Siivosin arkistolaatikoita ja löysin kirjoittamani kirjeen exälle, jonka annoin hänelle avioliittomme aikana. Kirjepaperi on kellastunut ja tuoksuu edelleen vähän tupakansavulle. Muistot tulvahtavat päähän kuin humahtaen voimalla. Tajusin kirjeen myötä, että tein todella paljon töitä sen eteen, jotta avioliitto olisi toiminut ja exä olisi itse ymmärtänyt hakea apua. En olisi voinut tehdä enempää yhdeksän vuoden yhdessäolon aikana.
Kirje on päivätty keskiviikkona 9.6.1999. Se on ollut vajaa puoli vuotta ennen kuin hain lopulta avioeroa. Kirje on kirjekuoressa, jossa lukee päällä exän nimi ja teksti Lue minut heti!
Hei,
totesin, että minun on pakko tarttua kynään, jos aiomme aukoa parisuhteemme solmut. Tilanne on hankala, vai mitä? Arkirutiini vie mennessään meidät, eikä hengähdystaukoja ole suotu meille. Taidamme kärsiä koko perhe tästä tästä kiireen riivaamasta oravanpyörästä. Terveys, hyvinvointi, harrastukset, vapaa-aika, liikunta, hauskanpito ja yhdessäolo – vieraita sanoja meidän perheessä. Oletko samaa mieltä? Mitä ajatuksia kulkee päässäsi?
Emme keskustele, emmekä osaa lukea ajatuksia. Kasvonilmeistäsi ja eleistäsi olen päätellyt, että sinulla on varmasti paha olla. Etkä varmaa tiedä, mitä sille tehdä. Ehkä pakenet työkiireiden keskelle, ettei tarvitse ajatella kuin totuttuja rutiineja. Ehkä minäkin toimin samoin.
Kotona ahdistaa, niin työpaikan henkiset paineet tuntuvat vähäisiltä – aina voi työssäkin olla ruttuturpa, että saa muutkin pahalle päälle. On niin paljon sanottavaa – sattuu, kun ei voi puhua. Mihin on hävinnyt meidän välinen hauskanpito? Naama kurtussa, vihaisena, väsyneenä laahustamme eteenpäin. Elämässä sattuu ja tapahtuu – varsinkin traagisia asioita meidän kohdalla. Vastoinkäymisten tulisi lujittaa parisuhdetta. Nakerrammeko suhteemme pohjaa aivan turhanpäiväisillä asioilla?
Rahasta on tiukkaa, mutta niinhän meillä on aina ollut. Rahojen käyttö vain vaihtelee. Meidän tulisi molempien olla yhtä kiinnostuneita perheemme hyvinvointiin liittyvistä asioista: lasten kasvatus, taloudenhoito, terveydenhoito, elämäntapahtumat, ruoanlaitto, siivous, sukulaiset, unelmat, vapaa-aika, tulevaisuus jne.
Itsestä huolehtiminen on todella tärkeätä. Me molemmat laiminlyömme itsemme; kumpikin omalla tavallamme. Oletko miettinyt ihan yksinkertaisia ”hoivatoimia”, joista voisit nauttia? Miltä kuulostaisi seuraavat:
🔲 kylvyn tai suihkun ottaminen vapaapäivänä tai -hetkenä rentoutumiseksi
🔲 hiusten peseminen, kampaaminen ja laittaminen tai laitattaminen
🔲 parranajo
🔲 meikin, parfyymin tai partavesien käyttö
🔲 jalkakylpy ja jalkojen hieronta
🔲 itsesi hieronta lekotellen ja musiikin soidessa
🔲 hierot sinulle rakasta henkilöä kevyesti
🔲 leikkimielinen urheilu kilpailun sijasta
🔲 laulaminen, hyräily, viheltely tai tanssi kotona
🔲 iholle mukavien vaatteiden käyttö
🔲 reippaiden, väljien ja värikkäiden vaatteiden käyttö
🔲 muodollisten tai juhlapukujen käyttö
🔲 läheisyys ja rento yhdessäolo ilman seksiä
🔲 ihmisvilinän katselu hiljaa yksin
🔲 kävelyretki vailla päämäärää
🔲 annat tuulen puhaltaa hiuksiisi
🔲 asioiden keksiminen, maalaaminen, kirjoittaminen, näytteleminen, rakentaminen
🔲 ruoanlaitto ilman ohjeita
🔲 uuden kankaan, paperin ja kukkien haisteleminen
🔲 hahmojen näkeminen pilvissä tai tuulessa
🔲 hiljaisuuden kuuntelu
🔲 järven rannalla veden katselu
Piditkö jostain? Oletko liian pitkään kieltänyt itseltäsi jonkin ilon? Tuntuuko pahalta, kun et huolehdi itsestäsi? Mistä nautit eniten? Mitä muuta haluaisit tehdä saadaksesi mielihyvää? Mahdollisesti kiellät itseltäsi joitakin yksinkertaisia iloja, koska sinulle on opetettu liian paljon sellaista, mitä ”täytyy” tai ”ei saa”. Ehkäpä opit siihen, ettet ole huomion arvoinen tai että on itsekästä ottaa huomioon itsensä. Jos on hyvä olla ystävällinen muille, on varmasti hyvä olla ystävällinen myös itselleen.
