Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Kadonnut’ Category

”On vaan uskottava, että hyvyyttä on olemassa…”

Olen käynyt läpi kauan aikaa sitten sukulaismiehen katoamisen ja sen tilanteen, kun olen saanut ilmoituksen, että katoaminen olikin henkirikos. Maailmalta putoaa pohja pois, eikä sitä voi tajuta, kuinka pahuus luikertelee omaan kotiin. Aikaa on kulunut niin paljon, että kadonneista ja henkirikoksista puhuminen tai lukeminen ei enää heilauta minua pois raiteltani. Aihepiiri kuitenkin satuttaa edelleen minua. Olen selviytynyt, mutta en tule koskaan unohtamaan. Kyseisen tapauksen yhteydessä olisin kaivannut apua, mutta sitä ei silloin ollut saatavilla.

7.11.2007 tapahtuneen Tuusulan Jokelan koulusurman myötä nämä asiat ovat myöskin nousseet pintaan uudestaan. Välitän vielä kerran omasta puolestani syvän osanottoni Jokelan tapahtumien uhrien omaisille.

Nyt törmäsin netissä tietoon, että henkirikoksen uhrien läheisille on oma yhdistys. HUOMA – Henkirikoksen uhrien läheiset ry on perustettu vuonna 2000. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on tukea henkirikosten uhrien läheisiä traumaattisen menetyksen jälkeen. Tavoitteena on edistää selviytymistä ja eheytymistä sekä ehkäistä syrjäytymistä.

Yhdistyksen sivuilta löytyi tietoa, kuinka toipuminen ja selviytyminen näin järkyttävän asian jälkeen lähtee liikkeelle ja etenee. Näitä tietoja olisin kaivannut silloin ennen.

Sinulle, jonka läheinen on surmattu…
Koko maailmasi on yhtäkkiä muuttunut sekasortoiseksi ja epävarmaksi. Tunnet itsesi ehkä haavoittuvaiseksi, mutta sinä pääset läpi tästä kauheasta ajasta sinua tukevien ihmisten avulla.

Saatat löytää jotain hyödyllistä myös seuraavista kohdista:

  • Sinä voit selviytyä. Et ehkä usko sitä nyt, mutta sinä pystyt siihen!
  • Anna itsellesi aikaa toipumiseen.
  • Tosiasioiden tietäminen auttaa selviytymisen alkuun. Käsittele tapahtunutta kunnes osittaisetkin vastaukset ”mitä ja miksi” -kysymyksiin tuntuvat riittäviltä.
  • Voimakkaat tunteet saattavat ajoittain ottaa sinusta vallan, mutta ne ovat luonnollisia reaktioita tapahtuneeseen.
  • Fyysiset reaktiot kuten päänsärky, ruokahaluttomuus, unettomuus, ärtyisyys ja levottomuus, ovat tavallisia reaktioita surevilla.
  • Viha, syyllisyys, hämmennys ja huonomuistisuus kuuluvat suruun. Et ole tulossa ”hulluksi”, surevana sinä olet Surun puhuteltavana.
  • Saatat vihata surmaajaa, kuollutta, koko maailmaa, Jumalaa tai itseäsi. Sinulla on oikeus tunteisiisi ja lupa ilmaista kaikkia näitä tuntemuksiasi.
  • Saatat myös tuntea syyllisyyttä siitä mitä ajattelet tehneesi tai jättäneesi tekemättä estääksesi tapahtuneen. Ole armollinen itsellesi, syyllisyys voi muuttua suruksi sen kautta.
  • Saatat kokea elämäsi merkityksettömäksi ja tarkoituksettomaksi. Siksi itsemurhan ajatteleminen on tavallista. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toteuttaisit ajatuksesi.
  • Anna itsellesi lupa ottaa vastaan ammattiapua.
  • Etsi hyvä kuuntelija, jonka kanssa voit jakaa ajatuksiasi ja tunteitasi. Soita jollekin kun tunnet, että sinun täytyy saada puhua. Muista vertaistukipuhelin 050 576 3311.
  • Vertaisryhmästä voi olla apua sinulle; http://www.huoma.fi.
  • Älä pelkää itkemistä – kyyneleet ovat parantavia.
  • Surun tunteet rauhoittuvat aina välillä ja palaavat taas uudestaan. Näin jatkuu niin kauan kuin asiassa on käsittelemistä. Suremista kuvataankin ajeluksi vuoristoradalla.
  • Yritä siirtää suuria päätöksiä, kuten muuttoja tai eroja.
  • Tiedosta perheesi ja ystäviesi kipu ja tuska – jokainen suree omalla tavallaan.
  • Osoita kärsivällisyyttä itsellesi ja muille, jotka eivät ehkä ymmärrä.
  • Aseta itse omat rajasi ja opi sanomaan ”EI”, kun joku pyytää sinulta jotain mitä et halua tehdä juuri nyt – tunnista voimavarasi.
  • Pidä puolesi, kun ihmiset sanovat sinulle, mitä tai miten sinun pitäisi tuntea!
  • Luota itseesi. Oma uskosi auttaa sinua selviytymisessä.
  • Sinulla on lupa iloita ja nauraa silloin, kun se tuntuu mahdolliselta.
  • Käy läpi kysymyksiäsi, vihaasi, syyllisyyttäsi ja muita tunteitasi, kunnes voit päästää niistä irti. Niistä irti päästäminen ei tarkoita unohtamista.

