Twitteriin

Päätin luoda blogille oman Twitter-tilin nimeltään Appelsiinin tuoksua. Twitter-tili löytyy osoitteella twitter.com/auringonkukkam eli @auringonkukkam. Kirjoitin viisi esittelevää twiittiä ja seurasin 48 tahoa Twitterissä. Suurin osa seuratuista tileistä oli järjestöjen Twitter-tilejä.

Samalla kävin tänään helluntaina blogini sisältöjä läpi ja poistin toimimattomia linkkejä ja niiden myötä useita kokonaisia blogikirjoituksia.

12 vuoden aikana on tapahtunut paljon. Kun aloitin blogin kirjoittamisen, sosiaalisen median kanavat tekivät vasta tuloansa Suomeen. Nykyään blogin kirjoittajalla on usein blogia varten Facebook-sivu, Twitter-tili ja Instagram-tili.

Kirjoitan edelleen laidasta laitaan erilaisista aiheista, joista olen kiinnostunut ja hakenut lisätietoa, kuten

• alkoholismista avioeroon,
• kirjoista elokuviin,
• keskenmenosta keisarinleikkaukseen ja imetykseen,
• lähisuhdeväkivallasta vastuulliseen vanhemmuuteen,
• burnoutista ja masennuksesta työelämään,
• läheisriippuvuudesta narsismiin,
• muistoista ja lapsuudesta sekä
• parantavista kirjeista sisäiseen puheeseen.

Hyvää helluntaita 2020!

auringonkukkametsa

Lappu luukulle

Blogistaniassa
19.11.2008

Hei rakkaat blogini lukijat!

Olen kirjoittanut blogiani 16.4.2007 lähtien aktiivisesti melkein joka päivä. Juttuja on kertynyt jo 470 ja blogikäyntiklikkauksia on tehty 305286. 10.7.2008 lähtien blogilukijoita on ollut 48573.

Nyt aion panna lapun luukulle joksikin aikaa. Syitä on monia. Työpaikalla on käynnissä (taas!) yt-neuvottelut, eikä oma tulevaisuus näytä ruusuiselta. Terveys reistaa, on kipuja niskahartiaseudulla sekä vatsaoireita. Kroppa kehottaa lepäämään. Voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon muutosprosesseista, mutta en yksinkertaisesti jaksa tällä hetkellä. On pakko ottaa aikaa vain itselle ja levätä. Haluan välttää työuupumuksen.

Tulen jonkun ajan päästä takaisin ja jatkan kirjoittamista. Siihen asti voitte lukea kirjoituksiani uudestaan.

Kunnes jälleen tapaamme virtuaalipaperin sivuilla,
lämpöiset halit,
auringonkukkametsa

Liian tunnollinen

Koin vuonna 2004 työuupumuksen eli burnoutin. Toivuin siitä 7 viikossa ilman pillereitä, kun kävin säännöllisesti terapiassa, puhuin paljon, kirjoitin, tein aarrekartan ja lepäsin. Hetkeä ennen sairauslomaa sain kauan odottamani ylennyksen, josta en kuitenkaan voinut sillä hetkellä iloita. Sairauslomani aikana samassa työhuoneessa työskennellyt hankala työtoverini jäi äitiyslomille, joten paluu töihin onnistui ilman suurempia vaikeuksia. Tilanne töissä ei kuitenkaan koskaan muuttunut, vaikka yritin parantaa työilmapiiriä. Siksi hakeuduin työpaikan sisällä toisiin tehtäviin.

Sain käsiini ja luin vuonna 2005 kirjan Liian tunnollinen, jonka ovat kirjoittaneet Tinni Ernsjöö Rappe (s. 1970) ja Jennie Sjogren (s. 1975). Ruotsinkielinen alkuteos on nimeltään Diagnos: Duktig. Kirja esittelee kuusi tyypillistä ylitunnollista 26-37 -vuotiasta naista, jotka ovat joutuneet sairauslomalle arvostetusta työstä. Vaikka naisten ongelmat ovat erilaisia, voidaan syyt johtaa yhteiskunnan asettamiin kohtuuttomiin odotuksiin, naisten ja miesten eriarvoisuuteen sekä lapsuudenkodista opittuihin asenteisiin. Suosittelen erittäin lämpimästi lukemaan tämän kirjan.

Pystytkö makaamaan sohvalla, vaikka pyykkivuori odottaa silittämistä? Jos vastaus on ei, saatat potea tunnollisen tytön syndroomaa.

