Appelsiinin tuoksua · Vastuullinen vanhemmuus

Siistiä, järjestyksessä, tilaa ja rahaa tilillä

Vanhempani kävivät ensimmäisen kerran tänä vuonna kylässä meillä kotona. Koronaviruksen takia aiemmat kyläilyt oli peruttu. Aviomies oli veljensä kanssa vuosittaisella Lapin kesävaelluksella. Olin yksin kotona, jos teiniä ja kissoja ei lasketa. Siivosin 2,5 tuntia, että koti olisi esittelykunnossa. He tulivat ja sain vihdoinkin esitellä tammikuussa remontoidun saunan, huhtikuussa uudistetun keittiön, uuden painopeittoni ja tekemäni käsityöt. Olin intoa täynnä ja unohtanut totaalisesti, ettei elämä ole reilua. Kaikki meni päin mäntyä.

Sain kuulla muutamia hyväksyviä äännähdyksiä ja nyökkäyksiä, mutta sitten tuli täydeltä laidalta. Isä kiinnitti huomion pesuhuoneen lattian laattojen saumoihin ja kysyi, että ”Onko noille tehty jotain?” ja keittiössä hän osoitti ikkunasta ulko-ovea sanoen ”Ota nyt rätti käteen ja Vimiä ja mene putsaamaan tuo ulko-oven kahvan alta reuna mustasta!” sekä näin, miten äiti kuljetti kättään eteisessä seinään tulleessa lovessa. Äiti katsoi valmistuneita käsitöitäni ja neuvoi, miten pitää vielä höyryttää työt suoriksi, ettei niissä ole kääntyneitä reunoja. Loppusilaus tuli, kun kysyin isältäni, että mikä tekee hänet vakuuttuneeksi. Hän hymyili ja kertoi, että ”kun huhtikuussa leikkaa marjapensaat ja laittaa niihin tuet.”

Tämän jälkeen oli vanhemmillani jo kiire lähteä kotiin, eikä jäädä mistään tärkeästä keskustelemaan. Jäin tyrmistyneenä kotiin, kun ovi kolahti heidän peräässään kiinni. En saanut kiitosta mistään, enkä hyväksyviä sanoja. En koskaan onnistu missään heidän mielestään.

Näimme uudestaan sukukokoontumisessa syntymäpäivien merkeissä paria päivää myöhemmin. Äiti kertoi, kuinka elämässä on tärkeätä, että on siistiä, asiat ovat järjestyksessä, on tilaa ja tyhjiä tasoja sekä pankkitilillä on rahaa. Tässä on kokonaisuudessaan vanhempieni ajatusmaailma. En tule sitä koskaan saavuttamaan. 

En voisi koskaan tehdä omille lapsilleni vanhempieni tavalla jatkuvasti käskemällä, arvostelemalla ja neuvomalla, miten ei tee mitään oikein. Minua edelleen varoitellaan, käsketään, neuvotaan ja arvostellaan kuin olisin pieni lapsi. Kun olen näitä kohtaamisia tällä viikolla pohtinut, olen käynyt läpi kaikenlaisia mahdollisia tunnetiloja: itkua, epäuskoa, kiukkua, vihaa, epäonnistumista, avuttomuutta, epätoivoa ja kuin olisin käynyt läpi pienen kuoleman jälleen kerran. Nyt olen vain aivan turta. Taidan pitää jonkun aikaa lomaa vanhemmistani. Sain aimo annoksen heitä tälle vuodelle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s