Sinusta ei koskaan tule samaa ihmistä kuin ennen, mutta sinä voit selviytyä ja päästä pidemmällekin kuin vain selviytymiseen.”

Read Full Post »

Olen hurahtanut täysillä YLE1-kanavalla torstai-iltaisin klo 21.50 pyörivään Jennifer Foxin kunnianhimoiseen dokumenttisarjaan Vapaan naisen tunnustuksia (Flying: The Confessions of a Free Woman).

Amerikkalainen Jennifer kuvasi dokumenttisarjan 17 maassa neljän vuoden ajan ja sitä on mainostettu tosielämän versiona Sinkkuelämää -TV-sarjasta. Viisaat naiset puhuvat viisaita sanoja; mitä nainen haluaa, millaista on nykynaisen elämä nykymaailmassa, tehdäkö lapsi vaiko ei, ja kenen kanssa, miten yhdistää työ ja perhe, mitä on vapaus? Jennifer kuvaa ”kamera kiertää” -tekniikalla paitsi itseään, myös ystävättäriensä kanssa eri puolilla maailmaa käymiään intiimejä ja häpeilemättömiä keskusteluja naisen seksuaalisuudesta.

Parasta tässä dokumenttisarjassa on se, että jokainen voi löytää siitä oman tarinansa, tai ainakin itseään kiinnostavan naiskohtalon. Sarjassa esitellään koko elämän kirjo. Mukana kulkevat sekä hyvässä että pahassa naisten välinen ystävyys, sukupolvelta toiselle välittyvä tieto ja suhteet miehiin. Jenniferillä oli mielessään jo kauan ennen tämän dokumenttisarjan tekoa tapa, jolla hän ja hänen tyttökaverinsa puhuivat. Nämä upeat keskustelut tulivat tärkeiksi ja pitivät Jenniferin elämää kasassa. Tässä vaiheessa hän halusi tehdä näistä keskusteluista elokuvan, mutta tarina puuttui. Jennifer työskenteli eteläafrikkalaisessa projektissa, jonka myötä hän tutustui kahteen sikäläiseen nuoreen naiseen. Intiimeistä keskusteluista alkoi muotoutua elokuva. Nämä kaksi eteläafrikkalaista nuorta naista olivat samanlaisia kuin Jenniferin tyttöystävät kotona, vaikka olivat eri kulttuureista, yhteiskuntaluokista ja taustoista kuin Jennifer. Jennifer ei alunperin aikonut kuvata itseään elokuvaan. Omaan identiteettikriisiin havahtuminen toi mukaan viimeisen puuttuvan palan, kun Jennifer päätti alkuperäisestä suunnitelmasta huolimatta kuvata myös itseään. Kiertäessään maailmalla Jennifer huomasi, miten naisten kanssa voi yleensä tuntea ensi hetkestä asti syvän yhteyden. Naisilla on yhteinen kieli.

