Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Taustaa’ Category

Sisältäni on ollut pyrkimässä ulos jotain, mitä en ole voinut hahmottaa kunnolla. En ole osannut puristettua sitä sanoiksi virtuaalipaperille. Kunnes kävin Kotkansydämen sivuilla. Sain kiinni jostain, joka lähtee nyt purkautumaan. Jatkan matkaani kohti eheytymistä.

Meitä ei määrittele se, kuinka hyviä olemme 99 prosenttia ajasta.
Meidät määrittelee se, kuinka pahoja olemme 1 prosentin ajasta.

© Kotkansydän

Tajusin, että ympärilläni on ollut ja on edelleen yhden prosentin ihmisiä. Olen elänyt pumpulissa ja toisten hallittavana 3/4 elämästäni, ensin lapsuudenkodissa ja sitten ensimmäisessä avioliitossa. Suurimman osan ajasta vanhempani ja exäni olivat mukavia, lempeitä ja ystävällisiä sekä minua että muita kohtaan. Pelottavat hetket olivat ajoittaisia, eikä niitä voinut ennustaa. Äiti sai omia sekoamiskohtauksia. Isä oli raivoissaan ja kävi käsiksi tukistamalla tai luunappia antamalla sekä kieltämällä kaiken. Exä kontrolloi minua ja menetti malttinsa arvaamatta. Kiillotetun ja hyvän julkisivun takana ei ollut turvapaikkaa, ei ollut luottamusta. Pieni tyttö ja nuori nainen oli eksyksissä.

Uskoin pitkään, että olin elänyt onnellisen lapsuuden, kunnes tajusin tuskallisen asian, että asia ei ollutkaan näin. Ei muissa perheissä eletäkään samalla tavalla kuin meillä on eletty. Vanhempani eivät olekaan OK. Koin vanhempieni ja exäni taholta niin monta erilaista tekoa, jotka johtivat luottamuksen ja turvallisuuden menetykseen. Sitä ei vain tajunnut silloin, kun eli sen kaiken keskellä.

Äitini oli menettänyt oman perusturvallisuutensa jo pienenä lapsena, eikä ole osannut käsitellä sitä, koska siitähän ei saanut edes puhua. Äidille tapahtuneet pahat asiat muuttuivat hiljalleen perhe- ja sukusalaisuudeksi, josta on vaiettu. Kaiken turvattomuuden keskellä opin vaivihkaa olemaan jatkuvasti varpaillani, en ollut ollut missään turvassa.

Sain silmäni auki vasta erottuani exästä. Silloin tajusin, että hyvätkin ihmiset voivat olla pahoja. Julkisivun taakse voi piiloutua. Joudun vieläkin selittämään joillekin ystävilleni/sukulaisille, että ”Kyllä, ensimmäinen aviomieheni joi jo silloin, kun aloitimme seurustelemaan. Kyllä, hän joi jo silloin, kun menimme naimisiin. Kyllä, exä joi jo silloin, kun olin raskaana. Kyllä, se pitää paikkansa, että minuun kohdistettiin jatkuvasti henkistä väkivaltaa, taloudellista väkivaltaa ja mustasukkaisuutta, kunnes minut uhattiin jopa tappaa.” En ollut heille kertonut asioiden todellista laitaa kuin vasta myöhemmin eron jälkeen. Osa ystävistä ja sukulaisista tiesivät jo avioliiton aikana, että kuinka asiat oikeasti olivat. Silti mm. äitini oli ensin sitä mieltä, että minulla oli hyvä aviomies, koska hän osallistui aktiivisesti lasten- ja kodinhoitoon. Eivät hyvät teot korjaa pahoja tekoja. Kuinka olisinkaan voinut iloita exän ruoanlaitosta, siivouksesta ja osallistumisesta lastenhoitoon, kun uhkasi tappaa minut?

Ongelma ei ole siinä, kuinka hyviä ihmiset osaavat olla 99 prosenttia ajasta. Ongelma on siinä, kuinka pahoja he osaavat olla yhden prosentin ajasta. Se jättää meihin jälkensä. Hyvyys ei korjaa pahuuden jälkiä. Hyvyys on pahuuden poissaoloa.

