Kuoleman jälkeen

Tunnemyrskyn jälkimainingeissa

Sohaisin suorilla puheillani muurahaispesää. Sain uinumassa olleet ajatukseni kerrottua ääneen exälle. Nousin puolustamaan lapsiani. Lakkasin viimeisen kerran olemasta heittopussi. Olin kylmän rauhallinen, enkä mennyt mukaan hänen hallitsemaan draamaan. Hän suuttui. En jaksa uskoa, että exä voisi toimia vastoin aiempia toimintakuvioitaan. Hän ei koskaan itse ota yhteyttä viranomaisiin eli tässä tapauksessa lastenvalvojaan, jotta järjestäisi itselleen valvotuissa olosuhteissa tapaamisen lasten kanssa.

Mieleen on kuitenkin hiipinyt pelottava ajatus, että jos minulle kävisinkin huonosti ja kuolisin ennenaikaisesti/yllättäen esim. liikenneonnettomuudessa, niin kuinka lasten kävisi. En todellakaan halua, että he joutuisivat alkoholistinarsisti-isänsä luokse asumaan, kunnes ovat täysi-ikäisiä. Huoltotestamentti voisi olla hyvä asia.

Huoltotestamentti

Lain mukaan lapsella on oikeus huoltoon siihen asti, kunnes lapsi täyttää kahdeksantoista vuotta. Ensisijaisesti lapsen vanhemmat ovat lapsen huoltajia. Viimekädessä lapsen huollosta päättää tuomioistuin. Huoltaja voi laatia huoltotestamentin, jossa ilmaisee oman mielipiteensä lapsensa (tai muun huollettavansa) huollosta, mikäli huoltotestamentin tekijä kuolee. Huoltokysymyksellä on erityistä merkitystä, jos vanhempi on yksinhuoltaja. Tällöinhän lapselle on huoltajan kuollessa ”löydettävä” uusi huoltaja.

Huoltaja voi siis laatia huoltotestamentin, jossa kertoo oman mielipiteensä, kuka on soveltuva henkilö toimimaan lapsen huoltajana, mikäli huoltotestamentin tekijä kuolee. Huoltotestamentin liitteeksi voidaan pyytää kyseiseltä henkilöltä kirjallinen suostumus jo etukäteen.

Huoltotestamentin lapsen huoltoa koskeva määräys ei sido viranomaisia eikä tuomioistuinta, mutta huoltotestamentti otetaan huomioon ratkaisua tehtäessä ja usein huoltotestamenttia noudatetaan, mikäli valittu henkilö vain on huoltajaksi sopiva. Huoltotestamenttia pyritään noudattamaan, koska se edustaa lapsen huoltajan näkemystä ja toisaalta viimeistä tahtoa.

Ajatuksia testamentista
ja säätiöstä

Voisin tehdä testamentin, jossa määrään nykyisen aviomieheni, lasten isäpuolen, lasten uskotuksi mieheksi, mikäli minulle tapahtuu jotain. Täten hän sekä lakimies valvoisivat yhdessä lasten omaisuutta. Tällä tavoin exä ei pystyisi ottamaan haltuun lasten omaisuutta ja tuhlaamana sitä omiin tarkoituksiinsa eli juomiseen. Lapset voisivat myös periä toisensa. Sen lisäksi tekisin huoltotestamentin, jossa esittäisin toiveen, että minun kuolemantapauksessa lasten huoltajuus siirtyy nykyiselle aviomiehelleni. Tarvitaan vain nykyisen aviomiehen suostumus. Exän tapaamisoikeudet pysyisivät ennallaan, mutta valvotusti.

Jostain vielä luin, että voisin myös perustaa säätiön omien lasteni turvaksi. Näin voisin käytännössä tehdä asiat juuri niin kuin haluan, eikä kukaan muu pääsisi väliin tekemään omia säätöjä. Nykyinen mieheni voisi olla hallituksen jäsen ja määrätä, että minun kuolemani jälkeen hänestä tulee hallituksen puheenjohtaja. Kaikki varallisuus olisi säätiössä, eikä minulta voisi periä mitään. Olisi vain säätiö, joka jakaa avustuksia minun määräämillä ehdoilla. Omaisuudesta ei tarvitsisi maksaa varallisuus-, perintö- eikä lahjaveroja. Ainoa huono puoli tässä on se, että minulla ja lapsilla nyt ei ole kovinkaan paljon omaisuutta. Mutta näissä ajatuksissa piilee ideaa…

Narsisti

Tunnemyrsky

Olen suuren tunnemyrskyn keskellä, etten oikein tiedä, kuinka päin olisin. Olen saanut kestää kaikenlaista 16 vuoden ajan 1. aviomieheni takia. Juomisen myötä exän narsistiset ominaisuudet ovat nousseet enemmän ja enemmän pintaan.