Katsellessani dokumenttisarjaa mietin aina, että miltä oma elämäni näyttäisi Jenniferin tai jopa oman kamerakuvaukseni kautta. Näenhän joka yö omat uneni kuin suoraan elokuvaohjauksena : ) Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua, kuten voi blogikirjoituksistani lukea. Viime aikoina omat pohdiskelut eivät ole vain jalostuneet kirjoituksiksi, koska työn ja perheen yhdistäminen vie oman aikansa. Aviomies matkustaa ulkomailla paljon työnsä puolesta ja pikkuinen sairastaa edelleen korvatulehdusta. Päivässä ei tahdo tunnit riittää, eikä tule nukuttua tarpeeksi. Kuuden viikon työskentelyn jälkeen olen ihan valmis jo lomalle, jolloin voisin vain nukkua. Samoin katsellessani Inhimillistä tekijää ja Punaista lankaa mietin, että miltä minun tarinani kuulostaisi tuolta tuolilta kerrottuna. Voisiko sen kertoa kokonaisuudessaan vai nousisikohan yksi aihe muiden ylitse, kuten lapsuudenkodissa eläminen sairaudentunnottoman mielisairaan äidin kanssa, avioliitto narsistialkoholistin kanssa, henkisestä väkivallasta selviäminen, eläminen epätietoisuudessa läheisen katoamisen jälkeen, avioero, uusperheenä eläminen, 3 lapsen äidin työn ja perheen yhdistäminen tai ehkäpä burnoutista toipuminen? Tiedä sitten. Tuntuu, että jokainen tarina noista on jo joskus kerrottu jonkun toimesta. Silti minun kiltin, mutta voimakastahtoinen naisen tarinaani ei ole vielä kerrottu, muuten kuin tämän blogin sivuilla. Jatkan pohdiskelujani itsekseni sekä Jenniferin dokumenttisarjan katsomista.

Tähän mennessä Vapaan naisen tunnustuksia -dokumenttisarjan tiedossa olevien jaksojen nimet ja esitysajat:

1.11. Osa 1/6: Vapaata elämää. Amerikkalainen dokumenttiohjaaja Jennifer Fox kartoittaa nykynaisen maailmaa 17 maassa oman elämänsä dramaattisten käänteiden keskellä.
8.11. Osa 2/6: Biologinen kello ja sinkkunainen. Yllättävä raskaus ja keskenmeno saavat Jenniferin miettimään pitäisikö luopua itsenäisyydestään ja hankkia lapsi.
15.11. Osa 3/6: Vapauden hinta. Jenniferin rakastajan vaimo on saanut tietää suhteesta. Intiassa hän kohtaa naisia jotka suhtautuvat seksuaalisuuteen toisin kuin hän itse.
22.11. Osa 4/6: Naisten kesken. Jennifer matkaa Moskovasta Sveitsiin, New Yorkista Kambodzhaan. Kaikkialla on sama jako hyviin ja huonoihin tyttöihin.
29.11. Osa 5/6: Miesvoiman salaisuus. Jennifer kohtaa Pakistanissa miesten ylivaltaa vastustavia musliminaisia. Hänen rakastajansa käy mustasukkaisuudessaan uhkaavaksi.
13.12. Osa 6/6: Uuden naisen uusi teknologia. Jennifer ja Patrick yrittävät keinohedelmöitystä. Jennifer löytää juurensa maailmasta jota vastaan hän on aina kapinoinut.

