HUOMA – Henkirikoksen uhrien läheiset ry

”On vaan uskottava, että hyvyyttä on olemassa…”

Törmäsin netissä tietoon, että henkirikoksen uhrien läheisille on oma yhdistys. HUOMA – Henkirikoksen uhrien läheiset ry on perustettu vuonna 2000. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on tukea henkirikosten uhrien läheisiä traumaattisen menetyksen jälkeen. Tavoitteena on edistää selviytymistä ja eheytymistä sekä ehkäistä syrjäytymistä.

Yhdistyksen sivuilta löytyi tietoa, kuinka toipuminen ja selviytyminen näin järkyttävän asian jälkeen lähtee liikkeelle ja etenee. Koko maailma on yhtäkkiä muuttunut sekasortoiseksi ja epävarmaksi. Sitä tuntee itsensä ehkä haavoittuvaiseksi, mutta tästä kauheasta ajasta on mahdollista päästä yli vertaistuen avulla.

Kun kamppailet näiden asioiden keskellä, saatat löytää jotain hyödyllistä myös seuraavista kohdista:

• Sinä voit selviytyä. Et ehkä usko sitä nyt, mutta sinä pystyt siihen!
• Anna itsellesi aikaa toipumiseen.
• Tosiasioiden tietäminen auttaa selviytymisen alkuun. Käsittele tapahtunutta, kunnes osittaisetkin vastaukset ”mitä ja miksi” -kysymyksiin tuntuvat riittäviltä.
• Voimakkaat tunteet saattavat ajoittain ottaa sinusta vallan, mutta ne ovat luonnollisia reaktioita tapahtuneeseen.
• Fyysiset reaktiot kuten päänsärky, ruokahaluttomuus, unettomuus, ärtyisyys ja levottomuus, ovat tavallisia reaktioita surevilla.
• Viha, syyllisyys, hämmennys ja huonomuistisuus kuuluvat suruun. Et ole tulossa ”hulluksi”, surevana sinä olet Surun puhuteltavana.
• Saatat vihata surmaajaa, kuollutta, koko maailmaa, Jumalaa tai itseäsi. Sinulla on oikeus tunteisiisi ja lupa ilmaista kaikkia näitä tuntemuksiasi.
• Saatat myös tuntea syyllisyyttä siitä mitä ajattelet tehneesi tai jättäneesi tekemättä estääksesi tapahtuneen. Ole armollinen itsellesi, syyllisyys voi muuttua suruksi sen kautta.
• Saatat kokea elämäsi merkityksettömäksi ja tarkoituksettomaksi. Siksi itsemurhan ajatteleminen on tavallista. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toteuttaisit ajatuksesi.
• Anna itsellesi lupa ottaa vastaan ammattiapua.
• Etsi hyvä kuuntelija, jonka kanssa voit jakaa ajatuksiasi ja tunteitasi. Soita jollekin kun tunnet, että sinun täytyy saada puhua. Muista vertaistukipuhelin 050 576 3311.
• Vertaisryhmästä voi olla apua sinulle; http://www.huoma.fi.
• Älä pelkää itkemistä – kyyneleet ovat parantavia.
• Surun tunteet rauhoittuvat aina välillä ja palaavat taas uudestaan. Näin jatkuu niin kauan kuin asiassa on käsittelemistä. Suremista kuvataankin ajeluksi vuoristoradalla.
• Yritä siirtää suuria päätöksiä, kuten muuttoja tai eroja.
• Tiedosta perheesi ja ystäviesi kipu ja tuska – jokainen suree omalla tavallaan.
• Osoita kärsivällisyyttä itsellesi ja muille, jotka eivät ehkä ymmärrä.
• Aseta itse omat rajasi ja opi sanomaan ”EI”, kun joku pyytää sinulta jotain mitä et halua tehdä juuri nyt – tunnista voimavarasi.
• Pidä puolesi, kun ihmiset sanovat sinulle, mitä tai miten sinun pitäisi tuntea!
• Luota itseesi. Oma uskosi auttaa sinua selviytymisessä.
• Sinulla on lupa iloita ja nauraa silloin, kun se tuntuu mahdolliselta.
• Käy läpi kysymyksiäsi, vihaasi, syyllisyyttäsi ja muita tunteitasi, kunnes voit päästää niistä irti. Niistä irti päästäminen ei tarkoita unohtamista.

