnollinen -kirjaan:

Lopuksi vielä ajattelemisen aihetta eli kirjan tekijät ovat pitäneet aiheesta useita seminaareja/teemapäiviä, joiden aikana osallistujat ovat miettineet tunnollisuus-sanan herättämiä assosiaatioita:

Kateus, ponteva, terhakka, tylsä, haaste, hyvät näytöt, koulu, vaatimukset, täydellinen, virheetön, pelokas, loukkaus, kohteliaisuus, ihailtava, hyvä, työteliäs, tekee kaiken mitä käsketään, ahkera, uuttera, kunnianhimoinen, tuottelias, tehokas, puhdas, hyvännäköinen, kiltti, menestyvä, pätevä, lojaali, vastuu, ahdistus, stressi, ehjä ja puhdas, hyväksyntä, luotettava, isän tyttö, miellyttää, pidetty, mukautuvainen, harkittu, avualias, sanoo aina kyllä, ”sinä olet niin hyvä, kyllä sinä tästä selviät…”, kunnollinen, mukava, tarmokas.

Read Full Post »

Takana on ensimmäinen kokonainen työviikko. Väsyttää ja päässä surisee tuhat ajatusta. Ei sitä oikeasti tajunnut vauvan kanssa kotona ollessa, että kuinka rankkaa töihin palaaminen ja arki tulee olemaan. Minulla on onneksi mahdollisuus tehdä töitä välillä kotona etänätyönä, mutta ei sekään aina ole ratkaisu kaikkiin asioihin.

Kalenteri alkaa täyttyä työpalavereista, joten on tärkeätä pitää huolta itsestä ja varata jokaiselle päivälle VOK-aikaa, mikä tarkoittaa omaan käyttöön varattua aikaa. Yleensä varaan VOK-aikaa työpäivinä klo 11.00-12.00 väliselle ajalle, jotta ehdin käydä syömässä lounasta. Oma aika on otettava itse, sitä ei kukaan muu anna sinulle. Otan vastuun omasta hyvinvoinnista. Opin tämän VOK-aika -termin Antero Kataisen ja Anneli Litovaaran pitämillä Voimavarat käyttöön -kurssseilla.

Kursseilla opitut asiat tulevat nyt kullanarvoiseen asemaan, sillä olen nyt ensimmäistä kertaa työssä avokonttorissa ja koen sen ahdistavaksi. En haluaisi istua omassa työpisteessä, vaan pyrin olemaan jatkuvasti liikkeessä. Toimistorakennuksen neuvotteluhuoneet ovat varsin varattuja, koska moni muukin kokee avokonttorissa työskentelyn häiritsevänä. Ei pysty puhumaan puheluja kunnolla, eikä osallistumaan täysipainoisesti puhelinneuvotteluihin. Avokonttorin istumapaikkani on tällä hetkellä väliaikaista, koska muutto on tulossa. Siirryn todennäköisesti kyseisen avokonttorin toiselle seinustalle, joten parannusta asiaan ei ole tulossa. Ensimmäisten työpäivien aikana olen saanut tilatuksi itselleni työvälineet, mutta näyttö ja tietokoneeseen liitettävät kuulokkeet eivät ole vielä saapuneet. Teen töitä läppärillä ja harmittelen huonoa työasentoa. Ihmettelen myös, että miksi en nyt viihdy töissä, kuten ennen. Huomaan, että moni asia on muuttunut. Koen itseni yksinäiseksi. Työkavereita on siirtynyt toisiin yrityksiin töihin ja oman työryhmän kokoonpano on muuttunut. Ennen olin ainoa nainen omassa työryhmässäni, nyt olen kahden miehen ja kolmen naisen tiimissä viimeiseksi mukaan saapunut nuorin nainen. Olen pudonnut ”arvoasteikon” alimmalle portaalle sekä koulutukseni että työkokemukseni myötä. En saa aina vastauksia esittämiini kysymyksiin, koska niihin ei välttämättä haluta vastata. Pelkään, että en saa haasteellisia ja mukaansatempaavia työtehtäviä, vaikka olen innokkain, energisin ja aina valmis oppimaan uutta. Jokainen puolustaa omaa reviiriään näinä epävarmoina yt-neuvotteluiden aikoina. Siksi pelkkä positiiviinen asenne ei välttämättä riitä pitkälle. Saa pelätä, että astuu toisen varpaille tietämättään. Pitää sopeutua ja joustaa, oppia super-nopeasti kaikki reilun vuoden aikana tapahtuneet muutokset yrityksessä. Kellään ei ole aikaa auttaa, eikä opastaa. Pitää suoriutua annetuista tehtävistä. Näen tässä kaikessa suuren uhan oman itseni kannalta. Jos murehdin liikaa, on uusi burnout ovella kolkuttamassa.