Alkoholilla ”eheäksi”

Kun jättää käsittelemättä itseensä liittyvät tunteet, tulee vaikeuksia. Esiin nousee kysymyksiä oman itsensä liittymisestä ympäröivään todellisuuteen ja paikkaan sekä omasta arvosta siinä ja epäonnistumisen sietämisestä. Kun oma olemus ja kanssakäyminen muiden kanssa tuo mukanaan ongelmia, niitä ei kohdata. Ihmisestä ei tule eheä. Usein turvaudutaan alkoholiin, jotta sillä voidaan turruttaa ja korvata todellisessa elämässä koetut puutteet. Humalatila vetoaa ihmisen eheyden ongelmaan. Humalassa ihminen kokee olevansa oman olemuksensa kanssa sopusoinnussa.

Tunne narsisti

Olen omassa sinisilmäisyydessäni ja herkkyydessäni ollut liian kiltti exääni kohtaan. Olen sietänyt liian kauan hänen temppujansa. En ole huomannut, kuinka itsekeskeinen ja kylmä hän on. Hänen tarpeensa ovat menevät muiden edelle. Hän on tärkein. Toisten tarpeet ja tunteet ovat toissijaisia.

Hän ei puhu avoimesti, koska hänellä on aina salaisia motiiveja. Hän pyrkii kontrolloimaan keskusteluja, hänen täytyy saada sanoa ensimmäinen ja viimeinen sana. Hänen on oltava oikeassa, voitettava ja näytettävä hyvältä. Hän on ystävällinen vain, jos saa sen, mitä hän tahtoo. Tarpeen tullen näyttelee, että näyttää herkältä ja kyynelehtii, mutta se ei ole oikeata surua tai katumusta. Mukana ovat aina ailahtelevat tunteet – hän muuttuu hetkessä mukavasta vihaiseksi ilman merkittävää syytä. Osaan jo varoa hänen silmissään vilahtavaa ”mustaa pilveä”. Hänellä on huono stressinsietokyky, jonka myötä hän on herkkä suuttumaan ja raivoamaan. Hän ilmoittaa, ei keskustele. Hän kertoo, ei kysy. Hän ei kuuntele, koska hän ei välitä.

Hän kontrolloi meidän rahoja kaikessa, käyttää niitä itse vapaasti – avioliiton aikana hän jätti maksamatta laskut, ei antanut minulle rahaa, mutta aina rahaa silti löytyi itselle tärkeisiin kohteisiin eli viinaan ja tupakkaan. Tämän myötä hän epäonnistuu edelleen taloudellisten asioiden hoitamisessa. Hän sabotoi elämääni. Hän halusi minun olevan onnellinen vain hänen kautta. Minulle ei sallittu ulkopuolisia tuttavia, eikä kiinnostuksen kohteita. Hän oli mustasukkainen. Jos asioista piti puhua, exältä kuului jatkuvasti ”Olen OK ja voin hyvin, eikä minun tarvitse kuunnella sinun näkökantojasi tai ajatuksiasi”. Mies uhkaili jatkuvasti avioerolla ja painosti minua saadakseen minut pysymään lähellään. Hänellä oli ja on edelleen vihaisia ja ailahtelevia tunnetiloja. Hänen tunteistaan voitaisiin puhua, mutta ei minun. Mutta kuitenkaan hän ei jaa omia ajatuksiaan, motiivejaan, eikä tunteitaan. Hän ei ollut yhdessäolomme aikana kiinnostunut ongelmien ratkaisemisesta, eikä ole sitä vieläkään. Tunsin ja tunnen edelleen oloni kurjaksi hänen lähellään. Hän kuluttaa minua.

Hän on erittäin hyvä lukemaan muita, jotta voisi manipuloida heitä. Tämän vuoksi muutamilla yhteisillä psykologikäynneillä hän sai psykologin kääntymään minua vastaan ja he yhdessä luettelivat asioita, joita minun pitäisi tehdä, että parisuhteemme ja perheemme voisi paremmin. Hän on sanallisesti vakuuttava, koska muut pitää saada tulemaan hänen puolellensa. Hän kokee olevansa oikeutettu manipuloimaan ihmisiä täyttääkseen tarpeensa, mikä viime vuosina on ollut lähinnä mahdollisuus juomiseen ilman häiriöitä. Hän ei kykene näkemään omaa osuuttaan suhteessa toisiin ihmisiin.

