Appelsiinin tuoksua · Lost · Sano että rakastat · Teho-osasto · TV · YouTube

K15 Tell Me You Love Me – Sano että rakastat

Tell Me You Love Me (Sano että rakastat) -sarja kertoo kolmesta eri elämänvaiheessa olevasta pariskunnasta, joiden tarinat kietoutuvat yhteen saman parisuhdeterapeutin kautta. Huolina ovat uskottomuus, lapsettomuus ja seksittömyys. Sarjan vanhin naishahmo on terapeutti, jonka luona 20-40 vuotta häntä nuoremmat parit alkavat käydä. Kyseessä ei ole perinteinen parisuhdesarja, vaan sarja, joka tutkii älykkäällä otteella pieniä hetkiä. Käsikirjoittaja Cynthia Mort on vanginnut kunkin parisuhteen outouden ja läheisyyden kaunistelemattomasti ja aidosti.

Riittääkö vuosikymmeniä kestävän parisuhteen perustaksi se, että seksi toimii vai tarvitaanko aina myös rakkautta? Entä jos niistä toimii vain toinen? Miksi joskus rakkaus ja seksi eivät kohtaa?

Arkoja kysymyksiä, joita kolme eri-ikäistä kriisiin joutunutta avioparia päätyy pohtimaan avioliittoneuvojan sohvalle. Kunkin parin elämäntilanne lisää ne pikantit mausteet ja toisaalta rasitteet parisuhteeseen.

Onko arjen takaa löydettävissä jokin punainen lanka, kultainen sääntö, jolla voisi varmistaa että pari selviäsi yhdessä läpi vaikeistakin ajoista? Entä, voiko ihminen muuttaa elämäänsä toisen neuvojen mukaan? Onko terapeutilla todella kykyä ja kanttia muuttaa toisten elämää paremmaksi?

10 jaksoa:
1/10. Kolme eri-ikäistä pariskuntaa päätyy saman parisuhdeterapeutin sohvalle. Yhtä vaivaa intohimon väljähtyminen, toinen kärsii lapsettomuudesta, kolmas pohtii uskollisuutta parisuhteessa.

2/10. Dave haraa yhä terapiaa vastaan vaikka keskustelun tarve on ilmeinen. Carolyn ja Palek ovat sitoutuneet pidättäytymään viikoksi, mutta Carolynin pokka pettää. Uskottomuuden epäilys kalvaa Jamien mieltä yhä enemmän.

3/10. Palek saa hedelmällisyystestissä puhtaat paperit. Silti tunnelma kiristyy. Katien ja Daven lähestyvä vuosipäivä vetää kumman kireäksi. Jamie on allapäin eron jälkeen. Ystävä yrittää piristää häntä.

4/10. Turhautunut Carolyn saa raivokohtauksen apteekin vessassa. Hänellä on tunnustus, josta Palek pahoittaa mielensä. Dave ja Kate pohtivat haluttomuuden syitä. Jamie heittäytyy kevytkenkäiseksi.

5/10. Carolyn saa hoitoa ja toiveet ovat jälleen korkealla. Palek miettii isyyttä omalta kannaltaan. Dave ja Kate saavat ohjeeksi viettää aikaa vain kahden. Jamien uusi suhde etenee viipyillen.

6/10. Dave ja Katie puivat edellisiltaisia tapahtumia Mayn luona. Lukitusta ovesta alkanut juttu paisuu lähes riidaksi. Carolyn ja Palek tekevät tärkeän päätöksen. Nick ja Jamie testaavat uskaltamisen rajoja.

7/10. Katien äiti ottaa lapset yökylään, ja hän ja Dave viettävät iltaa kaksistaan. Palek on saanut talosta ostotarjouksen, johon on reagoitava nopeasti. Jamien kotiovella odottaa varsin tuttu vieras.

8/10. Terapia alkaa hiertää Katien mieltä, pitäisikö jättää koko juttu? Carolynin suuri uutinen laukaisee Palekissa rankan isäkriisin. Nick on vailla kattoa päänsä päälle. Onneksi hänellä on Jamie, vai onko?