Eikä tilannetta auta se, että murehtii pienokaisen pärjäämistä päivähoidossa. Koen olevani huono äiti, vaikka en ole. Välillä kotona tai autossa kotimatkalla syyllisyyden kyyneleet pyrkivät silmiin, vaikka asiat ovat ihan hyvin. Pieni syö, nukkuu, leikkii ja toimii vuorovaikutuksessa toisten lasten kanssa päiväkodissa. Hänellä on voimakas tahto sekä kiire kiipeämään ja tutkimaan paikkoja. Työssäkäyvän äidin ajatukset ovat aina muualla kuin hän haluaisi niiden olevan. Kotona ajattelee työasioita ja töissä miettii kotiasioita. Olen helpottanut töihin ja päiväkotiin lähtöä niin, että vauva haetaan aamulla vanhempien petiin juomaan päivän ensimmäinen maitoannos äidin ja isän kainalossa. Se hetki on päivän onnellisin ja ihanin!

Osaatko sinä ottaa VOK-aikaa itsellesi?

Read Full Post »

Nyt se sitten tapahtui; paluu töihin ja arkeen. Pienokainen on aloittanut päivähoidossa ja vanhemmat käyvät töissä. Olen aika väsynyt ensimmäisestä työpäivästä, joten tästä ei tule pitkää työpohdiskelua.

Olen mietiskellyt jo pitkään tulevia työkuvioita ja jaksamista arjen aherruksessa. Olen nettiaddiktoitunut tai oikeastaan blogiaddiktoitunut huhtikuusta lähtien. Vietän todella paljon aikaa tietokoneella. Työssä tulen viettämään samalla tavalla paljon aikaa tietokoneella, mutta silloin pitäisi tehdä töitä, eikä heilua blogistaniassa : )

Kävin vuonna 2004 läpi burnoutin, jolloin huonetoverini ei tehnyt lainkaan töitä ja minä pakersin yli 100% työpanoksella. Olin muka yritystä pystyssä pitävä henkilö. Hei haloo, täysin väärä asenne ja ajatuksenjuoksumalli!

Itselläni on monta roolia: tyttöminä (joka on leikkisä, lapsellinen), äitiminä (joka huolehtii, hellii, on välillä ankara, pitää rajat lapsilla), työminä (joka on kuin virkanainen, ainakin lasten mielestä, ahkera, tunnollinen) sekä naisminä (joka rakastaa miestään, itseään ja hellii molempia).