Hän aina puolustautuu nuhdeltaessa. Mikään ei koskaan ole hänen vikansa. Hän kokee olevansa aina väärinymmärretty tai olosuhteiden vanki. Hän ei tunne katumusta virheiden tai väärintekojen jälkeen. Hän on mm. ajanut autoa humalassa lapset kyydissä, unohtanut lapsensa kauppakeskukseen, varastanut työpaikalta ja kaupasta. Hän on suureellinen ja on vakuuttunut siitä, että hän tietää enemmän kuin muut ja tekee kaiken oikein. Hän ei piittaa tekojensa seurauksista, vaan tekee väärin toistuvasti. Hänen omatuntonsa on vajavainen tai olematon. Hän on hyvin ristiriitainen. Hän on hyvin hidas antamaan anteeksi. Hän roikkuu katkeruudessa. Hän on epäluotettava ja kykenemätön sitoutumaan. Hän projisoi vikansa muihin. Exä on kova syyttämään, ei koskaan ole hänen vikansa. Hän järkiperäistää helposti, elää järjellä. Exä vääntää keskustelun omaksi edukseen toisen kustannuksella. Jos mies joutuu ansaan, hän jatkaa puhumista, vaihtaa aihetta tai suuttuu. Hän antaa itsestään usein empaattisen ja ymmärtäväisen vaikutelman, jotta voisi manipuloida muita. Hänellä on tarve kontrolloida tilanteita, keskusteluja ja muita ihmisiä.

Exällä on hyvä julkisivu (yksi tai useampia), jolla voi tehdä vaikutuksen ja saada valtaa. Avioliittomme aikana oli tärkeintä, että kulissit olivat pystyssä, vaikka niiden sisällä voimme todella huonosti. Hän ilmaisee harvoin arvostusta. Hän on piintynyt valehtelija. Hänellä on ollut salainen elämä kolmannen avioliitonsa aikana, hän piilotti rahansa, naisystävänsä ja aktiviteettinsa. Hän pitää muiden ärsyttämisestä, kaaoksen ja hajaannuksen luomisesta ilman syytä. Tästä johtuen hän joutuu usein tappeluihin. Hän rikkoo ihmisten sydämet tehdäkseen heistä hänessä riippuvia. Takana on monta avioliittoa ja laiminlyötyjä lapsia sekä lapsipuolia. Hän ei omaa mitään todellisia arvoja. Hän on opportunisti, jonka arvot vaihtuvat tilanteen mukaan. Exä kätkee todellisen itsensä. Naamio on aina ”päällä” ja hän on itse aina niskan päällä.

Jos tunnistat näistä minun kokemista exäni ominaisuuksista jonkun läheisen, hän saattaa olla narsisti.

Suorat sanat

Tänään sain vihdoin sanottua suorat sanat sekä exälle että ex-anopille. En aio sallia lasten tapaamisia isän, enkä isän lähiomaisten (exän isä on myös alkoholisti) kanssa, elleivät ne ole valvottuja lastenvalvojan järjestämiä tapaamisia. Nyt tuntuu yhtä aikaa hyvältä ja pahalta. Oli kuitenkin aika saada exän lähipiirikin tajuamaan, että exän alkoholin käytöllä on seurauksensa. Jos miehen juomista vain hyssytellään, niin mitään ei tapahdu. Nyt minusta tuli kertaheitolla kiltistä fiksusta tytöstä ilkeä pahasuinen ihminen, kun sanoin asiat niin kuin ne ovat.

SoWhat

Jäin tänään pohtimaan, miten minulla on pelko siitä, että aiheutan vaivaa muille ihmisille. Miksi mieleeni tulee, että minun pitäisi väistyä tieltä? Tai miksi ajattelen, että täysin minulle vieraiden ihmisten hyvinvointi on minun vastuullani?

Pakonomaista välittämistä

Tuttuja kysymyksiä – monta vuotta ne ovat pyörineet päässäni ja vaikuttaneet elämääni. Mielisairas äiti ja alkoholistiaviomies pahensivat pakonomaista huolehtivuutta ja synnyttivät riippuvuutta läheisistä. Koin aiemmin jatkuvasti ja koen välillä edelleen olevani vastuussa muista ihmisistä. Se on jatkuvaa aaltoliikettä. Minun tulee kannatella muita, jotta he voisivat hyvin. Mutta kuka minusta sitten huolehtii? Muiden ongelmat ja tarpeet nousevat omien ongelmien ja tarpeiden edelle.