9/10. Katien ystävän aviokriisi herättää ajatuksia. Carolyn iloitsee raskaudestaan, mutta Palek on hukkua huoliin ja muuttuu tylymmäksi. Jamie on hämillään Nickin tunteiden helppoudesta. Miksi itsellä on niin vaikeaa?

10/10. Palek tekee rajun ratkaisun. Jamie törmää sattumalta Hugoon. Onko tämä hyvä enne? Terapeutti May joutuu ruotimaan omaa elämäänsä. Katie tajuaa viimeinkin, mikä häntä painaa. Ratkeaako parisuhdekriisi sen myötä?

Sarjassa näyttelevistä henkilöistä nousi muistikuvia aiemmista sarjoista. Tarkistin asian IMDb:stä ja sieltä löytyi vastauksia.

Ally Walker oli ’Profiler’-sarjassa (1996-2000). Profiler – IMDb, Profiler – Wikipedia
Marcus Giamatti oli ’Judging Amy’-sarjassa (1999-2005). Judging Amy – IMDb, Judging Amy – Wikipedia, Amyn lailla – Wikipedia
Sonya Walger oli ’Lost’-sarjassa (2006-2008). Lost – IMDb, Lost – Wikipedia, Lost – Wikipedia
Ian Somerhalder oli ’Lost’-sarjassa (2004-2007). Lost – IMDb, Lost – Wikipedia, Lost – Wikipedia
David Selby oli ’Falcon Crest’ -sarjassa (1982-1990). Falcon Crest – IMDb, Falcon Crest – Wikipedia, Viinitila Falcon Crest – Wikipedia
Tim DeKay oli ’The 4400’-sarjassa. The 4400 – IMDb, The 4400 – Wikipedia, 4400 – Wikipedia
Sherry Stringfield oli ’ER’ -sarjassa (1994-2005). ER – IMDb, ER – Wikipedia, Teho-osasto – Wikipedia

Tell Me You Love Me – making up – Jamie & Hugo


Tell Me You Love Me: Episode 2 – Katie

Tell Me You Love Me: Episode 2 Trailer

Tell Me You Love Me – 1×01 Pilot – Rita

Sooloilija ja medis ovat myös löytäneet tiensä tämän sarjan pariin.

Lähteet:
YLE – Ulkomaiset tv-sarjat – Sano että rakastat (K15) (Tell Me You Love Me) YLE TV1
YLE ja HBO 2008

HBO: Tell Me You Love Me
Mun teevee – Sano että rakastat
Karde – Jaiku: TV1:n/HBO:n Sano että rakastat (Tell me you love me) on kyllä ennakkokehujensa arvoinen.

Edit 21.9.2008: Kaksi jaksokuvausta lisätty.
Edit 29.10.2008: Kolme jaksokuvausta lisätty.

Amazing Race · Appelsiinin tuoksua · Bad Girls · Big Brother · Boston Legal · C.S.I. · Greyn anatomia · Ilman johtolankaa · Kauhukeittiö · Lost · Pako · Runeberginkatu · Teho-osasto · TV · Unelmien poikamies Pariisissa

Digiaikaan mukaan uusien sarjojen myötä

Huom. Sarjalinkit sisältävät juonipaljastuksia!

Suomi siirtyi digiaikaan 1.9.2007 klo 4.00. Meillä ei ole vielä nauhoittavaa tallentavaa digiboksia hankittuna, vaan käytössä on perusdigiboksi. Tämä merkitsee minulle sitä, että joudun tulemaan jonkin aikaa toimeen pelkällä yhdellä kanavalla kerrallaan. Olen aina ollut ahkera television katselija ja tv-sarjojen seuraaja. Useimmiten tv-ohjelmia tulee samaan aikaa useammalta kanavalta. Ennen pystyin nauhoittamaan videoille yhtä kanavaa ja katsomaan toista unohtaen mahdolliset kolmannen tai jopa neljännen kanavan ohjelmat. Tässä tilanteessa päätin jättää katsomatta tämän vuoden suomalaisen Big Brother -sarja, jotta vaihtoehtoja olisi vähemmän valittavana.
Tulevan viikon ohjelmatarjonta näyttää seuraavanlaiselta:

Sunnuntaina 2.9. alkaa MTV3-kanavalta 7. tuotantokausi Amazing Race -sarjasta. Tässä linkki Amazing Race 6. tuotantokauden sivuille. Muuta ohjelmaa ei välttämättä tarvitse sunnuntaina katsoa.