© Kotkansydän

Näiden kokemusten myötä minuun on juurtunut kaipuu rakkauteen, kaipuu turvaan. Olen löytänyt oman turvapaikkani. Minulla on ympärilläni vahvat kädet, jotka kannattelevat minua ja nostavat minut ylös. Saan itkeä ja olla oma itseni. Olen kotona, vihdoinkin.

Aiempia pohdintoja eheytymismatkallani:
01.07.2007: Eläminen väärinkäyttäjän kanssa
02.06.2007: Pelon vallassa
23.05.2007: Narsisti
03.05.2007: Naimisissa viinan kanssa
27.04.2007: Sairaudentunnottomuus
19.4.2007: Masentuneen vanhemman ajattelumalli
18.4.2007: Leikkipsykologina
17.4.2007: Paranemisprosessi
16.4.2007: Meidän perhe
16.4.2007: 1950-luvulla

Mainokset

Read Full Post »

8.8.2008 Tuhat sanaa: Verkkoyhteisöt tarvitsevat kuolemastrategian: ”Mitä profiileille eri verkkopalveluissa tapahtuu niiden haltijan kuoleman jälkeen?”

11.8.2008 Urbaanielämää Pariisissa: R.I.P.: ”Nämä ovat tämän blogin ainakin väliaikaiset hautajaiset.”

Tuija ja Tuuli saivat minut ajattelemaan uudestaan aiemmin kirjoittamani Suru-uutisia Blogistaniassa -juttuni aiheita. Mikäli tähän blogiin laskeutuu hiljaisuus monen viikon/kuukauden ajaksi, eikä siitä tule mitään ilmoitusta, on varmasti tapahtunut jotain ikävää. Mieheni tietää tästä blogista, joten hän voi käydä kertomassa, miksi blogiin on tullut kirjoitustauko. Olemme ohimennen puhuneet tästä. Ehkäpä pitää puhua uudestaan hieman tarkemmin.

Jos kuolen yllättäen, en ole siihen varautunut. Miksi olisinkaan? Minulla on vielä useita vuosikymmeniä aikaa jäljellä tätä elämää naisena vaimona äitinä tyttärenä ystävänä työtoverina. Joskus kuolema korjaa satoa nopeasti yllättäen, toisinaan vasta pitkän elämän jälkeen.

Olen anonyymisti kirjoittava auringonkukkametsa, joka haluaa olla osa Blogistaniaa. Olen kasvanut osaksi tätä yhteisöä. Olen kirjoittanut 375 blogijuttua ja vastaanottanut 1065 kommenttia 17 kuukauden aikana. Alusta lähtien laskettuna blogissani on käyty yli 229,600 kertaa ja 10.7.2008 lähtien vierailijoita on tullut 45 eri maasta ja Suomesta yli 10260 kävijää. Tekisi jopa mieli osallistua 5.9. järjestettävään blogimiitiin. Tulla ulos blogikaapista. Tutustua kunnolla muihin Blogistanian kansalaisiin. Ehkäpä tulen ulos anonyymistä blogikaapistani joskus.

Jos lapseni joskus eksyvät tätä blogiani lukemaan, joko tietoisina blogin kirjoittajan olevan heidän oma äitinsä tai ihan vain sattumalta, he löytävät paljon tuttuja juttuja mm. vastuullinen vanhemmuus -aiheen alta. Uskoisin, että he tunnistavat äitinsä hellän äänen ja opettavat ajatukset sekä keskustelut. Narsismi, alkoholismi ja avioero -aiheet voivat tuoda vihan ja pettymyksen tunteita pintaan sekä kyyneleitä heidän silmiinsä, kun lukevat ajatuksia omasta isästään.

Yksinhuoltajuuden myötä olen saanut hengittää vapaasti ja hoitaa vanhempien lasten asioita rauhassa. Sain tiedon, että exä on vapautunut vankilasta heinäkuun lopulla. Tässä kuussa tulee 2 vuotta täyteen siitä, kun vanhemmat lapset ovat nähneet isänsä viimeksi. Exä yritti tällä viikolla äitinsä kautta saada yhteyden lapsiinsa, mutta lapset sanoivat puhelimessa mummulle, etteivät halua puhua isän kanssa. Täysin ymmärrettävää.