Nettilähteet:

Jennifer Fox/Flying Confessions -blogi
http://www.flyingconfessions.com/blog/

1.10.2007
Pixoff – Uutiset ja artikkelit/Iltapäivä Jennifer foxin seurassa
http://www.pixoff.net/fi/uutiset/article.asp?newsID=33644

9.10.2007
Dokumenttikilta/Vapaan naisen tunnustuksia – Iltapäivä Jennifer Foxin seurassa 23.10. Ateneum-salissa
http://www.dokumenttikilta.fi/node/154

23.10.2007
DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali/Vapaan naisen tunnustuksia – iltapäivän Jennifer Foxin seurassa
http://www.docpoint.info/jennifer_fox.html

1.11.2007
Keskisuomalainen/Asiaa naisille ja fiksuille miehille
http://www.ksml.fi/viihde/tv-arviot/asiaa-naisille-ja-fiksuille-miehille(21653).ece

2.11.2007
Miia with two eyes -blogi/Katsoin sen amerikkalaisen dokumentin
http://miiatoivio.blogspot.com/2007/11/katsoin-sen-amerikkalaisen-dokumentin.html

4.11.2007
Olgan lipasto -blogi/Vapaan naisen tunnustuksia
http://olganlipas.vuodatus.net/blog/916849

Selibaattipäiväkirja -blogi/Osa 255: Mediasta, kirjoista ja blogeistakin
http://www.uta.fi/~tlmihap/celibacy/255.html

8.11.2007
Sateenkaaren tässä päässä -blogi/Vapaita naisia karvaisissa kengissään
http://virvatuli.vuodatus.net/blog/925626

Lisätty 15.11.2007: Video YouTubesta.

Lisätty 9.12.2007: 2 viimeisen jakson tiedot.

Read Full Post »

Koskaan ei tiedä, milloin kohdalle osuu viimeinen kerta.

Näet ja halaat läheisen viimeisen kerran
– ihminen muuttaa pois, katoaa, sairastuu vakavasti, kuolee.

Viimeinen suudelma, viimeinen rakastelu
– parisuhde päättyy omasta tai toisen tahdosta tai jäät leskeksi.

Imetät viimeisen kerran, pidät lasta sylissä viimeisen kerran
– lapset kasvavat, lähtevät kotoa maailmalle.

Viimeinen odotusaika, synnytys, imetys
– lapsiluku on täynnä.

Elämä on luopumista. Sen jälkeen voit vain muistella.

Elä siis täysillä tässä hetkessä! Aurinkoista syyspäivää!

Read Full Post »

Kun ei pääse
hautaamaan muistojaan

Muistan sen kuin eilisen päivän, kun sukulaisemme oli kadonnut vuotta aiemmin ja päätimme, että nyt on aika irrottautua arjesta ja lähteä pienelle lomalle. Samana päivänä uuden tv-sarjan innoittamana iltapäivälehdissä oli isot jutut kaikista Suomen kadonneista henkilöistä. Se oli kuin märkä tiskirätti olisi läiskäisty päin naamaan. Järkytyimme suuresti.

Säpsähdän edelleenkin, kun näen otsikoissa uutisia kadonneista henkilöistä. Se tapahtui taas tänään. Maija-Liisa Neuvonen kaipaa kadonnutta Jussi-poikaansa kotiin. Voin tuntea äidin tuskan ja epätoivon.

Tänä vuonna
kadonneita 957

Keskusrikospoliisin keräämien tilastojen mukaan vuosittain kirjataan noin 2 000 katoamisilmoitusta. Määrä on vaihdellut parilla sadalla viimeisten kymmenen vuoden aikana. Lukuun eivät sisälly kaikki hätäkeskuksiin tulleet ilmoitukset, kuten tapaukset, joissa lapset eivät ole tulleet ajoissa kotiin. Ei ole olemassa mitään tiukkaa aikarajaa, jonka jälkeen ilmoitukset kirjataan poliisin katoamistietojärjestelmään ja kadonneen etsintä aloitetaan. Päätökset tehdään tapauskohtauksesti.