Kynnysmatosta selviytyjäksi

Pahimmillaan muiden tarpeiden ennakointi ja miellyttämisenhalu oli 1. avioliiton aikana. En osannut kieltäytyä mistään, koska pelkäsin hylätyksi tulemista. Välillä toimin omia toiveitani ja ajatuksiani vastaan ja sitouduin niin täysillä muiden auttamiseen, että oma elämäni kärsi. Sain tyydytystä muiden auttamisesta ja suhteestani alkoholistimieheeni, vaikka ne saivat minut tuntemaan tuskaa, ahdistusta ja syyllisyyttä. En vain kestänyt yksinjäämistä. Hakeuduin yhdistystoimintaankin, jotta saatoin vielä enemmän auttaa muita. Otin mahdollisimman paljon luottamustehtäviä vastaan ja töissä en koskaan kieltäytynyt mistään. Olin kynnysmattona kotona ja töissä. Puhuin aina toisista ihmisistä, pohdiskelin heidän ongelmiaan. Kaikki voimavarani valuivat muiden huolehtimiseen. Kun elämä on kriisistä toiseen selviytymistä, ei sitä jaksa kovin kauaa. Kun lähestyin 30 vuotta, tajusin, että en voi elää näin. Jouduin käymään läpi fyysistä väkivaltaa, joka sai menemään lääkärin puheille. Hän diagnosoi pienen burnoutin ja antoi 2 viikkoa sairaslomaa, jonka myötä elämä lähti uudistumaan. En halua edes ajatella, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi tehnyt ratkaisevaa irtiottoa. Avioero, uusi työpaikka, omistusasunnon myynti, vuokrakaksioon muutto lasten kanssa, yhteishuoltajuus – puolen vuoden sisällä paljon tapahtuneita asioita. Aloitin uuden elämän ja ravistelin itseni irti läheisriippuvuudesta.

SoWhat-terapiaa

Itselle tulisi sallia heikkoutta, joutilaisuutta ja kykenemättömyyttä pystyen kuitenkin toimimaan tarvittaessa. Burnoutin vuoksi jouduin pysähtymään ja toteamaan, että tarvitsen ”SoWhat” -terapiaa. Se tarkoittaa, että jos miettii, että mitähän joku muu tästä ajattelee, niin pitää vastata, että ”SoWhat”. Ja tarpeeksi monta kertaa, että uskoo siihen. Ostin jopa SoWhat-merkkiset kengät. Nyt aina hymähdän, kun puen kyseiset punavalkoiset kengät jalkaan.

Aurinkoista päivää ja SoWhat-asennetta!

Onko elämää uupumuksen jälkeen?

Lauseita ja tuntemuksia vyöryy minua vastaan. Sisälläni velloo olotila, niin rauhaton ja alakuloinen olo. Kuin voimakas pyörre sisäänsä vetää ja imee minua pohjaton suru, viha ja katkeruus. Äiti teki sen mihin pystyi, eikä lapsuuteni ollut täysin onneton. Tulimme hyvin toimeen äidin kanssa ulkopuolisten ihmisten silmissä, koska ei silloin tullut mitään kohtauksia. Piti vain hammasta purra, selviytyä parhain päin yksin eteenpäin. Ei saanut tukea, eikä apua. Piti olla täydellisen fiksu, olla vastuuntuntoinen, kiltti tyttö, vain sillä tavoin saattoi saada joskus kehuja.

Ensin sitä ajattelee, että vain muille tapahtuu pahoja ja hankalia asioita, ei minulle. Turvattomuus kuitenkin hiipii pikkuhiljaa, kunnes huomaa, ettei enää hallitsekaan omaa elämäänsä. Ote omasta elämästä lipsuu ja ehkä kokonaan katoaa. Tulee pelkoa, avuttomuutta ja häpeää. Itse olin tuon ensimmäisen ajatuksen vallassa kauan, kunnes tajusin, että näin ei voi jatkua. Kun pyristelin irti ensimmäisestä avioliitosta läheisriippuvaisalkoholistimiehen kanssa, huomasin, että esiin nousivat myös tunteet äidistä. Lähdin hakemaan vastauksia lukemattomiin kysymyksiin.