Jos exäni lukee joskus blogijuttujani, toivon hänen vihdoinkin ymmärtävän, että alkoholi tappaa hänet. Halusin pelastaa hänet avioliittomme aikana, mutta pelastuksen voi tehdä vain hän itse.

Jos blogistani täysin tietämättömät lähisukulaiseni surffaavat tänne lukemaan juttujani, he voivat tunnistaa minut taustaa ja muistoja -aiheiden jutuista. He voivat olla hämmästyneen yllättyneitä, vihaisia, pettyneitä ja jopa katkaista suhteensa perheeseeni. Syyttävät reaktiot pelottavat tietysti minua. Jos kuolen yllättäen ennen blogikaapista ulostuloa, haluan, että blogistani kerrotaan heille. Haluan saada kirjoittamani asiat julkaistuiksi elämänkertana. Haluan toteuttaa unelmani tulla kirjailijaksi. Olenhan jo oikean seurankin jäsen.

Jos vanhempani lukevat blogiani, he toivottavasti ymmärtävät, että heidän vanhin tyttärensä toivoi vain kaikkien parasta ja hän teki parhaansa. Ehkä aiemmat keskusteluyritykset saavat uuden merkityksen.

Jos siskoni tulee tänne ja näkee juttuni, hänen reaktionsa seilaavat laidasta laitaan. Uskon hänen olevan ensin vihainen, kun olen kertonut elämästämme näin julkisesti. Sisarellani on vielä pitkä matka edessä löytääkseen lopullisesti oman itsensä ja tasapainon äitiin liittyvissä asioissa. Itse olen omaa polkuani kontannut, rämpinyt ja juossut jo pitkään. Alan nähdä jo loppusuoraa. Jos haluaa käsitellä elämäänsä liittyviä vaikeita asioita, saa lopulta tasapainon ja rauhan. Sen jälkeen ei ole enää kiire minnekään, kun voi vain viihtyä omien nahkojensa sisällä.

Jos ystäväni ja työtoverini kuuklettavat tänne ja tajuavat minun olleen tämän blogin kirjoittaja, he saavat syvällisemmän näkemyksen minusta. Osalle heistä olenkin jo kertonut blogistani.

Olen varsin avoin iloinen ja positiivinen ihminen oikeassa maailmassa, jos minuun haluaa tutustua. Blogistani löytää lisää tietoa taustoistani ja ajatuksistani. Minulla on vielä paljon kykyjä ja taitoja piilossa, paljon annettavaa. Blogia kirjoittamalla pidän itseni eheänä, eikä kaikkia ajatuksia tarvitse pitää jemmassa omassa päässä, kun ne voi tallettaa tänne.

Kun tämän blogin kirjoittaja poistuu tästä maailmasta joskus, toivon, että tämä blogi jää silti vielä olemaan osa Blogistanian historiaa.

***

Lopuksi vielä ihan vallan toisaalle:

Tänään on Madonnan 50v. syntymäpäivä. Onnittelut! Toivoisin tapaavani hänet vielä joskus. 🙂
Tässä linkki Madonnan virallisille sivuille.

Read Full Post »

Mieleen putkahti muisto lapsuudesta. Minun oli tapana leikkiä kuollutta olohuoneen sohvalla. Maata ihan hiljaa, liikkumatta ja hengittämättä. Odotin, että äiti tulee luokseni ja huomaa minut. Pelästyy ja todella huomaa minut. Näin ei koskaan tapahtunut. Äiti teki kotirouvan töitä eli siivosi, laittoi ruokaa ja hössötti.