Maanantaina 3.9. alkavat Neloselta uusi kotimainen, improvisaatioon perustuva sarja nimeltään Runeberginkatu. 8. tuotantokauden Unelmien poikamies Pariisissa -sarjassa on viimeisen ruususeremonian aika.

Tiistaina 4.9. nousee jo hiki pintaan, kun olen valinnan edessä. MTV3-kanava esittää Pako-sarjan 2. tuotantokauden 2. jakson ja Nelonen esittää yhtä aikaa 8. tuotantokauden Bad Girls -sarjan 9. jakson. Paon ensimmäinen jakso meni sivu suun, kun oli kiireitä perherintamalla, samoin Bad Girlsien 8. jakso.

Tässä Paon 1. jakson juonitiivistelmä:
”1. Jahti alkaa! 28.8.2007 (Manhunt)
Michael ja muut vangit pinkovat tiheässä metsässä karkuun vartiopäällikkö Bellickin joukkoja, jotka ovat aivan karkureiden kintereillä. Lincoln, Abruzzi ja C-Note onnistuvat hyppäämään ohikiitävän junan edestä raiteen toiselle puolelle, mutta Sucre ja Michael jäävät joukosta jälkeen, ja Bellick lähestyy heitä uhkaavasti. Kaksikko hyppää liikkuvan junan vaunuun, ja pääsee näin turvaan heitä jahtaavilta poliiseilta.

Sillä välin kätensä haavoittanut T-Bag aloittaa oman pakomatkansa. Hän varastaa leirintäalueella majailevalta pariskunnalta kylmälaukun, jossa pitää vertavaluvaa kättään. Vanki löytää tiensä eläinlääkäri Marvin Gudatin klinikalle, ja pakottaa tohtorin operoimaan irronneen kätensä. Kauhistunut Gudat ei uskalla vastustaa vaarallista vankia.

Fox Riverin vankilassa tunnelma käy kuumana, kun toimittajat penäävät tietoa kahdeksasta karanneesta vangista. Apuun kutsutaan FBI:n agentti Alexander Mahone, joka alkaa ratkoa Michaelin ihoon tatuoituja pakokoodeja. Nokkela agentti pääsee karkureiden jäljille, mutta saapuu hautausmaalle hieman liian myöhään. Vangit ovat ehtineet kaivaa Michaelin piilottaman hautakätkön esiin. Huolellisesti haudutusta kassista löytyvät konnille puhtaat vaatteet, väärennetyt passit, rahaa sekä avaimet pakoautoon.

Yliannostuksen saanut lääkäri Sara Tancredi herää eloon ja alkaa hiljalleen hahmottaa tapahtumienkulkua. Sairaanhoitaja Katie tunnustaa ilmiantaneensa Saran pelastaakseen oman uransa.

Veronica hiillostaa Blackstonessa piileskelevää varapresidentti Terrance Steadmania, jonka murhasta Lincoln on määrätty teloitettavaksi. Rohkea naisjuristi aikoo paljastaa elossa olevan miehen piilopaikan, ja osoittaa näin koko murhatuomion salajuoneksi. Hän kertoo ilouutisesta puhelimitse Lincolnille, mutta samalla talon sisään astuu joukko mustiin pukeutuneita miehiä. Langan toisessa päässä oleva Lincoln kuulee laukauksen ja sitten yhteys katkeaa. Veronican ruumis sullotaan mustiin säkkeihin ja kannetaan ulos piilopaikasta.”

Tässä Bad Girlsien 8. jakson juonitiivistelmä (valitettavasti vain englanniksi tällä kertaa):

”Tina is still in shock after inadvertently killing a man during her bungled bank hold-up. Plagued with guilt, she’s delivered back to Larkhall but the despair becomes too much for her and she tries to take her own life. Things get worse for Tina when she hears that the widow of the man who died during the bank raid has asked to meet her. Tina is terrified, sure that the woman is going to rip her to shred for causing the death of her husband. However, Mrs Fisk has a secret that will leave Tina feeling a lot better about the accident, her late husband was a vicious bully and she’s glad that he’s dead. Over the years, she fed her husband fatty, cholesterol laden food in the hopes that his heart would give out and never dreamed that someone else would be involved when it finally happened. His death is not Tina’s fault and she’s desperately sorry. Tina tells Mrs Fisk not to worry, everything has turned out for the best…she’s back where she belongs.