Meidän tulisi molempien pysähtyä ajattelemaan oikein kunnolla itsestämme huolehtimista. Miten meidän käy, jos olemme molemmat loppuunpalaneita? Entäs lapset? Mitä me opetamme heille? Pelästyin, kun näin poikien piirtävän itkevää äidin kuvaa, kun isä on huutanut äidille. Jätämme heille vain turvattomuuden tunteen, kun kaksi heille tärkeintä ihmistä/tukipilaria/kasvattajaa tappelee ja jättää heidät ilman huomiota ja rakkautta.
Meidän pitäisi puhua toisillemme tunteista. On varmasti vaikeata vastata, jos kysyn: ”Miltä tuntuu?” tai ”Mitä tunnet?” Jos yritän nyt kertoa omista tunteistani viimeisen viikon ajalta, se näyttää tältä:
Ilo Suru Rakkaus Viha Pelko Hämmennys Ärtymys Turhautuminen Hermostuneisuus Murheellisuus Hätä Halu Yksinäisyys Loukkaantuneisuus Vihamielisyys Vahingonilo Nälkä Jano Kipu Kylmä Kaipaus
Tunsitko sinä samoin? Eikö olekin suuri määrä erilaisia tuntemuksia? Ilmaisitko tunteitasi minulle? Taidamme myös elää epäterveellisesti, sillä seuraavathan asiat lyhentävät elinikäämme: elämme kaupungissa, poltat, juomme, ajamme ylinopeutta autolla, meillä on verenpainetta, nukumme tai oikeastaan lepäämme liian vähän, tukahdutamme tunteemme, emme käy vuosittain lääkärintarkastuksissa, emme liiku, emme iloitse elämästä…
Miten me voisimme parantaa tilannettamme? Onko meidän elämämme kaikki asiat kohdallaan? Pakenemmeko vastuuta? Olen lueskellut Elaine St. Jamesin kirjaa nimeltään Helpota elämääsi: 100 tapaa nauttia elämästä luopumalla turhista asioista ja sieltä voisimme saada muutamia hyviä neuvoja. Esimerkiksi:
1) Harvenna tavaraa ympäriltäsi, 2) Siivoa pikamenetelmällä, 3) Osta isoissa erissä, 4) Vähennä pyykkiäsi, 5) Peruuta sanomalehden tilaus, 6) Maksa velat pois, 7) Mieti ostotottumuksesi uudelleen, 8) Opeta lapsillesi kohtuutta, 9) Juo vettä, 10) Nauti lounaaksi eväitä, 11) Opettele nauramaan, 12) Mene kerran viikossa ajoissa nukkumaan, 13) Aja nopeusrajoitusten mukaan, 14) Sano ei, 15) Ole oma itsesi.
Tässä vain muutama yhteensä sadasta tavasta nauttia elämästä luopumalla turhista asioista. Haluaisin myös todeta seuraavan asian: jos sinä voit vapaasti tavata omia ystäviäsi, niin onhan minulla myös sama mahdollisuus? Olemme aikuisia ihmisiä, joiden ei tarvitse olla toisiinsa liimaantuneita aina. Olen joka ilta lasten kanssa kotona, kun olet töissä tai ystäväsi kanssa ulkona jne. Haluan pitää kiinni niistä harvoista ystävistäni, jotka ovat pysyneet kanssani. En oikein ymmärrä, miksen voisi esim. yöpyä ystäväni luona? Emme koskaan ole erossa toisistamme, paitsi työaikoina. Olemme liian riippuvaisia toisistamme.
Voisimmeko tarkistaa lompakoiden tilanteet eli miksi minun pitää aina pyytää rahaa, vaikka ansaitsemme molemmat? Kello alkaa olla paljon ja itkusta turvonneet silmäni eivät pysy auki. Olen koko illan pyöritellyt kaikkia asioita päässäni, enkä tiedä sainko edes murto-osan tähän paperille.
En halua, että päädymme surkeaan tilanteeseen eli eroamaan. En halua avioeroa, vaan nautinnollisen, iloisen, tyytyväisen, rikkaan ja rakkaan parisuhteen kanssasi, joka kestää ylä- ja alamäet keinutuoliin asti.
Rakastaen sinua, rakkaasi
P.S. Menen nyt nukkumaan, mutta toivon, että kun olet aamulla lukenut työvuorosi jälkeen tämän kirjeen, niin pysähdyt ajattelemaan -> tehdään yhdessä töitä meidän parisuhteen eteen! Soita, kun olet lukenut!
Appelsiinin tuoksua 