Toinen muisto nousee esiin teini-iästä. Olimme mökillä juhannusta viettämässä. Serkkupoika oli tuonut mukanaan ystävänsä. Ihastuin heti tähän vaaleaan itseäni pari vuotta vanhempaan poikaan. Myöhemmin illalla olin menossa nukkumaan saunakamarissa ja olin siellä poikien kanssa. Päätin leikkiä nukkuvaa ja kuunnella, että puhuvatko he minusta ja ovatko he kiinnostuneita. No, eiväthän he minusta puhuneet. Jotain omia juttuja vaan, eivätkä kiinnostuneet minusta. Petyin pahasti.

Kuukletin vastaavia kokemuksia ”leikkiä kuollutta ja nukkuvaa”:
1) ”Hyväksikäytetyt lapset saattavat leikkiä kuollutta tai nukkuvaa, jopa kesken leikin.”
Lähisuhdeväkivaltaan puuttumisen käsikirja ja malli (ladattava tiedosto)
2) ”Ja niistelin ja aivastelin ja kuulostelin etä jos heppu kävelee keittiöön päin niin mää pujahdan oikkee sairaanolosena tonne sänkyyni ja leikin kuollutta.”
Hallataren kokemus vuokraisännän kanssa 1.9.2005
3) ”Siinä kuolleessa bonsaissa on vihree oksa! Se vaan siis leikki kuollutta ja olikin oikeesti elossa. On puillakin hullut huvit.”
Blondi bloggaa aina kahdesti
4) ”Tulija tönäisee ohimoani varovaisesti. Hän hengittää vieläkin raskaasti mutta tasaisella rytmillä. Yritän maata aivan hiljaa. Kun ylähuulelleni putoaa lämmin pisara, en voi olla koskettamatta pisaraa kielelläni.
Se on suolaista. Ei sadetta.
Avaan silmäni ja näen nuoren miehen pyyhkivän hihalla otsaansa ja nenänpieliään.
– Mitä sä teet?
– Leikin kuollutta.
Mies nyökkää. Minä nyökkään.
Mies nousee seisomaan. Suljen silmät.”
Eeva Valtonen – Markkina-arvo
Kuukletin ”leikkiä kuollutta”:
1) ”Älä ota kantaa jääkiekkoasioihin. Jos tulee tilanne eteen, leiki tyhmää, leiki kuollutta, mutta älä juokse karkuun. Se voi laukaista tamperelaisessa odottamattoman reaktion.”
Markku Paretskoin selviytymisopas
2) ”Kato kun mä leikin kuollutta”
Oravatappelu

En siis löytänyt ihan vastaavaa kokemusta kenenkään muun kirjoittamana. Olen sitä mieltä, että oma äitini omassa harhaisuudessaan uskoi vahvasti, että minua on hyväksikäytetty pahojen miesten toimesta. Tämä varmasti heijastui kaikkeen, mitä äiti teki. Hänen jatkuva suojelunhalunsa, passauksensa, puheensa ja toimensa huokuivat tätä asiaa. Siitä ei puhuttu, mutta se leijui näkymättömänä pahana kaiken yllä. Leikkiä kuollutta oli vain yksi keino, jolla pieni tyttö pyrki saamaan rakastavan ehjän äidin takaisin itselleen. Ehkä sitä äitiä ei ole koskaan ollut tai sitten se äiti on ollut esillä vain harvoin.

Read Full Post »

Meillä oli viikonloppuna juhlat ja mainitsin juhlien yhteydessä äidille, että tarvitsisin pitkästä aikaa tällä viikolla lapsenvahtia, koska minulla on menoa ystävien kanssa. Äiti aluksi innostui asiasta, mutta isä meni tyrmäämään idean, koska hänen pitää mennä kyseisenä päivänä molempiin työpaikkoihin töihin. Äidillä ei ole ajokorttia, joten hän on isän kyytimisen varassa liikkuessaan meille. Linja-autolla matkustaminen on kuulemma hankalaa, vaikka se ei todellakaan ole sitä. Äiti on kotirouva, koska isä ei anna hänen mennä töihin, eikä se olisi edes mahdollista mielisairauden sairaudentunnottomuuden takia. Äidillä ei ole siis muuta menoa kuin kodin hoitaminen. Asia jäi kesken. Kysyin lapsenvahdiksi muitakin sukulaisia ja ystäviä, mutta kaikilla oli menoa.