Tänä vuonna oli kadonnut heinäkuun alkupuolelle mennessä 957 henkilöä. Kadonneiksi ilmoitetuista vain noin prosentti jää lopullisesti kadoksiin. Kadoksiin jääneitä henkilöitä on vuosilta 1995-2005 yhteensä noin 500.

Mitä pidempi aika katoamisesta kuluu, sitä suurempi todennäköisyys on, että kadonnutta ei löydetä hengissä. Henkilö saattaa olla hengissä ulkomailla, mutta häntä ei onnistuta paikallistamaan. Jos henkilöt ovat hengissä ja Suomessa, heidät yleensä löydetään melko pian. Ongelmallisia ovat sellaiset tilanteet, joissa henkilö on sekä kadonneeksi ilmoitettu että rikoksen takia etsintäkuulutettu, ja pakoilee jälkimmäisen takia viranomaisia. Tällaisissa tapauksissa löytyminen voi kestää.

Miesten osuus kadonneiksi jääneistä on yli 80 prosenttia. Suurin osa tapauksista koskee työikäisiä miehiä. Alle 18-vuotiaiden osuus on alle kuusi prosenttia, josta poikia on hieman yli ja tyttöjä hieman alle puolet.

Iltalehti 31.7.2007

Poliisi-tv – Kadonneet

Wikipedia – Kadonnut henkilö

Poliisi – Kadonneiden etsintä

Laki kuolleeksi julistamisesta 4.3.2005

Read Full Post »

Solveig nosti muutama päivä sitten omassa Suorittaja-blogissaan esiin omilla ajatuksillaan ja kysymyksillä tärkeän asian pintaan, jota jäin pohtimaan.

”- …pelko siitä, että aiheutan vaivaa muille ihmisille.
– Miksi ajattelen, että minun pitäisi väistyä?
– Miksi ajattelen, että joidenkin täysin vieraiden ihmisten hyvinvointi on minun vastuullani?”

Pakonomaista välittämistä

Tuttuja kysymyksiä – monta vuotta ne ovat pyörineet päässäni ja vaikuttaneet elämääni. Mielisairas äiti ja alkoholistiaviomies pahensivat pakonomaista huolehtivuutta ja synnyttivät riippuvuutta läheisistä. Koin aiemmin jatkuvasti ja koen välillä edelleen olevani vastuussa muista ihmisistä. Se on jatkuvaa aaltoliikettä. Minun tulee kannatella muita, jotta he voisivat hyvin. Mutta kuka minusta sitten huolehtii? Muiden ongelmat ja tarpeet nousevat omien ongelmien ja tarpeiden edelle.