Äidin sairaudentunnottomuus omasta mielisairaudesta ja alkoholistimiehen kanssa eläminen ovat suurimmat kriisit elämässäni, joita en ole voinut ohittaa, vaan ne ovat kuin haavoja, jotka pitää hoitaa. Kun ymmärsin enemmän, aloin reagoida. Tunteeni kuohuivat; pelkoa, surua, syyllisyyttä, masennusta, vihaa ja sisäistä tyhjyyttä vyöryi ylitseni – kunnes uuvuin täysin, olin burnoutissa.

Vastaus: Kyllä on!

Burnoutin jälkeen olen monesti miettinyt, että onko elämää uupumuksen jälkeen? Ja vastaus on: kyllä on. Reagoimisen jälkeen ymmärsin, että mitä on tapahtunut ja nyt vähitellen hyväksyn muutoksen tuomia asioita osaksi elämääni. En saa lapsuuttani takaisin, enkä voi parantaa äidin mielisairautta, enkä exän alkoholismia. Tulevaisuus tuo tullessaan kaikkea ihanaa tilalle. Löysin elämäni rakkauden ja synnytin lapsen. Olen saanut lisää voimia ja rohkeutta. Olen saanut uuden alun. Olen viisaampi ja henkisesti kypsempi. Välillä menen aaltoliikkeen mukana ja putoan pohjalle, omien epävarmuuden tunteiden ja pahojen ajatusten keskelle. Silloin on vaikeata, kuten tässä on nyt ollut viimeisen kuukauden aikana. Silti jaksan uskoa parempaan huomiseen, vaikka välillä itken ja kärsin. Kun pitää itsestänsä huolta nukkumalla, syömällä ja liikkumalla ulkona, jaksaa paremmin. Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen.

Lähetän kaikille blogiani lukeville ison lämpöisen virtuaalihalin

ja varsinkin heille, jotka kamppailevat

masennuksen ja pahanolon kourissa!

Voikaa hyvin!

Pokka

Avioliitto alkoholistin kanssa vei voimia. Se nakersi itsetuntoa pala palalta. Olin alistettu, vähätelty, eristetty ja kontrolloitu. Kestin nöyryytykset, kun uskoin niiden olevan vain elämää. Olinhan päässyt pois lapsuudenkodin ahdistavasta ilmapiiristä. Jouduin kuitenkin ojasta allikkoon.

Harhapoluilla

Kilttinä, naivina tyttösenä rakastuin ja lähdin mukaan kotileikkiin. Yhdessä halusimme olla, puhuimme yhteistä kieltä ja läheisyys tuntui luonnolliselta ja hyvältä. Tahdoimme toisillemme hyvää. Mutta toiselle ei pidä asettaa vaatimuksia. Toisen kannettavaksi ei sälytetä omia kipeyksiä, vaan niistä otetaan vastuu itse. Ei yritetä muuttaa toista, vaan oivalletaan, ettei ketään voi muuttaa paitsi omaa itseään. Tässä kohtaa menimme nopeasti harhapoluille. Mielenterveysongelmallisesta kodista tuleva tyttö ja alkoholistiperheestä tuleva poika roikkuivat toisissaan läheisriippuvaisina 9 vuotta. Molemmat omasivat heikon käsityksen omasta itsestään ja huonon itsetunnon. Kumpikin oli kokenut hylätyksi tulemista, liiallisia vaatimuksia vanhempien taholta, tuen ja rohkaisun puutetta sekä tiukkaa ja sitovaa kuria. Itselleni kehittyi pakonomainen riippuvuus ja huolehtivuus. Koin ahdistusta ja syyllisyyttä muiden ongelmista. Halusin auttaa muita, ennakoin muiden tarpeita ja miellytin muita. En osannut kieltäytyä mistään, koska pelkäsin hylätyksi tulemista. Minua kohdeltiin huonosti ja silti siedin sitä, olin marttyyri.

Kuula kalloon

Lasten, tukiverkoston ja huumorin avulla jaksoin päivästä toiseen, kunnes tuli se päivä, etten enää jaksanut ja halusin pois. Minua oli uhkailtu avioerolla monet vuodet, mutta koskaan kyseistä erouhkausta ei oltu toteutettu. Mitättömän riidan päätteeksi heitetty uhkaus ”ansaitset vain kuulan kalloosi” tukahdutti viimeiset välittämisen tunnerippeet ja sai hakemaan avioeroa. Kaikista pahimmalta tuntuu edelleen se, etten koskaan ole saanut kunnon tilaisuutta antaa ex-miehen kuulla, miten kamalaa, tuskaista ja satuttavaa eläminen silloin todella oli. Annan Irinan kertoa tuntemuksistani, kuuntele Irinan Pokka-kappale.