Tänä iltana soitin äidille kysyäkseni uudestaan häntä lapsenvahdiksi. Unohdin jälleen, että puhelinkeskustelut äidin kanssa eivät ole helppoja asioita hoitaa. Uskon sokeasti aina parempaan tulevaisuuteen ja siihen, että joku päivä kuin taikasauvan iskusta äiti on parantunut diagnosoimattomasta mielenterveysongelmastaan. Selitin äidille uudestaan, että mihin kellonaikaan tapahtuu mitäkin ja koska tarvitsen häntä avuksi meille. Ehdotus ei sopinut äidille. Hän ei halua tulla haetuksi kotoa minun toimesta päivällä ja viedyksi illalla takaisin kotiin. Pikkuinen olisi pitänyt viedä hänen luokseen ja hakea nukkumaanmenoajan jälkeen kotiin. Etäisyys vanhempieni kodin ja oman kodin välillä on 30 km. Lopulta tilanne räjähti täysin käteen, koska hän syytti minua määräilystä, komentamisesta, joustamattomuudesta ja jatkuvasta juhlimisesta sekä siitä, että olen huono äiti, kun en halua olla lasteni kanssa.

”Miksi et halua olla lapsiesi kanssa?”

”Onko sinun pakko mennä sinne?”

”Onko siellä pakko olla ihan loppuun asti?”

Olen käynyt viimeisen vuoden aikana viihteellä kaksi kertaa eli työpaikan pikkujouluissa joulukuussa ja viime kesäkuun työpaikan kesäjuhlissa. En siis todellakaan hyppää jatkuvasti juhlimassa. Äitini on hoitanut pikkuista yhteensä 6 kertaa viime vuonna, kun mies on ollut ulkomaan työmatkalla: syyskuussa pari tuntia, että kävin lääkärissä, lokakuussa pari tuntia, että pääsin hierojalle, joulukuussa pikkujoulujen ajan sekä kolmena päivänä Helsingin työmatkan ajan. Tänä vuonna ei kertaakaan. En todellakaan pyydä äidin apua muuta kuin silloin, kun se on ihan tarpeen.

Äiti vetosi myös siihen, etteivät hän ja isä käyneet koskaan missään juhlimassa minun ja siskoni ollessa pieniä. Aika taitaa kuultaa äidin muistot. Tämä väite on täysin tuulesta temmattu, koska muistan erittäin hyvin ne lukemattomat kerrat, kun vanhempani kävivät sunnuntai-iltaisin tanssimassa kaupungilla tanssiravintolassa ja me lapset jäimme kaksistaan kotiin ilman lapsenvahtia. Olin itse varhaisteini-ikäinen ja siskoni alle kouluikäinen. Teimme silloin lempimutusteltavaamme; spagettia ja ketsuppia isot lautaset itsellemme. Isä halusi aina perunaa ja kastiketta, joten pasta oli kuin kiellettyä herkkua. Kun kumosin äidin esittämiä väitteitä, hän sai vain lisää vettä myllyyn ja suuttui enemmän. Lopulta hän tiuskaisi, että hänen tv-ohjelmansa Emmerdale (~koska en itse seuraa tätä ohjelmaa, vaan äiti, niin en linkitä tätä omaan kategoriaan/aiheisiin~) menee sivu suun.

20 minuuttia kestänyt puhelu päättyi riitaan ja siihen, että pahoitin mieleni. Itkin. Olin vihainen äidille. Päätin, ties kuinka monta kertaa jo ennestään, että en soita äidille pitkään aikaan. Äiti pääsi pilaamaan taas kaiken. Ei pelkoa, että kysyisin vähään aikaan yhtään mitään äidiltä.

Aviomies perui sitten omat menonsa ja hän hoitaa lapsia. Yritän parhaani mukaan unohtaa tämän välikohtauksen ja keskittyä positiivisiin asioihin.

