Elegia oli herättänyt henkiin vanhan meemin ja antanut Hallatarelle tehtäväksi kerätä kymmenen sanaa, joiden alussa on P-kirjain. Hallatar antoi vuorostaan kommenttilaatikossaan minulle käsittelyyn kirjaimen K.
K
Kesä on häipynyt, jättänyt minut, hiipunut taustalle. Talvi tekee tuloansa salakavalasti.
Kissat ovat olleet pienestä tytöstä lähtien rakkauden kohteeni. Haluan silittää, rapsuttaa, leikkiä, pitää sylissä ja kuunnella ihanaa kehräyksen ääntä.
Keltainen väri vaatii kantajaltaan paljon; se on lämpöä, valoa, tahdonvoimaa, naurua, riemua, iloa, mutta samalla hämmennystä, varoitusta, pelkoa, kateellisuutta, kyynisyyttä ja hermostuneisuutta.
Kirja herättää minussa kunnioituksen. Kun 5.-luokkalaisena löysin tieni kirjastoon, en ole sieltä pysynyt poissa kovinkaan pitkiä aikoja.
Keräily on heikkouteni. En raaski heittää pois. Lehdet on selattava vielä kerran ennen keräykseen laittamista. Hyvät kuvat, osuvat sanat ja mielenkiintoiset aiheet on laitettava talteen.
Kirjoittaminen on terapeuttista. Virtuaalipaperi täyttyy kuin itsestään minusta pulppuavista sanoista.
Koti on tärkeä paikka. Kannan kotia sydämessäni, jos olen pois rakkaitteni luota.
Kaipuu täyttää sielun.
Kieltäymys tuhoaa ihmisen.
Kalpeus kasvoilla lisääntyy.