Okei, mitä nyt sitten tehdään? Jos asia ei ole käynyt ilmi jo aiemmin kirjassa, on aika sanoa se suoraan:

• Ei ole sinun vikasi, että haluat olla tunnollinen.
• Ei ole sinun vikasi, että näännyt kaikkien vaatimusten alle.
• SE EI OLE SINUN VIKASI.

Kirjasta löytyy muutama toimenpide, jotka voivat auttaa liian tunnollisia tyttöjä:

• Tunnollisten tyttöjen perheet voivat tarkistaa kotitöiden jakautumisen. Kuka tekee mitä ja miksi?
• Tunnolliset tytöt voivat itse yrittää nähdä tilanteensa laajemmassa perspektiivissä, esimerkiksi hankkimalla tietoa patriarkaalisista rakenteista.
• Kaikkien tulisi tietää, millaisia naisten ja miesten ehdot ovat yhteiskunnassa ja työpaikoilla. Tiedon avulla on helpompi huomata tilanne ja muuttaa se.
• Yhdessä voimme muuttaa piintyneitä tapoja.

Tässä linkkejä muihin kirjoituksiin liittyen Liian tunnollinen -kirjaan:

• 3.2.2005 Heli Niva, Plaza.fi/Ellit: Työn uuvuttamat – ylitunnollisten tyttöjen aikakausi
• Heli Suominen, 2005, Ylioppilaslehti: Oireyhtymä: tunnollisuus
• Reeta Karoliina, 14.12.2006, Kertomus jatkuu-blogi: Liian tunnollinen
• Heta Tarkkala, Tutkain: Ongelma tunnollisuus
• Rosa Meriläinen, 28.2.2008, Nainen ilman rajoja-blogi: Kerran uupunut, aina uupunut

Lopuksi vielä ajattelemisen aihetta eli kirjan tekijät ovat pitäneet aiheesta useita seminaareja/teemapäiviä, joiden aikana osallistujat ovat miettineet tunnollisuus-sanan herättämiä assosiaatioita:

Kateus, ponteva, terhakka, tylsä, haaste, hyvät näytöt, koulu, vaatimukset, täydellinen, virheetön, pelokas, loukkaus, kohteliaisuus, ihailtava, hyvä, työteliäs, tekee kaiken mitä käsketään, ahkera, uuttera, kunnianhimoinen, tuottelias, tehokas, puhdas, hyvännäköinen, kiltti, menestyvä, pätevä, lojaali, vastuu, ahdistus, stressi, ehjä ja puhdas, hyväksyntä, luotettava, isän tyttö, miellyttää, pidetty, mukautuvainen, harkittu, avualias, sanoo aina kyllä, ”sinä olet niin hyvä, kyllä sinä tästä selviät…”, kunnollinen, mukava, tarmokas.

VOK-aika

Takana on ensimmäinen kokonainen työviikko. Väsyttää ja päässä surisee tuhat ajatusta. Ei sitä oikeasti tajunnut vauvan kanssa kotona ollessa, että kuinka rankkaa töihin palaaminen ja arki tulee olemaan. Minulla on onneksi mahdollisuus tehdä töitä välillä kotona etänätyönä, mutta ei sekään aina ole ratkaisu kaikkiin asioihin.

Kalenteri alkaa täyttyä työpalavereista, joten on tärkeätä pitää huolta itsestä ja varata jokaiselle päivälle VOK-aikaa, mikä tarkoittaa omaan käyttöön varattua aikaa. Yleensä varaan VOK-aikaa työpäivinä klo 11.00-12.00 väliselle ajalle, jotta ehdin käydä syömässä lounasta. Oma aika on otettava itse, sitä ei kukaan muu anna sinulle. Otan vastuun omasta hyvinvoinnista. Opin tämän VOK-aika -termin Antero Kataisen ja Anneli Litovaaran pitämillä Voimavarat käyttöön -kurssseilla.