Kynnysmatosta
selviytyjäksi

Pahimmillaan muiden tarpeiden ennakointi ja miellyttämisenhalu oli 1. avioliiton aikana. En osannut kieltäytyä mistään, koska pelkäsin hylätyksi tulemista. Välillä toimin omia toiveitani ja ajatuksiani vastaan ja sitouduin niin täysillä muiden auttamiseen, että oma elämäni kärsi. Sain tyydytystä muiden auttamisesta ja suhteestani alkoholistimieheeni, vaikka ne saivat minut tuntemaan tuskaa, ahdistusta ja syyllisyyttä. En vain kestänyt yksinjäämistä. Hakeuduin yhdistystoimintaankin, jotta saatoin vielä enemmän auttaa muita. Otin mahdollisimman paljon luottamustehtäviä vastaan ja töissä en koskaan kieltäytynyt mistään. Olin kynnysmattona kotona ja töissä. Kadonneen sukulaismiehen vuoksi tuin kyseistä perhettä hoitamalla lasta, työskentelemällä perheyrityksessä ja auttamalla kaikin mahdollisin tavoin. Puhuin aina toisista ihmisistä, pohdiskelin heidän ongelmiaan. Kaikki voimavarani valuivat muiden huolehtimiseen. Kun elämä on kriisistä toiseen selviytymistä, ei sitä jaksa kovin kauaa. Kun lähestyin 30 vuotta, tajusin, että en voi elää näin. Jouduin käymään läpi fyysistä väkivaltaa, joka sai menemään lääkärin puheille. Hän diagnosoi pienen burnoutin ja antoi 2 viikkoa sairaslomaa, jonka myötä elämä lähti uudistumaan. En halua edes ajatella, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi tehnyt ratkaisevaa irtiottoa. Avioero, uusi työpaikka, omistusasunnon myynti, vuokrakaksioon muutto lasten kanssa, yhteishuoltajuus – puolen vuoden sisällä paljon tapahtuneita asioita. Aloitin uuden elämän ja ravistelin itseni irti läheisriippuvuudesta.

SoWhat-terapiaa

Itselle tulisi sallia heikkoutta, joutilaisuutta ja kykenemättömyyttä pystyen kuitenkin toimimaan tarvittaessa. Burnoutin vuoksi jouduin pysähtymään ja toteamaan, että tarvitsen ”SoWhat” -terapiaa. Se tarkoittaa, että jos miettii, että mitähän joku muu tästä ajattelee, niin pitää vastata, että ”SoWhat”. Ja tarpeeksi monta kertaa, että uskoo siihen. Ostin jopa SoWhat-merkkiset kengät. Nyt aina hymähdän, kun puen kyseiset punavalkoiset kengät jalkaan.

Aurinkoista päivää ja SoWhat-asennetta!

Read Full Post »

Kadonneet (YLE TV2) on ohjelmasarja, jonka jokaisessa jaksossa käsitellään suomalaisen kadonneen henkilön tarinaa ja pyritään löytämään vastauksia omaisten ja viranomaisten lukuisiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Sarjan aikana selviää myös, miten kadonneita etsitään ja miten läheiset ovat onnistuneet jatkamaan elämäänsä. Ohjelma ei pyri ensisijaisesti etsimään kadonneita henkilöitä, vaan keskustelemaan tapauksista, katoamiseen johtaneista syistä ja traagisen tapahtuman seurauksista. Satuin katsomaan pätkän kyseistä ohjelmaa eilen ja jäin pitkästä aikaa miettimään kauan aikaa sitten tapahtunutta sukulaismiehen katoamista.

Epätietoisuus on pahinta, mitä omainen voi kokea, kun sukulainen katoaa. Jokainen reagoi omalla tavallaan; suremalla avoimesti, laihtumalla tai hukuttamalla surunsa työhön, viinaan, rukoukseen tai mihin tahansa, mikä tuntuu omalta jutulta. Itse jaksoin uskoa pitkään, että kadonnut palaa vielä takaisin. Kun vuodet vierivät, eivätkä etsinnät tuottaneet tulosta, epätietoisuus sai lopulta vallan. Elämä jatkui kuitenkin eteenpäin, vaikka lapsi jäi ilman isää, vaimo ilman aviomiestä, vanhemmat ilman lasta ja sisko ilman veljeä. Yksi ihminen katoaa jäljettömiin, eikä häntä löydy. Lopulta epätietoisuus poistui, kun kävi ilmi, että oli tapahtunut henkirikos. Poliisi tutki rikoksen, sai kiinni tekijän ja lopulta useiden oikeudenkäyntien jälkeen tekijä sai vankeustuomion.

Kun omainen katoaa, niin ensin pintaan nousee huoli, sitten mielen valtaa hätä ja lopulta epätietoisuus, pelko ja järkytys. Surutyö ei pääse alkamaan, jos ei saa tietoa, mitä on tapahtunut. Etsin netistä tietoa kadonneista ja löysin seuraavat jutut.