Sinusta ei koskaan tule samaa ihmistä kuin ennen, mutta sinä voit selviytyä ja päästä pidemmällekin kuin vain selviytymiseen.”

Viimeinen kerta

Koskaan ei tiedä, milloin kohdalle osuu viimeinen kerta.

Näet ja halaat läheisen viimeisen kerran
– ihminen muuttaa pois, katoaa, sairastuu vakavasti, kuolee.

Viimeinen suudelma, viimeinen rakastelu
– parisuhde päättyy omasta tai toisen tahdosta tai jäät leskeksi.

Imetät viimeisen kerran, pidät lasta sylissä viimeisen kerran
– lapset kasvavat, lähtevät kotoa maailmalle.

Viimeinen odotusaika, synnytys, imetys
– lapsiluku on täynnä.

Elämä on luopumista. Sen jälkeen voit vain muistella.

Elä siis täysillä tässä hetkessä! Aurinkoista syyspäivää!

Joka vuosi katoaa 2 000 henkilöä

Kun ei pääse hautaamaan muistojaan – tänä vuonna kadonneita 957

Keskusrikospoliisin keräämien tilastojen mukaan vuosittain kirjataan noin 2 000 katoamisilmoitusta. Määrä on vaihdellut parilla sadalla viimeisten kymmenen vuoden aikana. Lukuun eivät sisälly kaikki hätäkeskuksiin tulleet ilmoitukset, kuten tapaukset, joissa lapset eivät ole tulleet ajoissa kotiin. Ei ole olemassa mitään tiukkaa aikarajaa, jonka jälkeen ilmoitukset kirjataan poliisin katoamistietojärjestelmään ja kadonneen etsintä aloitetaan. Päätökset tehdään tapauskohtauksesti.

Tänä vuonna oli kadonnut heinäkuun alkupuolelle mennessä 957 henkilöä. Kadonneiksi ilmoitetuista vain noin prosentti jää lopullisesti kadoksiin. Kadoksiin jääneitä henkilöitä on vuosilta 1995-2005 yhteensä noin 500.

Mitä pidempi aika katoamisesta kuluu, sitä suurempi todennäköisyys on, että kadonnutta ei löydetä hengissä. Henkilö saattaa olla hengissä ulkomailla, mutta häntä ei onnistuta paikallistamaan. Jos henkilöt ovat hengissä ja Suomessa, heidät yleensä löydetään melko pian. Ongelmallisia ovat sellaiset tilanteet, joissa henkilö on sekä kadonneeksi ilmoitettu että rikoksen takia etsintäkuulutettu, ja pakoilee jälkimmäisen takia viranomaisia. Tällaisissa tapauksissa löytyminen voi kestää.

Miesten osuus kadonneiksi jääneistä on yli 80 prosenttia. Suurin osa tapauksista koskee työikäisiä miehiä. Alle 18-vuotiaiden osuus on alle kuusi prosenttia, josta poikia on hieman yli ja tyttöjä hieman alle puolet.

Iltalehti 31.7.2007

Poliisi-tv – Kadonneet

Wikipedia – Kadonnut henkilö

Poliisi – Kadonneiden etsintä

Laki kuolleeksi julistamisesta 4.3.2005

Epätietoisuus

Kadonneet (YLE TV2) on ohjelmasarja, jonka jokaisessa jaksossa käsitellään suomalaisen kadonneen henkilön tarinaa ja pyritään löytämään vastauksia omaisten ja viranomaisten lukuisiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Sarjan aikana selviää myös, miten kadonneita etsitään ja miten läheiset ovat onnistuneet jatkamaan elämäänsä. Ohjelma ei pyri ensisijaisesti etsimään kadonneita henkilöitä, vaan keskustelemaan tapauksista, katoamiseen johtaneista syistä ja traagisen tapahtuman seurauksista. Satuin katsomaan pätkän kyseistä ohjelmaa eilen ja jäin pitkään miettimään katoamistapauksia.

Epätietoisuus on pahinta, mitä omainen voi kokea, kun sukulainen katoaa. Jokainen reagoi omalla tavallaan; suremalla avoimesti, laihtumalla tai hukuttamalla surunsa työhön, viinaan, rukoukseen tai mihin tahansa, mikä tuntuu omalta jutulta. Uskotaan pitkään, että kadonnut palaa vielä takaisin. Kun vuodet vierivät, eivätkä etsinnät tuota tulosta, epätietoisuus saa lopulta vallan. Elämä jatkuu kuitenkin eteenpäin ilman kadonnutta. Suru ja epätietoisuus jäävät rinnalle.