Lou is furious with Rowan for leading her on. Although he denies that he is still with his wife, claiming that she is a manic depressive and that he has to play along with her delusions, Lou’s instincts are telling her that he’s lying. Rowan is determined to prove her wrong and Lou is stunned when he pops the question. Meanwhile, Lou’s sister, Vicky is out of rehab and Lou has engineered her a job teaching music to the girls on G-Wing. Her first lesson is a huge success and Lou is extremely relieved, so much so that she volunteers to judge the ‘Prison Idol’ competition that Vicky has arranged. The girls pull out all the stops, but in the end there is one obvious winner—Tina.

Pat is sweating over what to do with Natalie—she knows she’ll have to move it from the tumble dryer, as a hot laundry is no place to hide a festering corpse. When Pat suddenly stumbles on a disused manhole behind a washing machine, she is hopeful she has found a solution. However, the manhole cover proves impossible to shift and once again, she has to turn to the Julies for help. Just as they are about to move Natalie, a maintenance man arrives to fix the ‘broken’ dryer. The Julies engineer a sink blockage in the servery to distract him while Pat levers open the manhole cover and soon, Natalie’s decomposing corpse is sent to a watery grave in Larkhall’s sewers.

Janine is desperate for more passion with Donny. When they are almost caught at it in an empty classroom, Donny’s professional conscience kicks in and he puts the brakes on their relationship. Janine is devastated when he tells her that he thinks they should cool things down—it’s clear that he cares about his job more than he does her. Later, Donny proves he is 100% committed by persuading Lou to allow Janine to visit her mum’s grave as a reward for her recent good behaviour. Janine is ecstatic when Donny arrives with the good news, especially when she hears that he will be the PO escorting her.

Vicky wouldn’t trust Rowan as far as she could throw him and, convinced that he’s stringing Lou along, ransacks his office in search of his home address. Rowan receives the shock of his life when he arrives home to find Vicky drinking tea with his wife, Hannah. His secret is now well and truly out—Hannah is pregnant! Rowan reveals to Vicky that that he always planned to let Lou down gently after the babies were born, but he’s now reliant on her support for his documentary and can’t do anything that might rock the boat. It appears that Rowan has Vicky’s measure and he proceeds to buy her silence by offering her a regular supply of drugs. The temptation is just too much for Vicky to stand.

Memorable Moments

Hollamby – “My father refused to call The Beatles music, goodness only knows what he’d make of hop-hip and garbage.”

Vicky – “You all have to choose a song that means something to you.”
Phyl – “How about ‘Unchained Melody’?”
Hollamby – “Men who treat their wives worse than cattle deserve a ticket to the abattoir.”

Julie J – “Ain’t you gonna say a prayer or summink?”
Pat – “Rest in shit, you bitch.””

Keskiviikkona 5.9. jatkuvat MTV3-kanavalta C.S.I.-sarjan 7. tuotantokauden jaksot ja samaan aikaan Neloselta Greyn anatomia -sarjan 3. tuotantokauden jaksot. Pitää tehdä valinta ja se saattaa olla Greyn anatomia, koska ainakin tähän mennessä C.S.I. sarjan jaksoja on esitetty uusintoina. Myöhäisillan tarjonnasta valitsen MTV3-kanavalta Boston Legal -sarjan.

Torstaina 6.9. MTV3-kanava esittää Teho-osaston (kaikkien aikojen lempisarjani) 13. tuotantokauden 23. ja viimeisen jakson sekä Nelonen Lost-sarjan jakson. Valinta taitaa osua kuitenkin Lostin puolelle.

Perjantaina 7.9. tulee varmaan katsottua MTV3-kanavalta 2. tuotantokauden jaksoa Kauhukeittiöstä ja 5. tuotantokauden jaksoa Ilman johtolankaa -sarjasta.

Huom. Kaikki linkit sisältävät juonipaljastuksia!