Näiden minäroolien keskellä on sitten pidettävä tasapaino ja elettävä omaa elämää. Jokainen päivä on tärkeä, sillä sitä ei saa enää takaisin. Uskoisin, että työminä tekee töissä töitä, mutta naisminä ja tyttöminä voivat nostaa päätään silloin tällöin bloggaamalla : )

Read Full Post »

Työuupumuksen oireilla sairausloman saaminen on vaikeutumassa Ruotsissa uuden kansallisen ohjeistuksen myötä, joka on tulossa käyttöön lokakuussa. Uudet tiukat ohjeistukset tulevat käyttöön lääkäreille, jotka päättävät, ketkä eivät kykene työhön. Ohjeistuksen ovat laatineet maan sosiaalivirasto (Socialstyrelsen) ja Ruotsin Vakuutuskassa (Försäkringskassan). Burnout on yksi suurimmista poissaolon syistä Ruotsin työpaikoilla. Nykyään ruotsalaiset työuupumuspotilaat ovat keskimäärin 199 päivää poissa töistä. Sosiaaliviraston asiantuntijat ovat sitä mieltä, että uusien ohjeistuksien myötä he eivät tule saamaan enää yhtäkään päivää poissaoloa. Työuupumuksen eli loppuunpalamisen oireisiin kuuluvat keskittymisvaikeudet, vaikeudet hoitaa pyydetyt asiat ja määräajat, ärtyisyys, univaikeudet, fyysinen heikkous tai väsymys joskus yhdistettynä särkyihin, mahakipuihin ja rintakipuihin. Näillä oireilla ei enää saa sairauslomaa, vaan heitä ohjeistetaan työskentelemään vähemmän. Lyhennettyjä sairauslomia ja uusia työkykyyn liittyviä ohjeistuksia tullaan soveltamaan 90 diagnoosiin.

Uudet ohjeistukset tulevat todennäköisesti herättämään erimielisyyttä, sillä ne vaikuttavat työuupumus- ja pitkäkestoisilla kipuoireilla saataviin sairauslomiin. Hyvää tieteellistä taustaa ei pystytä osoittamaan näille uusille ohjeistuksille. Työuupumuksella ei saa sairauslomaa, mutta yhdistettynä vakaviin uniongelmiin voidaan sairauslomaa myöntää useita viikkoja. Ohjeistukset määräävät myös ottamaan käyttöön näiden henkilöiden kohdalla toteuttamisohjelman eli action planin.

Masennus on toinen diagnoosi, johon uudet ohjeistukset vaikuttavat. Nykyään ruotsalaiset ovat lievän masennuksen vuoksi keskimäärin 341 päivää pois töistä. Tulevaisuudessa lievällä masennuksella ei saa sairauslomaa lainkaan, keskivaikealla masennuksella sairauslomaa myönnetään kolme kuukautta ja vakavalla masennuksella myönnetään kuusi kuukautta.

Ohjeistukset on kehitetty yhdessä lääketieteen asiantuntijoiden kanssa. He lähtivät liikkeelle siitä, että mikä on kohtuullista erilaisissa sairauslomatilanteissa, kun otetaan huomioon sairaus ja henkilön tekemä työ. Tästä lähtökohdasta he tulivat siihen tulokseen, että loppuunpalanut henkilö ei yleensä tarvitse sairauslomaa. Sitä ei nähdä hyvänä hoitokeinona loppuunpalamisessa, koska kyseiset henkilöt kokevat lieviä vaikeuksia, jotka oikeasti johtuvat heidän omasta henkilökohtaisesta tilanteestaan. Silloin heille ei kuulu määrätä loppuunpalamisesta sairauslomaa. Heidän tulee vain oppia tulemaan toimeen näiden hankaluuksien kanssa, mutta se ei ole varsinainen sairaus.

Käytin tähän juttuun seuraavia lähteitä (jotka olen itse vapaasti suomentanut):

Tämä uutinen saattaa vaikuttaa tulevaisuudessa Suomenkin tilanteeseen. Mikäli meillä otetaan Ruotsista mallia, niin pian voimme lukea otsikoita, joissa sanotaan ”Suomi torjuu työuupumislomat”. Pelkään pahoin, että näin saattaa käydä. Itse olin vuonna 2004 työuupumuksen ja keskivaikean masennuksen vuoksi 7 viikkoa sairauslomalla. Mikäli minulle olisi silloin sanottu, että tee vain vähemmän töitä, niin missähän sitä tämä tyttö nyt olisi, enpä tiedä. Mitäs olette mieltä tästä Ruotsin uudistuksesta?

