Appelsiinin tuoksua · Dokumenttiprojekti · TV

Dokumenttiprojekti: Johtolanka

Dokumenttiprojekti esittää YLE TV2 -kanavalla tiistaina 28.8.2007 klo 22.05-23.45 dokumenttielokuvan Johtolanka (The Thin Blue Line, USA 1988). Kyseessä on Errol Morrisin palkittu mestariteos poliisimurhasta Teksasissa. Morris istuttaa kameransa eteen syytetyn ja kaikki tuomioon puuttuneet oikeuskoneiston palaset: puheenvuoron saavat niin poliisit, puolustusasianajajat, tuomari kuin nippu todistajia – sekä tietenkin Adams itse. Murhayö kuvitetaan yhä uudestaan, eri asianosaisten versioiden mukaisesti. Salapoliisin logiikalla leikatusta dokumentista kasvaa typerryttävä oikeusmurhan ruumiinavaus. Sanonta ”sokea oikeus” saa uuden, kyynisemmän, merkityksen.

Jännitystä tihkuva Johtolanka -dokumenttielokuva seuraa Yhdysvalloissa paljon huomiota saaneen ampumatapauksen oikeuskäsittelyä ja sen seurauksia. Välikohtaus tapahtui vuonna 1976, kun dallasilainen poliisi Robert Wood ammuttiin autoonsa. Murhasta tuomittiin elinkautiseen vankeustuomioon nuori kulkuri nimeltään Randall Dale Adams. Dokumentti seuraa Adamsia vankilan muurien sisällä. Parhaillaan on menossa 11. vuosi koko elämän mittaisesta tuomiosta. Oikeusjutun päätodistaja on David Harris, joka istuu itsekin vankilassa. Hän odottaa kuolemantuomiota toisesta murhasta, johon hänet on todettu syylliseksi. Oscar-palkitun Errol Morrisin ohjaama dokumenttielokuvan mestariteos seuraa, miten jo ratkaistuna pidetty poliisimurha saa uusia käänteitä ja toisenlaisen loppuratkaisun. Dokumentin loppumetreillä selviää, että Robert Woodin murhasta on tuomittu väärä mies. Vankilassa istuva David Harris tunnustaa myös Woodin murhan. Näin dokumenttiklassikko johti murhasta syyttömänä tuomitun, 12 vuotta vankilassa istuneen Randall Adamsin vapauttamiseen. Tämä dokumenttielokuva muutti maailmaa.

Errol Morris
IMDb: Errol Morris
Wikipedia: Randall Dale Adams
DVD Plaza: The Thin Blue Line, The ilmestyy 26.07.2005
Ylioppilaslehti: Valokeilassa: Todellisuus Morrisin mukaan
Dokumentin teoria ja estetiikka digitaalisen median aikakaudella
DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali: The Thin Blue Line

Appelsiinin tuoksua · Bloggaus · Dokumenttiprojekti · Elokuvat · Lähisuhdeväkivalta · TV · Työelämä

K15 Sen edestään löytää ja poliisiblogit

Näin pari vuotta sitten televisiosta dokumenttielokuvan Sen edestään löytää, enkä ole sitä vieläkään unohtanut. Elokuva tuli mieleen, kun tänään luin Poliisin elämää -blogista erään perheen traagista tarinaa. Tavallinen kaduntallaaja ei voi mitenkään tajuta, miten rankkaa poliisityön henkinen puoli on.

Dokumenttielokuvassa seurattiin yhtä Salon poliisiryhmää 18.11.2002–19.1.2003 välisenä aikana, jolloin yksi ryhmän jäsenistä (Paavo) siirtyi eläkkeelle yli kolmenkymmenen poliisivuoden jälkeen, ja hänen tilalleen tuli poliisikoulun työharjoittelija (Riikka). Ryhmässä työskentely oli Riikan ensimmäinen kosketus poliisityön todellisuuteen. Koska dokumentti on faktaa eikä fiktiota, sisältö on ajoittain fiktioelokuvaa järkyttävämpää. Dokumentissa on keveästä yleistunnelmastaan huolimatta häiriinnyttävä kohtaus, jossa poliisi kertoo, mitä vauvan vanhempi teki lapselleen. Vaikka mitään ei näytetä, vain sanoja käytetään, lapsetonkin katsoja järkyttyy ja muistaa kohtauksen ikänsä. Dokumentissa näytetään myös, miten pieni alaston poika karkaa kotoa talvella perheväkivallan takia. K15 ikärajasuositus on oikein valittu tälle elokuvalle, koska monet elokuvan kohtauksista ovat liian järkyttäviä monille aikuisillekin, eikä elokuva ole kovin helppoa katseltavaa. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, että totuus, vaikka vain puhuttunakin, on elokuvatarua ihmeellisempää.

Dokumentti valottaa nimenomaan poliisityön henkistä taakkaa. Poliisit ovat myös sosiaalityöntekijöitä, jotka rauhoittelevat hakattuja vaimoja ja raahaavat narkkareita ensiapuun. Sanat ovat aseita ja pamppuja useammin käytössä. Jos läheiset eivät välitä, jäljelle jää vain poliisi. Poliisille jää siivoojan hommat, päivästä toiseen. Ohjaaja John Webster sanoo haluavansa joskus tehdä elokuvan, jossa rakkaus voittaa. Poliisien kokemuksissa rakkaus on pahasti karkuteillä. Siksi elokuva jää kalvamaan katsojaa, joka samalla hämmästelee, miten poliisintyöstä voi selvitä täysipäisenä.

Suomen Elokuvasäätiö: Sen edestään löytää
DVD Hohto leffa-arvostelu: Sen edestään löytää
Dokumenttikilta ry: arkisto – kohdasta Kokemuksia dokumenttielokuvan teatterilevityksestä: Sen edestään löytää
MTV3: Sen edestään löytää
SmackTheJack.net: Sen edestään löytää

Jos haluat lukea lisää poliisin työstä, tässä tällä hetkellä Blogilistalta löytyvät poliisiblogit:

Paha poliisi
Poliisin elämää
Salainen poliisi