Vantaan Seurakunnat on julkaissut omassa Vantaan Lauri-lehdessään vuonna 2000 seuraavaa tietoa:

  • Vuosittain Suomessa katoaa noin 500-800 henkilöä.
  • Heistä suurin osa löytyy myöhemmin elävänä tai kuolleena.
  • Pysyvästi kadoksiin jää vuosittain noin 20-40 ihmistä, suurin osa hukkuneita tai itsemurhan tehneitä, joista heistäkin monet ovat päätyneet veden alle.
  • Vuonna 1995 Suomessa oli runsaat 260 ihmistä pysyvästi kateissa, näistä 80 prosenttia miehiä.
  • Henkirikoksiakin katoamisiin joskus liittyy, mutta ei läheskään niin usein kuin omaiset sitä mahdollisuutta pelkäävät.
  • Noin kymmenen prosenttia pysyvästi kadonneista eli noin 20-40 ihmistä saattaa olla henkirikoksen uhreja.

Turun Sanomat on julkaissut 7.7.2002 Maija-Liisa Neuvosen haastattelun oman poikansa katoamisesta:

  • Kaikista hankalinta on, että pitäisi elää kuin jotain ei olisi ollut olemassakaan – kuten koko yhteiskunta reagoi ihmisen katoamiseen.
  • Suomessa ilmoitetaan kadonneeksi vuosittain 8 000-10 000 ihmistä.
  • 90 prosenttia löytyy jo muutaman tunnin tai pisimmillään parin kolmen päivän sisällä hyvässä kunnossa.
  • Dementoituneet vanhukset ja pienet lapset voivat kadota tai eksyä lähipiirissäkin, mutta heidät löydetään useimmiten miltei heti.
  • Pysyvästi kateisiin jää 20-30 henkilöä.
  • Mitä enemmän aikaa katoamisesta kuluu, sitä epätodennäköisempää löytyminen on.
  • Toisinaan kadonneita kuitenkin löydetään – elävinä tai kuolleina.
  • Varsinaisia katoamisilmoituksia, jolloin ihminen on ollut kateissa useamman päivän, tehdään vuosittain 1 500-1 800. Tällöin tutkijat perehtyvät tilanteen taustoihin, ja etsinnät aloitetaan muutaman päivän kuluessa. Vain pieni osa jutuista jää selvittämättä.
  • Ihmisten katoamisiin on monenlaisia syitä. Tyypillisimpiä tapauksia ovat nuoret, jotka karkaavat ongelmiensa vuoksi kotoaan tai sijoituskodistaan.
  • Aika kulkee hiljaksiin eteenpäin elämän pysäyttäneestä surusta huolimatta. On yritettävä etsiä iloa pienistäkin asioista.

Ilta-Sanomat 11.12.2006 Suomessa katoaa vuosittain kymmenen ihmistä jäljettömiin:

  • Suomessa jää vuosittain pysyvästi kateisiin noin kymmenen ihmistä. Heistä merkittävä osa on nuoria aikuisia.
  • Kadonneista 0-3 päätyy vuosittain henkirikoksen uhriksi.
  • Suomessa on jäänyt 1950-luvun jälkeen pysyvästi kateisiin noin 500 ihmistä. Tilastoissa kadonneet ovat pääosin työikäisiä miehiä, monilla elämä vasta aluillaan.
  • Kadonneista alle 30-vuotiaita on aika merkittävä osa. Alle 18-vuotiaita on häviävän pieni määrä.
  • Jokaisen katoamisen taustalla on oma, usein surullinen tarinansa. Pahimmassa tapauksessa katoamiseen liittyy henkirikos ja ruumis jää kateisiin. Omaiset jäävät elämään epätietoisuuden ja mielikuvituksen luomien kuvien keskelle, joka on läheisen kuolemaakin kovempi kohtalo.

Read Full Post »