Read Full Post »

Solveig nosti muutama päivä sitten omassa Suorittaja-blogissaan esiin omilla ajatuksillaan ja kysymyksillä tärkeän asian pintaan, jota jäin pohtimaan.

”- …pelko siitä, että aiheutan vaivaa muille ihmisille.
– Miksi ajattelen, että minun pitäisi väistyä?
– Miksi ajattelen, että joidenkin täysin vieraiden ihmisten hyvinvointi on minun vastuullani?”

Pakonomaista välittämistä

Tuttuja kysymyksiä – monta vuotta ne ovat pyörineet päässäni ja vaikuttaneet elämääni. Mielisairas äiti ja alkoholistiaviomies pahensivat pakonomaista huolehtivuutta ja synnyttivät riippuvuutta läheisistä. Koin aiemmin jatkuvasti ja koen välillä edelleen olevani vastuussa muista ihmisistä. Se on jatkuvaa aaltoliikettä. Minun tulee kannatella muita, jotta he voisivat hyvin. Mutta kuka minusta sitten huolehtii? Muiden ongelmat ja tarpeet nousevat omien ongelmien ja tarpeiden edelle.

Kynnysmatosta
selviytyjäksi

Pahimmillaan muiden tarpeiden ennakointi ja miellyttämisenhalu oli 1. avioliiton aikana. En osannut kieltäytyä mistään, koska pelkäsin hylätyksi tulemista. Välillä toimin omia toiveitani ja ajatuksiani vastaan ja sitouduin niin täysillä muiden auttamiseen, että oma elämäni kärsi. Sain tyydytystä muiden auttamisesta ja suhteestani alkoholistimieheeni, vaikka ne saivat minut tuntemaan tuskaa, ahdistusta ja syyllisyyttä. En vain kestänyt yksinjäämistä. Hakeuduin yhdistystoimintaankin, jotta saatoin vielä enemmän auttaa muita. Otin mahdollisimman paljon luottamustehtäviä vastaan ja töissä en koskaan kieltäytynyt mistään. Olin kynnysmattona kotona ja töissä. Kadonneen sukulaismiehen vuoksi tuin kyseistä perhettä hoitamalla lasta, työskentelemällä perheyrityksessä ja auttamalla kaikin mahdollisin tavoin. Puhuin aina toisista ihmisistä, pohdiskelin heidän ongelmiaan. Kaikki voimavarani valuivat muiden huolehtimiseen. Kun elämä on kriisistä toiseen selviytymistä, ei sitä jaksa kovin kauaa. Kun lähestyin 30 vuotta, tajusin, että en voi elää näin. Jouduin käymään läpi fyysistä väkivaltaa, joka sai menemään lääkärin puheille. Hän diagnosoi pienen burnoutin ja antoi 2 viikkoa sairaslomaa, jonka myötä elämä lähti uudistumaan. En halua edes ajatella, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi tehnyt ratkaisevaa irtiottoa. Avioero, uusi työpaikka, omistusasunnon myynti, vuokrakaksioon muutto lasten kanssa, yhteishuoltajuus – puolen vuoden sisällä paljon tapahtuneita asioita. Aloitin uuden elämän ja ravistelin itseni irti läheisriippuvuudesta.

SoWhat-terapiaa

Itselle tulisi sallia heikkoutta, joutilaisuutta ja kykenemättömyyttä pystyen kuitenkin toimimaan tarvittaessa. Burnoutin vuoksi jouduin pysähtymään ja toteamaan, että tarvitsen ”SoWhat” -terapiaa. Se tarkoittaa, että jos miettii, että mitähän joku muu tästä ajattelee, niin pitää vastata, että ”SoWhat”. Ja tarpeeksi monta kertaa, että uskoo siihen. Ostin jopa SoWhat-merkkiset kengät. Nyt aina hymähdän, kun puen kyseiset punavalkoiset kengät jalkaan.