Read Full Post »

29.8.2007 kirjoitin jutun Tilastointia ja pohdiskelua, jonka myötä poistin näkyvistä 6 juttua:

Elokuussa otin oman lapsuudenperheeni kanssa askeleita eteenpäin, kun en ollut enää ainoa, joka halusi puhua menneistä sekä äidin sairaudentunnottomuudesta. Tätä vaihetta kesti sitten vain hetken. Jäin odottavalle kannalle, että kuinka tässä käy. Se olikin sitten vain yksi loppukesän viikonloppuyö, jolloin uni jäi vähemmälle, kun asioita pohdiskeltiin puhelimitse siskon ja serkkutytön kanssa. Sen jälkeen parin päivän sisään lapsuudenperheeni kokoontui yhteen ja juttelimme menneistä. Ytimeen ei kuitenkaan päästy, eikä taidetakaan koskaan päästä. Äiti ei ymmärrä olevansa mielisairas tai rikkinäinen mieleltään, eikä sitä voi myöntää. Siskoni on nyt avoimempi asioita myöntämään ja niistä puhumaan, mutta ei koska tahansa. Sitä varten pitää järjestää erikseen aika ja paikka, jotta avautuminen voi tapahtua. En jaksa sitä järjestää, koska mielestäni nyt on siskoni aika tehdä se. Olen kantanut tilannetta ihan tarpeeksi pitkään yksin omilla harteillani. Puhetta on myös ollut serkkujen tapaamisesta, jolloin voisimme pohtia avoimesti meidän 3 äidin/sisaruksen tilannetta.

Loppukesästä siskoni haki netistä tietoja mielen sairauksista, joten poistin 4 kuukauden ajaksi 6 juttua, sillä niistä olisi saattanut löytyä liian tutulta kuulostavaa tekstiä. Palautan nyt nämä jutut takaisin näkyville huhtikuun 2007 arkistoon. En ole kertonut kellekään, että kirjoitan tätä blogia. Aina kun tapaan hyviä ystäviäni, mielessäni kutittelee se mahdollisuus, että avautuisin asiasta. Mutta ei kuitenkaan vielä…

Olen omalta osaltani käsitellyt näitä asioita niin paljon, että minua ei saa enää koskaan mukaan kieltäymyksen tielle. Puhun aina avoimesti, jos joku haluaa keskustella. Tein jopa niin rohkean teon, että kerroin totuuden isoäidistä isommille lapsilleni. He ottivat tiedon vastaan yllättävällä ymmärryksellä. Nyt he tajuavat, että miksi mummu ja vaari aina varoittelevat kaikesta ja ovat sellaisia kuin he ovat. Siskoni, vanhempani sekä äidin puoleinen suku saavat nyt rauhassa olla kieltäymyksen tiellä, kunnes haluavat taas puhua.

Tämä on jo 200. kirjoitukseni. Yli 96000 lukijaklikkausta on tehty 9 kuukauden aikana blogiini.

Lämpöiset halaukset kiitosten kera kaikille lukijoilleni!

Read Full Post »

Kun minua kiusattiin pienenä koulussa, niin äiti neuvoi koulupäivän jälkeen, kuinka minun olisi pitänyt toimia. Ohjeista ei vain valitettavasti koskaan ollut apua. Eikä kukaan koskaan puuttunut tapahtumiin, eikä tullut väliin. Kiusaaminen oli sanallista ja sitä tapahtui jokaisessa koulussa. Menin lukkoon, enkä koskaan muistanut, että mitä minun olisi pitänyt sanoa. Olin hiljainen, hyvin koulussa pärjäävä, enkä kaikkein kaunein tai suosituin. Kiusaamisesta jäi kolhuja itsetuntoon.

Aikuisen on helppo olla jälkiviisas ja neuvoa lastaan jälkikäteen, kuinka erilaisissa hankalissa tilanteissa tulisi toimia. Parempi olisi kuitenkin keskustella asioista etukäteen neuvomalla ja näyttämällä esimerkkiä, että kuinka lapsi ja nuori selviää elämän erilaisista tilanteista luontevasti.

Tämä ajatustulva lähti liikkeelle siitä, kun HS julkaisi eilen 3.9.2007 jutut ”Koulukiusaaminen ennakoi rikoksia ja mielenterveysongelmia aikuisena” ja ”Kiusaajia yhdeksän prosenttia”. Saatan kirjoittaa tästä myöhemmin lisääkin, koska aihe on jälleen ajankohtainen.

