Alkoholismi · Appelsiinin tuoksua · Avioero · Narsismi · Parantavat kirjeet · Vastuullinen vanhemmuus

Kirje exälle

Hei exä!

Mitä sinulle kuuluu? Pitkään aikaan en ole kuullut sinusta mitään. Olemme jutelleet viimeksi puhelimessa toukokuun lopulla. Silloin keskustelumme sai valitettavan kitkerän sävyn, koska en suostunut antamaan lapsia kesälomalla äidillesi. Kuten olen monesti aiemminkin sanonut, niin lasten tapaaminen onnistuu, mikäli itse järjestät lastenvalvojien avustuksella tapaamisen ja se on viranomaisten toimesta valvottu. En siis millään tavalla estä tapaamisia tai yhteydenottoja. Sinusta ei vain ole kuulunut yhtään mitään 3,5 kuukauteen, ei pihaustakaan. Ennen tapasit lapsia säännöllisesti joka toinen viikonloppu. Nyt on kulunut yli vuosi siitä, kun viimeksi tapasit lapsesi.

Tätä kirjettä on hyvin vaikea kirjoittaa, koska on niin monia asioita, joista emme ole puhuneet. Minulle on noussut pintaan niin paljon käsittelemättömiä vihan ja suuttumuksen tunteita, koska olet toiminut niin väärin itseäsi ja lapsiasi kohtaan. Juominen ja kaikista asioista valehteleminen ovat vieneet luottamuksen sinuun.

Kesäkuun alussa syyllistyit rattijuopumukseen ja ihmisten yliajoon. Koska asia on menossa käsittelyyn? Äidiltäsi kuulin kesäkuun lopussa, että olet ollut heinäkuun katkaisuhoidossa kotikunnassasi. Oliko katkaisuhoidosta apua? Miten olet jaksanut? Oletko hakeutunut uudelle hoitojaksolle? Oletko saanut töitä vai oletko sairaslomalla?

Koin lasten kanssa muutama viikko sitten iloisen yllätyksen, kun äitisi nuorempi sisko miehineen oli lomailemassa meillä päin ja 8 vuoden tauon jälkeen yllättäen kadulla törmäsimme. Kutsuin heidät meille hetkeksi rupattelemaan ennen heidän automatkan jatkamista siskosi luokse kylään. Oli mukava tavata ja vaihtaa kuulumisia. Sinusta puhuimme vain muutamalla sanalla ja olimme kaikin surullisia, että sinulla on vaikeata.

Peräänkuulutan vastuullista vanhemmuutta. Se on lapsen ja vanhemman yhdessäoloa ilman pelkoa, valheita tai varuillaanoloa. Vanhempi kantaa vastuun omasta toiminnastaan ja luo lapselle turvallisen, läheisen sekä aidon läsnäolon. Lapsemme ovat nyt nuoruusiässä, joten he kaipaavat meitä vanhempia huoltajina, rakkauden antajina, elämän opettajina, ihmissuhdeosaajina ja rajojen asettajina.

Toivon, että saat elämäsi uudestaan järjestykseen, haet tarvittavaa apua, lopetat kokonaan juomisen, löydät töitä sekä hyviä ihmissuhteita ja korjaat välisi lapsiisi. Koskaan ei ole myöhäistä pelastaa elämänsä tärkeintä ihmissuhdetta; suhdetta lapsiin.

Paljon jäi vielä sanomatta, mutta ehkä saamme tilaisuuden keskustella kunnolla, kun otat yhteyttä.

Syysterveisin,

Ensimmäinen ex-vaimosi

Tämän kirjeen haluaisin oikeasti lähettää exälle, mutta toimikoon tämä kirje nyt tuntojeni purkauksen kohteena. Haluan, että exä ryhdistäytyy ja oikeasti itse haluaa muutosta elämäänsä. Toivon hänen ottavan yhteyttä, koska hän itse haluaa sitä, eikä niin, että minä olen asian alullepanija, kuten aina. En tiedä lainkaan, mitä hänelle tällä hetkellä kuuluu. Kerran olen lehdessä julkaistun rattijuopumusuutisen vuoksi soittanut sairaalaan ja tiedustellut, että onko exää tuotu sinne. Ei ollut. Olen huolissani, mutta en voi taas vaipua kiltin tytön rooliin ja antaa kaiken unohtua. Jään odottamaan.

 

6 vastausta artikkeliin “Kirje exälle

  1. Aika hurja veto julkaista koko kirje. Nostan hattua.

    Vastuullisen vanhemmuuden peräänkuuluttaminen oli hyvä pointti. Sun olis pitänyt olla 23 vuotta sitten minun ”kotonani” sanomassa noi samat sanat isälleni ja äidilleni.

    Mielenkiintoista että naiset säilyttävät näitä kirjeitä. Mä olisin polttanut ajat sitten 🙂

  2. Joskus kauan sitten olisin voinut kuvitella kirjoittavani mun exälle jotain tuollaista.

    Mulle oltiin painotettu että lapsilla on oikeus isään…
    Hän myös menetti korttinsa rattijuoppona.

    Joopa.
    Sen viikonlopun jälkeen kun hän hakkasi lapsiani vyöllä
    en enää koskaan vienyt lapsia lähellekään häntä.

    Päinvastoin.

    Täydellinen irtirepäisy oli parempi.
    Minulle exä on kuollut.

  3. Hei Ninnu, Hostileland ja Hallatar ja kiitos kommentoinnista!

    Tuo kirje toimi tunteiden purkaustienä sekä yhteenvetona tapahtuneista asioista. Hyvä, että kirjoitin kirjeen!

    Voi olla, ettemme enää koskaan kuule exästä mitään. Ehkä hän vaipuu niin kovaan itsesääliin, ettei kehtaa enää näyttää naamaansa. Tai sitten hän kokee, ettei meistä ole hänelle mitään hyötyä.

    Tein viime elokuun lopulla irtioton, jonka jälkeen emme ole nähneet lainkaan. Muutamat puhelinkeskustelut on käyty, mutta ne olivat pelkkää jatkuvaa valheiden puhumista exän puolelta. Saattaa olla exä vaipuu unholaan tai sitten eräänä päivänä hän soittaa tai seisoo oven takana. Saa nähdä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s