Kursseilla opitut asiat tulevat nyt kullanarvoiseen asemaan, sillä olen nyt ensimmäistä kertaa työssä avokonttorissa ja koen sen ahdistavaksi. En haluaisi istua omassa työpisteessä, vaan pyrin olemaan jatkuvasti liikkeessä. Toimistorakennuksen neuvotteluhuoneet ovat varsin varattuja, koska moni muukin kokee avokonttorissa työskentelyn häiritsevänä. Ei pysty puhumaan puheluja kunnolla, eikä osallistumaan täysipainoisesti puhelinneuvotteluihin. Avokonttorin istumapaikkani on tällä hetkellä väliaikaista, koska muutto on tulossa. Siirryn todennäköisesti kyseisen avokonttorin toiselle seinustalle, joten parannusta asiaan ei ole tulossa. Ensimmäisten työpäivien aikana olen saanut tilatuksi itselleni työvälineet, mutta näyttö ja tietokoneeseen liitettävät kuulokkeet eivät ole vielä saapuneet. Teen töitä läppärillä ja harmittelen huonoa työasentoa. Ihmettelen myös, että miksi en nyt viihdy töissä, kuten ennen. Huomaan, että moni asia on muuttunut. Koen itseni yksinäiseksi. Työkavereita on siirtynyt toisiin yrityksiin töihin ja oman työryhmän kokoonpano on muuttunut. Ennen olin ainoa nainen omassa työryhmässäni, nyt olen kahden miehen ja kolmen naisen tiimissä viimeiseksi mukaan saapunut nuorin nainen. Olen pudonnut ”arvoasteikon” alimmalle portaalle sekä koulutukseni että työkokemukseni myötä. En saa aina vastauksia esittämiini kysymyksiin, koska niihin ei välttämättä haluta vastata. Pelkään, että en saa haasteellisia ja mukaansatempaavia työtehtäviä, vaikka olen innokkain, energisin ja aina valmis oppimaan uutta. Jokainen puolustaa omaa reviiriään näinä epävarmoina yt-neuvotteluiden aikoina. Siksi pelkkä positiiviinen asenne ei välttämättä riitä pitkälle. Saa pelätä, että astuu toisen varpaille tietämättään. Pitää sopeutua ja joustaa, oppia super-nopeasti kaikki reilun vuoden aikana tapahtuneet muutokset yrityksessä. Kellään ei ole aikaa auttaa, eikä opastaa. Pitää suoriutua annetuista tehtävistä. Näen tässä kaikessa suuren uhan oman itseni kannalta. Jos murehdin liikaa, on uusi burnout ovella kolkuttamassa.

Eikä tilannetta auta se, että murehtii pienokaisen pärjäämistä päivähoidossa. Koen olevani huono äiti, vaikka en ole. Välillä kotona tai autossa kotimatkalla syyllisyyden kyyneleet pyrkivät silmiin, vaikka asiat ovat ihan hyvin. Pieni syö, nukkuu, leikkii ja toimii vuorovaikutuksessa toisten lasten kanssa päiväkodissa. Hänellä on voimakas tahto sekä kiire kiipeämään ja tutkimaan paikkoja. Työssäkäyvän äidin ajatukset ovat aina muualla kuin hän haluaisi niiden olevan. Kotona ajattelee työasioita ja töissä miettii kotiasioita. Olen helpottanut töihin ja päiväkotiin lähtöä niin, että vauva haetaan aamulla vanhempien petiin juomaan päivän ensimmäinen maitoannos äidin ja isän kainalossa. Se hetki on päivän onnellisin ja ihanin!

Osaatko sinä ottaa VOK-aikaa itsellesi?

Työpohdiskelua minäroolien keskellä

Nyt se sitten tapahtui; paluu töihin ja arkeen. Pienokainen on aloittanut päivähoidossa ja vanhemmat käyvät töissä. Olen aika väsynyt ensimmäisestä työpäivästä, joten tästä ei tule pitkää työpohdiskelua.

Olen mietiskellyt jo pitkään tulevia työkuvioita ja jaksamista arjen aherruksessa. Olen nettiaddiktoitunut tai oikeastaan blogiaddiktoitunut huhtikuusta lähtien. Vietän todella paljon aikaa tietokoneella. Työssä tulen viettämään samalla tavalla paljon aikaa tietokoneella, mutta silloin pitäisi tehdä töitä, eikä heilua blogistaniassa : )

Kävin vuonna 2004 läpi burnoutin, jolloin huonetoverini ei tehnyt lainkaan töitä ja minä pakersin yli 100% työpanoksella. Olin muka yritystä pystyssä pitävä henkilö. Hei haloo, täysin väärä asenne ja ajatuksenjuoksumalli!

Itselläni on monta roolia: tyttöminä (joka on leikkisä, lapsellinen), äitiminä (joka huolehtii, hellii, on välillä ankara, pitää rajat lapsilla), työminä (joka on kuin virkanainen, ainakin lasten mielestä, ahkera, tunnollinen) sekä naisminä (joka rakastaa miestään, itseään ja hellii molempia).

Näiden minäroolien keskellä on sitten pidettävä tasapaino ja elettävä omaa elämää. Jokainen päivä on tärkeä, sillä sitä ei saa enää takaisin. Uskoisin, että työminä tekee töissä töitä, mutta naisminä ja tyttöminä voivat nostaa päätään silloin tällöin bloggaamalla : )