Muistoja koulukiusaamisesta

Mieleen nousevat ensimmäiseksi nämä muistot kiusaamisesta:

Ennen koulua olin pihaleikeissä tyttöporukassa, jossa pian huomattiin, että minua pystyi käyttämään hyväksi. Menimme pienenä parvena kyläkauppaan ja toiset laittoivat näpistämänsä karkit minun takinhuppuuni. En voinut kieltäytyä, koska minut olisi jätetty yksin. Oli pakko ryhmäpaineen alla totella. Samoihin aikoihin leikin kahden siskoksen kanssa. Kun olin isosiskon kanssa, hänen käskystään piti haukkua pikkusiskoa. Kun olin pikkusiskon kanssa, vuorostaan hänen käskystään piti haukkua isosiskoa. Yhtenä päivänä he kertoivat toisilleen, että kuinka haukuin molempia. He lopettivat molemmat leikkimisen kanssani, vaikka tein vain sitä, mitä he halusivat. En osannut sanoa ei. En osannut pitää puoliani. Itkin äidille, että minun kanssa ei leikitä. Äiti napsahti, sai “kohtauksen” ja syytti oman päänsä sisällä olevia pahoja miehiä minun tilanteesta.

Koulussa minua haukuttiin toisella luokalla vaatteiden takia, koska muilla oli muodin mukaiset tai äidin tekemät hienot vaatteet. Puin mielestäni ihanimman vaatteen päälle eli punaisen liivihameen. Luokkakaverini haukkui vaatteen, enkä pukenut sitä enää koskaan päälleni. Kun kolmas luokka loppui keväällä, vaihdoin omasta tahdosta etukäteen ennen muita luokkalaisiani toiseen kouluun. Täten olin ulkopuolinen neljännellä luokalla. Pari poikaa huoritteli minua, en ymmärtänyt, mitä sana tarkoitti ja sanoin heille samalla tavalla takaisin. Sain hörönaurut päälleni, koska olin tyhmä. Yläasteella yhden viikon ajan koko luokka kääntyi minua vastaan. Pärjäsin hyvin koulussa, sain hyviä numeroita, olin rillipää harmaa hiiri. Luokkatoverini vievät teinikalenterini, repivät siitä sivuja, käyttivät tietoja hyväkseen (olin ihastunut yhteen poikaan) ja lopulta heittivät kalenterin vesilätäkköön, kun olivat härnänneet tarpeeksi.

Olin liian kiltti, luottavainen, suorastaan hyväksikäyttäjien unelma. Monesti olin se kolmas pyörä, joka ei sopinut joukkoon. En voinut uskoa, että joku voisi haluta minulle jotain pahaa. Lukemattomiin kiusaamistilanteisiin ei koskaan puututtu, ne vain tapahtuivat ja aiheuttivat paljon pahaa mieltä. Onneksi kiusaaminen ei koskaan saanut fyysistä muotoa, mutta ilkeät sanat eivät unohdu koskaan.

Muistoja työpaikkakiusaamisesta

Ensimmäisessä työpaikassa tämä sama kuvio toistui. Olin toimistokaluste, esine, kynnysmatto, kaikkeen venyvä ja sopeutuva. Minulle sai sanoa kuinka pahasti tahansa, eikä sitä tarvinnut koskaan pyytää anteeksi. Mikään ei kelvannut, ei hiustyylini, ei vaatteeni, eikä ulkomuotoni. En ollut millään lailla silmäänpistävä, olin edelleen harmaa hiiri. Söin väärää ruokaa, puhuin väärällä tavalla, pukeuduin ei-sopivasti. Minua ei tarvinnut koskaan esitellä ovesta sisään astuville asiakkaille tai yhteistyökumppaneille, koska olin toimistokaluste, kahvinkeittäjä, kukkienkastelija, arvoasteikon alimmainen. Olin ahkera, osaava, itsekseen nopeasti oppiva, arvokas työntekijä, mutta kiitosta en saanut. Onneksi sain voimia muuttaa elämäni ja lähteä pois. Samana syksynä vaihdoin työpaikkaa, laitoin avioeron vireille ja pistin omistusasunnon myyntiin.