Kun omainen katoaa, niin ensin pintaan nousee huoli, sitten mielen valtaa hätä ja lopulta epätietoisuus, pelko ja järkytys. Surutyö ei pääse alkamaan, jos ei saa tietoa, mitä on tapahtunut. Etsin netistä tietoa kadonneista ja löysin seuraavat jutut.

Vantaan Seurakunnat on julkaissut omassa Vantaan Lauri-lehdessään vuonna 2000 seuraavaa tietoa:

• Vuosittain Suomessa katoaa noin 500-800 henkilöä.
• Heistä suurin osa löytyy myöhemmin elävänä tai kuolleena.
• Pysyvästi kadoksiin jää vuosittain noin 20-40 ihmistä, suurin osa hukkuneita tai itsemurhan tehneitä, joista heistäkin monet ovat päätyneet veden alle.
• Vuonna 1995 Suomessa oli runsaat 260 ihmistä pysyvästi kateissa, näistä 80 prosenttia miehiä.
• Henkirikoksiakin katoamisiin joskus liittyy, mutta ei läheskään niin usein kuin omaiset sitä mahdollisuutta pelkäävät.
• Noin kymmenen prosenttia pysyvästi kadonneista eli noin 20-40 ihmistä saattaa olla henkirikoksen uhreja.

Turun Sanomat on julkaissut 7.7.2002 Maija-Liisa Neuvosen haastattelun oman poikansa katoamisesta:

• Kaikista hankalinta on, että pitäisi elää kuin jotain ei olisi ollut olemassakaan – kuten koko yhteiskunta reagoi ihmisen katoamiseen.
• Suomessa ilmoitetaan kadonneeksi vuosittain 8 000-10 000 ihmistä.
• 90 prosenttia löytyy jo muutaman tunnin tai pisimmillään parin kolmen päivän sisällä hyvässä kunnossa.
• Dementoituneet vanhukset ja pienet lapset voivat kadota tai eksyä lähipiirissäkin, mutta heidät löydetään useimmiten miltei heti.
• Pysyvästi kateisiin jää 20-30 henkilöä.
• Mitä enemmän aikaa katoamisesta kuluu, sitä epätodennäköisempää löytyminen on.
• Toisinaan kadonneita kuitenkin löydetään – elävinä tai kuolleina.
• Varsinaisia katoamisilmoituksia, jolloin ihminen on ollut kateissa useamman päivän, tehdään vuosittain 1 500-1 800. Tällöin tutkijat perehtyvät tilanteen taustoihin, ja etsinnät aloitetaan muutaman päivän kuluessa. Vain pieni osa jutuista jää selvittämättä.
• Ihmisten katoamisiin on monenlaisia syitä. Tyypillisimpiä tapauksia ovat nuoret, jotka karkaavat ongelmiensa vuoksi kotoaan tai sijoituskodistaan.
• Aika kulkee hiljaksiin eteenpäin elämän pysäyttäneestä surusta huolimatta. On yritettävä etsiä iloa pienistäkin asioista.

Ilta-Sanomat on julkaissut 11.12.2006 jutun otsikolla Suomessa katoaa vuosittain kymmenen ihmistä jäljettömiin:

• Suomessa jää vuosittain pysyvästi kateisiin noin kymmenen ihmistä. Heistä merkittävä osa on nuoria aikuisia.
• Kadonneista 0-3 päätyy vuosittain henkirikoksen uhriksi.
• Suomessa on jäänyt 1950-luvun jälkeen pysyvästi kateisiin noin 500 ihmistä. Tilastoissa kadonneet ovat pääosin työikäisiä miehiä, monilla elämä vasta aluillaan.
• Kadonneista alle 30-vuotiaita on aika merkittävä osa. Alle 18-vuotiaita on häviävän pieni määrä.
• Jokaisen katoamisen taustalla on oma, usein surullinen tarinansa. Pahimmassa tapauksessa katoamiseen liittyy henkirikos ja ruumis jää kateisiin. Omaiset jäävät elämään epätietoisuuden ja mielikuvituksen luomien kuvien keskelle, joka on läheisen kuolemaakin kovempi kohtalo.