Aurinkoista päivää ja SoWhat-asennetta!

Read Full Post »

Haparoivia askelia -blogin Tess kirjoitti koskettavasti terapian ja äitienpäivän mukanaan tuomista tunteista.

Tunnistin itseni ja omat tunteeni hänen tekstistään, varsinkin seuraavista kohdista:

  • Sisälläni velloo rauhaton ja alakuloinen olotila. Viha, katkeruus ja pohjaton suru imee minua kuin voimakas pyörre sisäänsä…
  • …ettei lapsuuteni ollut täysin onneton ja äitini teki sen mihin kykeni…
  • Ulkopuolisten ihmisten silmissä tulemme äitini kanssa hyvin toimeen…
  • …kaikesta on selviydyttävä yksin, koska tukea eikä apua heru. Pitää olla täydellisen fiksu, vastuuntuntoinen ja kiltti tyttö, vain sillä tavoin voi herua kehuja…

Ensin sitä ajattelee, että vain muille tapahtuu pahoja ja hankalia asioita, ei minulle. Turvattomuus kuitenkin hiipii pikkuhiljaa, kunnes huomaa, ettei enää hallitsekaan omaa elämäänsä. Ote omasta elämästä lipsuu ja ehkä kokonaan katoaa. Tulee pelkoa, avuttomuutta ja häpeää. Itse olin tuon ensimmäisen ajatuksen vallassa kauan, kunnes tajusin, että näin ei voi jatkua. Kun pyristelin irti ensimmäisestä avioliitosta läheisriippuvaisalkoholistimiehen kanssa, huomasin, että esiin nousivat myös tunteet äidistä. Lähdin hakemaan vastauksia lukemattomiin kysymyksiin.

Äidin sairaudentunnottomuus omasta mielisairaudesta ja alkoholistimiehen kanssa eläminen ovat suurimmat kriisit elämässäni, joita en ole voinut ohittaa, vaan ne ovat kuin haavoja, jotka pitää hoitaa. Kun ymmärsin enemmän, aloin reagoida. Tunteeni kuohuivat; pelkoa, surua, syyllisyyttä, masennusta, vihaa ja sisäistä tyhjyyttä vyöryi ylitseni – kunnes uuvuin täysin, olin burnoutissa.

Vastaus:
Kyllä on!

Burnoutin jälkeen olen monesti miettinyt, että onko elämää uupumuksen jälkeen? Ja vastaus on: kyllä on. Reagoimisen jälkeen ymmärsin, että mitä on tapahtunut ja nyt vähitellen hyväksyn muutoksen tuomia asioita osaksi elämääni. En saa lapsuuttani takaisin, enkä voi parantaa äidin mielisairautta, enkä exän alkoholismia. Tulevaisuus tuo tullessaan kaikkea ihanaa tilalle. Löysin elämäni rakkauden ja synnytin lapsen. Olen saanut lisää voimia ja rohkeutta. Olen saanut uuden alun. Olen viisaampi ja henkisesti kypsempi. Välillä menen aaltoliikkeen mukana ja putoan pohjalle, omien epävarmuuden tunteiden ja pahojen ajatusten keskelle. Silloin on vaikeata, kuten tässä on nyt ollut viimeisen kuukauden aikana. Silti jaksan uskoa parempaan huomiseen, vaikka välillä itken ja kärsin. Kun pitää itsestänsä huolta nukkumalla, syömällä ja liikkumalla ulkona, jaksaa paremmin. Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen.

Lähetän kaikille blogiani lukeville ison lämpöisen virtuaalihalin

ja varsinkin heille, jotka kamppailevat

masennuksen ja pahanolon kourissa!

Voikaa hyvin!

Read Full Post »

Older Posts »