Nyt olen viime vuosien aikana puhjennut kukkaan ja löytänyt sisäisen varmuuden. Olen oma itseni, eikä sitä voi kukaan enää ottaa minulta pois. Minua ei tallota, eikä nujerreta. Minä olen minä.

Read Full Post »

Kyläilyt

Oli äidin syntymä- ja nimipäiväkahvitukset samalla kertaa. Kävimme kylässä, samoin pikkusisko ja pikkusiskon tuleva aviomies. Veimme äidille itsetekemäni 12-sivuisen kuvakollaasin (piti muuten valokuvata tämä aikaansaannos, mutta se sitten jäi kaiken kiireen keskellä), johon käytin yli 10 vuotta säilyttämiäni lehtikuvia ja -tekstejä. Veimme myös ensimmäisen itsekasvattamani ruusun. Sain halauksen, ihastelut ja kiitokset lahjoista. Ohikiitävä ihana hetki äidin ja tyttären välillä haihtui nopeasti, kun pikkusisko halusi kaiken huomion itselleen tulevien häidensä järjestelyjen vuoksi. Koko kyläily oli kuin huonosti ohjattu kotimainen farssi. Totesin hyvin pian, että tällä kyläreissulla oli turha vaihtaa kuulumisia, koska kukaan ei kysynyt mitään, eikä kukaan edes kuunnellut, jos olisi halunnut puhua. Vauvan uusia taitoja ihasteltiin, mutta samalla äiti eli mummu ei antanut pienen olla hetkeäkään itsekseen lattialla. Piti pitää kiinni tai pitää sylissä. Vauva olisi halunnut kävellä ja tutkia paikkoja. Lusikkaa ei saanut laittaa suuhun väärinpäin, koska siitä olisi saattanut äänihuulet mennä pilalle. Jatkuvaa varoittelua ja hössöttämistä. Olisin kaivannut rauhallista aikuisten välistä keskustelua, en päällepuhumista ja teatraalisia eleitä.

Painajaiset

Parituntinen kyläily oli kovaääninen, meluisa ja kaikinpuolin epämiellyttävä. Itkin puolet kotimatkasta. Kyläilyn aikana katsellut vanhat valokuvat toivat ikäviä alitajuntaisia muistoja mieleen, joten näin painajaisia. Unessa exä järjesti oikeudenkäynnin, jossa minut todettiin huonoksi, epäpäteväksi äidiksi ja vanhemmat lapset riistettiin minulta. Heräsin epätodelliseen tunteeseen, että oliko se todella totta. Piti käydä halaamassa lapsia herättyäni. Ulkona sataa kuin maailma itkisi vuolaasti kanssani. Pyyhin omat kyyneleeni jo kotimatkan loppuosuudella, mutta sisälle jäi taas tyhjä tunne. Onneksi saan olla nyt omassa kodissa, oman perheeni kanssa ja voin olla niin rauhassa kuin vain ihminen voi olla.

Blogikommentointi

4 kuukauden ajan on jokapäiväisiin rutiineihini kuulunut blogien lukeminen ja oman blogin kirjoittaminen. Käytän NetNewsWire Lite -lukuohjelmaa ja (tällä hetkellä 10542 blogia sisältävän) Blogilistan suosikkeja lukeakseni noin 120 blogia säännöllisesti. Mieto Marinadi valaisee tänään kommentoinnin saloja omassa blogissaan. Samoin Just Sopivasti kommentointimahdollisuudesta. Itse pyrin kommentoimaan aina ehtiessäni muiden blogeja. Minunkin blogiini saa aina käydä kommentoimassa, kun siltä tuntuu. Jos on aiemmin käynyt kommentoimassa blogissani, kommentti tulee heti näkyviin blogiin. Mikäli on ensikertalainen, niin pitää odottaa hetken verran, että ehdin käydä hyväksymässä kommentin näkyviin.

Read Full Post »

Older Posts »